Hiljaisuuden lokakuu

Taisin aloittaa blogin pitämisen vähän huonoon aikaan. Lukion abivuodesta ja syksyn kirjoitusten päättymisestä huolimatta olen koulussa loppuvuoden kiireisempi kuin ehkä koskaan aiemmin, mikä tarkoittaa sitä, etten jaksa uhrata aikaani kovin moneen muuhun asiaan. Anteeksi siis tekstien puute.

Koulukiireistä huolimatta nakittauduin kuitenkin mukaan Cosplay.fi-hankkeeseen, koska haluan, että sivusto oikeasti saadaan pystyyn. Ensimmäinen IRC-kokous on nyt takana ja suuhun jäi hyvä maku. Veikkaan, että arvoisat lukijat ovat saaneet tarvittavat infot jo muualta, mutta mainostellaan silti:
seuraava kokous pidetään IRCNetin #cosplay.fi-kanavalla 21.11.2010 klo 18.00, kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Kanava on auki myös kokousten ulkopuolella, eli seuraan saa liittyä jos haluaa esimerkiksi muuten vain jutella reaaliaikaisesti suomalaisten harrastajatovereiden kanssa. Jos ohjelmien lataaminen arveluttaa, kanavalle pääsee myös web-ircin kautta. Ohje.

Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa käydä lukemassa Voronan teksti, suosittelen myös uusimmassa Japan Popin numerossa julkaistua Rimpun kirjoitusta. Eikä pidä unohtaa alkuperäistä Anikin ketjua, erityisesti piirtotaitoisten kannattaa vilkaista kolmannen sivun ensimmäistä viestiä.

Vielä toinen, hieman enemmän jälkijunassa tuleva mainos: jos ette ole käyneet vielä katsomassa Lorenzon Cosplay Finland Projectin kuvia, ne löytyvät täältä. Allekirjoittanutkin löytyy sieltä Angel Starrina, samassa puvussa olen näillä näkymin tulossa katsomaan myös WCS-karsintoja.

Lopuksi lukijagallup: Jos kommentoit blogitekstiä (siis ylipäätään, ei välttämättä minun kirjoittamaani), haluatko että kommenttiisi vastataan? Miksi/miksi et?

Minusta tuntuu, että olen kauhean epäkohtelias jos en vastaa, mutta välillä en oikein tiedä mitä vastaisin. Haluaisin kuitenkin sanoa muutakin kuin "Kiitos kommentista." :c

Kisaamismietteitä ja itsearviointia

Suomen World Cosplay Summitin karsintojen ilmoittautuminen avattiin eilen (puolet paikoista jo täynnä, onko tämä jonkin sortin ennätys?). Vaikka en itse olekaan osallistumassa, ajattelin että voisin tämän varjolla pohtia vähän omaa suhtautumistani cosplay-kisaamiseen.

Omat kisakokemukseni ovat itse asiassa hyvin vähäiset niin katsomon kuin lavankin puolelta, vaikka olen harrastanut cosplayta sen viisi vuotta. Kyseessä ei kuitenkaan ole kiinnostuksen puute - erityisesti esiintymiseen painottuvia tai esityksen mahdollistavia kisoja (kuten CosplayGaalan yksilö- ja ryhmäkisat, WCS- ja Eurocosplay-karsinnat) seuraan hyvin mielelläni. Usein coneissa järjestettävien kisojen jonot vain ovat niin pitkiä, että käytän aikani mieluummin muuhun kuin paikoillani seisomiseen.

Nuorempana olin pariin otteeseen katsellut vierestä kavereideni kisaamista ja kuullut juttuja kisoihin valmistautumisesta, ja minusta tuntui, että kisaaminen vei omaan makuuni liikaa aikaa. Erityisesti aikaisempina vuosina kun tapahtumia ei ollut näin paljon (tai ne järjestettiin niin kaukana etten voinut lähteä kaikkiin) koin conviikonloput hyvin ainutlaatuisiksi tapahtumiksi, joten halusin nähdä ja kokea kaiken mahdollisen - niin ohjelmasta toiseen juoksemisen, kavereiden kanssa hengaamisen kuin myyntipöytien väenpaljouden. Jos cosplay-ohjelmien jonot eivät olleet kilometriluokkaa, myös ne kuuluivat toki listaan.

Pidän kuitenkin lavasta. En taida olla kovin hyvä näyttelijä, mutta minusta on silti kivaa esiintyä ja viihdyttää yleisöä. Jos koulussa on ollut minkäänlaisia näytelmäprojekteja, minua ei ole tarvinnut kysyä kahdesti mukaan ja mm. Deittiohjelman juontaminen on ollut aina hyvä kokemus (vaikka Biitti onkin yli yhdeksäntuhatta kertaa minua parempi improamaan ja kuuluu ilman mikkiäkin!). Jännitän lavalle astumista ja lavalta poistumista älyttömästi, mutta kumma kyllä yleisön edessä olo ei tunnu niin pahalta - niin kauan, kun alla on tosiaan lava ja voin ottaa itselleni jonkin roolin.

Lavan viehätys ja kokeilunhalu houkuttelivat minut kisaamaan ensimmäisen kerran Tsukiconissa 2007. Cosplayasin Soraa Christmas Townin asussa pelistä Kingdom Hearts II: Final Mix+ ja muistan päivästä lähinnä sen, että olin koko ajan ennen kisaa hirveän jännittynyt (mikä tosin lienee ensimmäisessä kisassa ihan luonnollista). Kisassa järjestettiin esikarsinta, jonka osallistujista tuomarit valitsivat lavalle pääsevät finalistit. Olin itse finalistien joukossa ja vaikken päässytkään tuolloin palkintosijalle, jo se että minun annettiin kaikkien esikarsintalaisten joukosta kävellä lavalle oli minulle iso juttu.

Siellä menee. 

Tulin tuolloin kuitenkin siihen tulokseen, että vaikkei lavalla käyminen ollutkaan niin kamalaa kuin olin luullut, kisaaminen ei ehkä siltikään ollut ihan minun juttuni. Vaikka pidin esiintymisestä, yksilökisan formaatti oli silloin oikeastaan kaikissa kisoissa liukuhihnaluokkaa ja minusta tuntui turhalta mennä pitkän letkan jatkoksi, poseerata hetki lavalla ja kävellä pois. Kyllä minusta oli hauskaa katsoa hienoja pukuja ilman esityksiäkin, mutten uskonut että kukaan haluaisi katsoa minun pukujani enkä tosiaankaan halunnut joutua niiden kuiskuttelujen (tai pahimmissa tapauksissa huutelujen) kohteeksi, joita joskus takarivistä kuulin; "Hyi ruma", "Kato nyt totakin, ei ees bindejä", "Eikä, taas jotain Narutoa/Koohoota/Sarjaa X!"

Vuonna 2009 tein kuitenkin siihen mennessä haastavimman pukuni - Final Fantasy VII: Advent Childrenin Vincent Valentinen neljänteen Traconiin ja aloin mielessäni leikitellä kisaamisen mahdollisuudella uudestaan. En halunnut kisata vielä Traconissa, koska stressasin ensimmäistä Deittiohjelman juontoani, mutta kun alkukeväästä kuulin puheita ensimmäisestä CosplayGaalasta, päätin pitkän juu-ei-pähkäilyn jälkeen korjata puvun ja ilmoittauduin yksilökisaan.

Esiintymistä enemmän jännitin tällä kertaa tuomaristoa. Saan harvoin rakentavaa kritiikkiä, mutta toisaalta pelkään vastaanottaa sitä, vaikka tiedänkin sen olevan vain hyväksi. Lähinnä minua inhottaa kuulla virheistä jotka tiedän itsekin tehneeni, muun palautteen nielemisessä ei ole niin suuria vaikeuksia kunhan se esitetään asiallisesti.
Tuomaristosta jäi kuitenkin hirveän hyvä mieli ja esiintyminenkään ei jännittänyt niin pahasti, vaikka lavalle nousu ja sieltä poistuminen tuottivat kenkien takia pieniä vaikeuksia enkä jälkitärinöissäni kuullut juontajan kysymystä. Kai rauhassa kehittyminen kuitenkin kannatti, sillä yksilökisasta napsahti ensimmäinen palkinto.

Yksilökisan kärkikolmikko.

 09-Gaalan jälkeen en ole kisannut, koska en ole joko jaksanut tai olen ajatellut ettei siinä ole puvun yksinkertaisuuden takia mitään järkeä (tai Orpheuksen tapauksessa en vain saanut pukua valmiiksi). En oikeastaan ole kisatessani (cosplay- tai muissa kisoissa) hakenut koskaan voittoa vaan enemmänkin yleisön viihdyttämistä, enkä usko että olisin onnistunut tässä tavoitteessa viimeaikaisilla yksinkertaisemmilla puvuillani. Samasta syystä en ole osallistunut cosplay-näytöksiinkään.

Lisäksi minulta puuttuu ehkä kisaamiseen tarvittava tietynlainen kunnianhimo. Näen itseni keskinkertaisena. Joku voisi sanoa tähän "Höpö höpö, olethan saanut ykköspalkinnonkin", mutta kun ei yksi kisavoitto tee minusta automaattisesti mitenkään loistavaa cosplayaajaa.
En voi hyvällä tahdollakaan väittää olevani perfektionisti, sillä menen helposti siitä mistä aita on matalin ja teen erityisesti kiireessä helposti virheitä, joita en välttämättä ehdi tai jaksa korjata. Yritän pyrkiä omilla taidoillani parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, mutta yritys ei aina riitä, etenkään itse asettamieni liian tiukkojen aikataulujen kanssa. Cosplayn päämerkitys minulle on kuitenkin hauskanpito, joten en jaksa piiskata itseäni liikaa, vaikken olisikaan täydellisen tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä en ole kokenut olevani tarpeeksi omistautunut nousemaan lavalle niin usein. En ole ikinä ymmärtänyt sitä asennetta, että on "pakko" lähteä kisaamaan (tai esiintymään) vain siksi, että on laittanut hassun puvun päälleen.

Joskus olen kokenut tämän ongelmaksi kisojen osallistujakategorioiden kanssa - en ole nähnyt itseäni aloittelijaksi, mutten myöskään kokeneeksi (saati "proksi"), joten en ole kuulunut mihinkään ja osallistuminen on jäänyt. Voronan ehdottamat kolme kategoriaa mukaan edes johonkin kisaan, pliis!

Eräs kaverini kysyi minulta kerran, että jos minä olen keskinkertainen niin mikä hän sitten on. En osannut vastata, sillä en määrittele itseäni keskinkertaiseksi muihin vaan itseeni nähden. En voi sanoa olevani täysin surkea, koska turha itsensä alentaminen on lähinnä ärsyttävää. Tiedän, että osaan välttää pahimmat aloittelijavirheet ja uskaltaisin sanoa kehittyneenikin cosplayssa jos vanhimpia ja uudempia pukujani vertaa keskenään, mutten oikeastaan ole vieläkään kovin hyvä esimerkiksi ompelemaan (joka kuitenkin on monissa tekemissäni asuissa varsin keskeinen asia) ja minulla on paljon opittavaa niin perusasioissa kuin niissä lukuisissa materiaaleissa ja tekniikoissa, joita en ole ehtinyt edes kokeilla. Oppiminenhan ei pääty koskaan, joten jatkan kulkuani keskinkertaisena.

En tarkoita keskinkertaisuutta tässä yhteydessä negatiivisena asiana, sillä se ei kuitenkaan estä minulta kisaamisen mahdollisuutta jos sille päälle satun. Minulla ei ole aikomuksia ryhtyä "veteraanikisaajaksi", mutta toivoisin löytäväni itseni jatkossa edes yleisön puolelta - ja ehkä jopa järjestäjistä - hieman useammin. :>

Kuvaajakrediitit: Reetta, Hanna Hyttinen

Motiiveista

Tähän mennessä olen onnistunut pitäytymään suunnitelmassani tulevien pukujen deadlinettomuudesta. Ehkä liiankin hyvin - en ole vieläkään ostanut lisää tekonahkaa Orpheukseen, mutta annettakoon se minulle anteeksi. Elämässäni on nyt vähän muutakin kuin cosplayta ja stressaan niistä asioista ihan tarpeeksi. En tahdo, että rakkaasta harrastuksesta tulee pakkopullaa.

En ole nakittanut itseäni yhteenkään cosplayryhmään tai lyönyt yhdellekään puvulle tavoitetapahtumaa. Oikeastaan en ole lyönyt varsinaisesti yhtäkään ensi vuoden pukua lukkoon, koska en tahdo sitoa itseäni liikaa. Teen keskeneräiset puvut loppuun ja katson sitten, miltä tuntuu - tosin myönnettäköön, että CosplayGaalaan osallistuminen houkuttaisi taas pitkän kisatauon jälkeen (siis olettaen, että tapahtumaa ylipäätään järjestetään taas ensi talvena) jolloin kisapuku menisi muiden edelle, mutta sekin riippuu lähinnä siitä, onnistunko löytämään kankaat tulevalta Tallinnanreissulta.

Tästä huolimatta mahdollisten cosplayattavien hahmojen lista kasvaa kasvamistaan. No, sen siitä saa kun ei osaa pitää näppejään erossa populaarikulttuurin tuotteista. Olen aika myöhässä suurimpaan osaan "isommista" fandomeista, koska jaksan hyvin harvoin seurata sarjoja silloin kun ne julkaistaan ensi kertaa (pidän enemmän maratoonaamisesta) ja äidin vastahakoisuus videopelejä kohtaan piti huolen siitä, että koskin mm. Final Fantasyihin ensimmäistä kertaa vasta lukion alussa. Vaan eipä sillä, nuorempana tykkäsin muutenkin enemmän katsoa muiden pelaamista kuin pelata itse.

Tästä päästäänkin muutamaan viimeisinpään jännyyteen, jotka pukurintamalla kuumottelisivat, mutta joita melko varmasti - koskaan ei saa sanoa ei koskaan - en ole vielä ihan lähivuosina tekemässä. Yritän olla spoilaamatta, mutten lupaa että onnistuisin välttämään sitä lainkaan (etenkään kun yksi listan hahmoista on välipomo). Ei siis kannata jatkaa lukemista, jos ei tahdo tietää tagaamistani sarjoista tai peleistä mitään.

Ensinnäkin Last Exile. Olen kuullut siitä vähän juttua eri tahoilta viimeiset pari vuotta ja se päätyi listalleni viimeistään siinä vaiheessa, kun kyselin huvikseni Aniki-foorumeiden hahmonhakuketjussa hahmoa, johon sopisin kasvoiltani ja ruumiinrakenteeltani jonkun ulkopuolisen mielestä. Minulle ehdotettiin Lavieta ja sulkeissa myös Clausia, koska etsin ensisijaisesti tyttöä/naista.

No, miksipä ei! Intoni kasvoi kun tajusin, että Clausille minulla olisi jo peruukki ja Lavien kanssa voisi mahdollisesti käyttää samaa tukkaa kuin GrimGrimoiren Margaritan asussa (vaikka Lavien kuontalo näyttääkin ainakin tuossa viereisessä kuvassa paljon ohuemmalta), joten otin itseäni viimein niskasta ja aloitin katseluoperaation. Ensimmäinen reaktio oli "Ai oho, nääkö on jotain päähenkilöitä", mutta mitäpä siitä jos hahmot ovat kivoja. Ja tähän mennessä olen kyllä pitänyt näkemästäni, vaikka olenkin vasta jaksossa 13. Toisaalta pidän Clausin tasaisemmasta luonteesta, mutta samaistun Lavieen enemmän. Minullakaan tuskin olisi pokkaa lähteä toteuttamaan vaarallista tehtävää vain siksi, että lupasin kuolevalle tuntemattomalle miehelle niin, oli lastina kuinka söpö pikkutyttö tahansa.
Muutkin hahmot ja maailma vaikuttavat kiinnostavilta ja oppisin niistä mielelläni lisää, joten katsominen jatkuu vaikka maratoonaamaan en juuri nyt ehdi. Lisäksi ne lentohaalarit ovat aika siistejä. Lavien casuaaliasu ei ainakaan toistaiseksi hotsita ihan järjettömästi, mutta tätä voisin oikeasti harkita vakavammin.

Osasyy siihen, etten ole ehtinyt katsoa animea on se, että olen liimautunut pelikonsolien ääreen. GameStopista tarttui jokunen aika sitten mukaan Final Fantasy III:n DS-remake, jota olen tahkonnut ahkerasti bussimatkoilla. Pelin juoni ja hahmot eivät ehkä ole siitä syvällisimmästä päästä, mutta taisteleminen on ihanan simppeliä, maailmankarttaa on kiva tutkia (ja hahmojen leveloiminen menee nätisti siinä sivussa) ja erityisesti työluokat ovat varastaneet sydämeni. En aina jaksa edes välittää, mitä luokkia minun oikeasti kannattaisi partyssani pitää, sillä haluan vain kokeilla kaikkea! Ja mikä parasta, työasuissa on pieniä eroja sen mukaan kuka niitä käyttää, itse luokkia on 23 erilaista ja lähes kaikki ovat sellaisia, joita voisi olla ihan vänkää cosplayata. Kivasti saisi samalle peruukille enemmän käyttöä.
Kaikki päähenkilöt ovat hirveän söpöjä ja pukuiltavan näköisiä, mutta eniten olen tykästynyt Ingukseen ja Refiaan (Arcin ulkomuoto miellyttää myös, mutta yritän tyrkyttää sitä hahmoa Lefrinille).

Luneth, Arc, Ingus ja Refia. En yleensä edes pidä hirveästi chibeistä, mutta katsokaa nyt niitä! ;3;

Eniten olen kallistunut ehkäpä Inguksen puoleen, koska pidän erityisen paljon sekä Inguksen freelancer- että red mage -univormuista (maagi näkyy ylemmässä kuvassa, freelancer alemmassa). Jälkimmäinen ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään joka minut tuntee, mutta freelancerin kanssa saisi mm. työstää silmukkapanssaria.

Ja kun nyt FF-linjalle lähdettiin, niin pysytään täällä vielä hetki. Minulla on nimittäin tähän saakka ollut yhdeksännen pelin mentävä aukko sivistyksessäni. Olen kuunnellut pelin soundtrackia haltioissani jo pitkään ja kuullut peliä kehuttavan, mutta minulla ei ole ollut mahdollisuutta hankkia sitä omaksi eikä kellään kaverilla lainata. Tähän tuli onneksi muutos reilu viikko sitten. Peliä on takana nyt ensimmäisen levyn verran ja olen kovin ihastunut; taustat ovat hirveän nättejä, kaupungeissa on oikeasti tilan tuntua ja musiikkia ehdinkin jo kehua. Hahmot vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta kukaan ei innostanut varsinaisesti cosplayaamaan (no, ehkä Viviä lukuun ottamatta) ennen erästä välianimaatiota.

Hei beibe, meille vai teille?

AAAAA äiti äiti mä haluuuun! Voitte kuvitella ilmeeni, kun tämä komistus pärähti TV-ruudulle. Katselin jo pomon kahta... eh... sukulaista vähän sillä silmällä, mutta Black Waltz No. 3 iski sen verran lujaa, että pääsi suoraan varmempaan pukulistaani. Noin luonteen puolestahan hahmossa ei hirvästi riitä syvyyttä ("I exist only to kill I exist only to kill I exist only to kill" jne.), mutta hitot siitä kun on noin hieno design! Ja pääsette nauramaan minulle, kun edellisen entryn rantin jälkeen menen ja feilaan noiden siipien kanssa oikein komeasti. 'D

Jokunen pelitunti tästä eteenpäin sain partyyni Freyan, jonka konspetikuvia myönnän katselleeni jo kauan ennen pelin pelaamistakin cosplayta ajatellen. Nyt kun olen oikeasti tutustunutkin hahmoon vähän paremmin, puvuntekosyyhy vain kasvaa...

Mutta! Jottei koko entry menisi (taas) pelkäksi spekuloinniksi ja luetteloksi hahmoista jotka haluaisin tehdä mutta en vielä, palataan siihen mistä minun alun alkaenkin piti kirjoittaa, kun tekstiäni luonnostelin. Nimittäin työpöydällä istuviin pukuihin, koska olen tainnut mainita niistä kaikista jotain, mutten ole perustellut yhdenkään valitsemista sen tarkemmin. Kaikkiin pukuihin on olemassa materiaalit ja suurinta osaa on aloitettukin jonkin verran.

Orpheus (Shin Megami Tensei: Persona 3), Mamiina (Simoun), Gwendolyn (Odin Sphere) ja Gon Freecss (Hunter x Hunter)

Megatenit ovat jälleen niitä pelejä, joiden fandomiin olen päässyt mukaan ihan vasta (enkä niistäkään ole pelannut kuin muutamaa Personaa). Muistan katsoneeni Tilt TV:n arvostelun kaiketi silloin kun Persona 3 ilmestyi, mutta pääsin kokeilemaan sitä ensi kerran vasta viime syksynä, kun asia tuli puheeksi erään kaverin kanssa ja sain pelin häneltä lainaan. Kummallinen yhdistelmä mösönmättämistä ja deittipelaamista onnistui pian koukuttamaan. Ehdin pelata päätarinan kahdesti ja Aigisinkin tarinan kerran (versio oli tosiaan FES) läpi, ennen kuin maltoin luovuttaa pelin takaisin omistajalleen.

Idea Orpheuksen cosplayaamiseen tuli muistaakseni jutellessani vuoronperään YumiKoyukin ja Lirlyksen kanssa. Olin miettinyt huvikseni miten Orpheuksen saisi tehtyä, koska se näytti minusta yhdeltä niistä "mahdottomista" puvuista, mutta kun Yumi oli tekemässä Aigista, Lirlyksellä oli jo protagonistin asu, ryhmät ovat aina niin hirveän kivoja ja minä olen joskus vähän tyhmä näiden asuvalintojeni kanssa, päädyin lyömään puvun lukkoon. Ei selvästikään pitäisi miettiä liikaa hankalien asujen toteutusmahdollisuuksia, muuten ne päätyy tekemään oikeasti. :I
Eikä puvun tekoa mitenkään hirveästi helpota se, että Orpheuksesta löytyy kyllä kuvia, mutta suunnilleen kaikki ovat erilaisia (äl oo äl). Omia hermojani säästääkseni otin pääreferenssiksi ensimmäisen kuvan, vaikka ulkomuoto ei vastaakaan ihan sitä, joka näkyy itse pelissä.

Valmistumisensa puolesta asu on ihan hyvällä mallilla. Harppu on edistynyt hiukan viime näkemästä, nyt pohjaranka on täysin kasassa eikä mikään osa lerpata enää rumasti. Etenemistä olen raportoinut aiemminkin, joten ei siitä sen enempää.

Mamiina oli tarkoitus tehdä viimeisimpään Desuconiin Voronan järjestämän ryhmän jatkoksi, mutten ehtinytkään tehdä asua kun minulla oli kädet täynnä Orpheusta. Olen edelleen tästä kovin harmissani, koska Simoun on älyttömän hieno sarja ja eeppinen ryhmä olisi ollut eeppinen.

Minun piti itse asiassa tehdä alun perin Limone, mutta tarkemman pohdiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että hahmo olisi ollut minulle vähän turhan nuori (ellen olisi tehnyt vanhempaa versiota, mutta sitten en olisi enää sopinut ryhmään niin hyvin). Tykästyin Mamiinan tarinaan ja kehitykseen jaksojen kuluessa kovasti ja pukukin näytti kivalta tehdä, joten päädyin vaihtamaan hahmoa viimeistään tajutessani olevani oikean mittainen - character sheetin mukaan Mamiina olisi 160 cm pitkä, minä olen pituudeltani 162 cm. Kerrankin pätkyydestä on jotain hyötyä. Ja jos minä jonkun asun takia menen voittamaan lävistyskammoni, niin minähän myös teen sen puvun loppuun.

Lisäksi leikittelen ajatuksella, että askartelisin pienen Simounin, jota voisi roikottaa siiman avulla hahmojen taustalla valokuvissa.

Seuraava on osittain copypastea LiveJournalistani, mutta kovin moni tämän blogin lukijoista on tuskin nähnyt alkuperäistä kirjoitusta, joten ehkei se haittaa. Olen aina pitänyt hirveästi tarinoista, joissa samat asiat/tapahtumat käydään läpi useammasta eri näkökulmasta, kuin myös jumaltarustoista ja kaikenlaisista fantasiajutuista. Kun nämä yhdistetään ja lisätään päälle laittoman nätit 2D-grafiikat, mielenkiintoiset hahmot ja hyvä musiikki, ei varmaankaan ole mikään ihme, että uskallan sanoa Odin Sphereä yhdeksi lempipeleistäni sen itseään toistavasta taistelusysteemistä huolimatta.

 Antaisin varpaani, jos saisin pelin taidekirjan hyllyyni. ;_;

 En muista tarkkaan, koska pelasin peliä ensimmäisen kerran, mutta se oli aika pian Eurooppajulkaisun jälkeen. Sain pelattua Gwendolynin kirjan melko nopeasti läpi ja ihastuin hahmoon kovasti - mitä oli tämä, naishahmo, jolla oli sekä vahva luonne että hieno asukokonaisuus! Ensimmäisen kirjan loppu on kenties älyttömän juustoinen, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten olisi ollut pelkkää hymyä viimeisen parvekekohtauksen aikana. Muiden kirjojen pelaamisessa meni hieman pidempään, mutta jokainen antoi edellistenkin kirjojen hahmoihin uusia ulottuvuuksia ja erityisesti Mercedes nousi lempihahmokseni kehityksensä ansiosta.

Suurempia perusteluita hahmon cosplayattavaksi valitsemisesta tarvitsee tuskin kertoa. Tosin kun edellisestäkin hahmosta mainitsin pituuden, niin taidekirjan mukaan Gwendolyn on varreltaan 163 cm. Toinen pätkä. :D Mainostin peliä vähän kavereille ja aloimme koota ryhmää, joka ei viime Traconiin valitettavasti ihan onnistunut, mutta toivottavasti saisimme koottua ihmiset tulevaisuudessa edes photoshoottiin. Olemme nimittäin miettineet kuvauspaikkoja jo valmiiksi ja suuri osa ryhmäläisistä on vähintään aloittanut pukujensa teon. Minullakin olisi suurin osa materiaaleista valmiina ja keihään varsi hiottuna.

Paineet ovat korkealla kun eräs on ehtinyt tehdä Gwendolynin valkyrie-asun jo mielettömän hyvin ja minulla on toinenkin kaveri jolla on sama puku työn alla, mutta minkäs teen. Tiedän, että ihmiset tulevat vertailemaan pukuja keskenään (teenhän sitä itsekin), mutta onneksi minulla ei ole mitään tarvetta olla suurin/parhain/kaunein. En tahdo hylätä pitkään suunniteltua asua vain muiden mielipiteiden takia, joten tavoitteeni on tehdä puku niin hyvin kuin siihen itse pystyn, ihan sama vaikka jollain muulla olisi hienompi.

Hunter x Hunter on pitkään kuulunut lempisarjoihini. Pidän sekä animesta että mangasta, erityisesti jälkimmäisestä. Jos Limone oli turhan nuori niin ehkä myös Gon on, enkä varmaan olisi hahmoa edes ajatellut cosplayaavani, jos J-rakun porukka ei olisi ollut järjestämässä - yllätys yllätys - ryhmää. Heiltä puuttui päähenkilö ja jotenkin minä päädyin mukaan.

Mitä enemmän olen kuitenkin ajatusta pyöritellyt, sitä enemmän olen halunnut tehdä asun loppuun. Olisi hirveän kivaa ottaa kaikenlaisia kalliokiipeilykuvia ja "tilannekuvia" muiden päähenkilöiden kanssa, koska hahmojen ryhmähenki on sarjassa yksi asia, josta pidän kovasti.

Olen itse asiassa jo käyttänyt pukua kerran ilman takkia (viimevuoden Mangapäivänä), mutta takin lisäksi pitäisi muokata uusi peruukki ja tehdä uudet bootcoverit, koska en ole vanhoihin tyytyväinen.

Tähän loppuun voisin vielä heittää linkin tapahtumakalenteriini, josta löytyy myös pidempi lista kuumottelevista hahmoista, mikäli se jotakuta kiinnostaa. Lista ei ole varsinaisesti järjestyksessä (muuten kuin tapahtumien päivämäärien osalta), välillä olen laittanut uusimman tuttavuuden ylimmäs, välillä olen korjaillut järjestystä niin, että ylimpänä on se puku jota eniten huvittaisi työstää. Olen yrittänyt niputtaa saman lähdeteoksen tai sarjan hahmot allekkain, mutta ihan kaikkia kutkuttelevia pukuja en ole listalle edes lisännyt, koska pitäähän sitä jotain ~mysteeriäkin~ olla.

Olen muuten addiktoitunut listaamaan muitakin asioita, kuin tapahtumia. Minusta on aivan ihanaa järjestellä omia listojani, verrata niitä muiden listoihin ja mahdollisesti löytää kavereiden listoilta asioita, jotka itseänikin voisivat kiinnostaa. Joten jos jollakulla on tunnusta vaikka MyAnimeListissä tai videopelaajille tarkoitetussa The Backloggeryssa, minua saa vapaasti pyytää kaveriksi. Tunnukseni on kummallakin sivustolla Wemppa, suorat linkit profiileihin löytyvät blogin allekirjoittanut-lehden takaa jos niitä ei jaksa etsiä.

Ps. En tiedä kuinka moni lukijoista seuraa Anikin foorumeita, mutta mikäli ei ole jo niin tehnyt, suosittelisin erityisesti kanssapukuilijoita tutustumaan tähän keskusteluun liittyen suomalaiseen cosplay-yhteisöön. Omasta puolestani kannatan ideaa Cosplay.fi-sivustosta täysillä, mutta se vaatisi enemmän kiinnostuneita, ennen kuin mitään olisi oikeasti järkevää lähteä toteuttamaan.

Eläytymisen jalo taito (tai sen puute)

Minun piti tehdä jokin hieno entry Cosplayviikosta, mutta öh, eipä minulla ole siitä hirveästi sanottavaa. Cosplay alkaa tässä vaiheessa vuotta tunkea allekirjoittaneella korvista ulos, joten en omasta puolestani jaksanut tiedottamisen ja piknikin organisoinnin lisäksi panostaa enää pukuiluun, vaikka jonkin photoshootin järjestäminen pyörikin mielessä. Roihuvuoren piknikillä tosin oli vähäisestä asukirjosta huolimatta ihan mukavaa, joten kiitokset kaikille osallistuneille! Cosplayviikon sijaan ajattelin kirjoittaa eräästä toisesta aiheesta, josta minun on pidempään pitänyt tehdä entry.

Rimppu puhui eräässä merkinnässään siitä, miten on paljon hauskempaa cosplayata hahmoja jotka eivät vain katso coolisti kaukaisuuteen, vaan jotka oikeasti elehtivät ja ovat ehkä vähän höpsöjä. Olen itse samoilla linjoilla, sillä monesti kuvistakin tulee paljon eeppisempiä, jos kuvattavat saavat luvan kanssa riehua ja tehdä tyhmiä ilmeitä. Tunnetta voi toki kuvata kaukaisuuteen katsomisellakin, mutta se on paljon vaikeampaa ja ainakin itse tunnun kärsivän tyhjän naaman syndroomasta, eli katson kyllä kaukaisuuteen, mutten näytä yhtään miltään.

  :|

Tulin jo kauan sitten tulokseen, että minun kannattaisi valita itselleni - jos vain mahdollista - sellaisia hahmoja, jotka hymyilevät edes jonkin verran, koska minulla on myös päinvastainen ongelma: pokka ei tahdo pitää millään. Demonstroidaanpa vähän lisää:

Jonkun Soran kanssa repeily ei ehkä haittaa niin paljoa koska no, Sora on Sora, mutta eräisiin toisiin hahmoihin yhdistettynä se näyttää lähinnä dorkalta. Erityisesti, jos nauru pyrkii pintaan noin joka kymmenes sekunti. Uu jea, osaan olla aika in character...

Ilmeiden lisäksi minulla on ongelmia poseeraamisen kanssa. Vaikka kuinka harjoittelisin kotona etukäteen, osaan olla kameran edessä joko hirveän tönkkö tai vaihtoehtoisesti vedän ihan överiksi. En voi sille mitään, aina jos huomaan että minua osoitellaan linssillä teen tosi nätin naaman ja se siitä kuvasta. Meinasin koota tähän hienon kollaasin kaikista derp-naamoistani, mutta päätin säästää silmiänne ja valitsin vain ~kauneimman~. Kaappicosplay!Zexion dos not approve.

Kävin viime kevättalven aikana Suomenkielisen työväenopiston järjestämän näytelmäkurssin ja pakko myöntää, että se on antanut lisää varmuutta eläytymiseen ja poseeraamiseen. Ongelmani on nimittäin tainnut pitkään olla nimenomaan se, etten ole _uskaltanut_ tehdä kotona opeteltuja poseerauksia julkisesti, koska olen pelännyt, että ne näyttävät sittenkin muiden silmissä ihan typeriltä. Tämä on harmi, sillä usein puvusta jää loppujen lopuksi käteen vain valokuvia ja vaikka tyhmille ilmeille on hauska nauraa, ei niitä kehtaa hirveästi esitellä portfolioissa.

Kuvaajillakin on melko suuri vastuu kuvien onnistumisen kannalta. Muutama vuosi sitten kuvaajakontaktini olivat lähinnä pari kaveria, joilla oli tavallinen digipokkari - nyt verkostoni on kasvanut ja olen erittäin kiitollinen siitä, että he onnistuvat ninjataidoillaan saamaan minusta myös parempia puolia esille, vaikka teenkin kuvatessa kaikenlaista typerää. Olen tosin silti edelleen sitä mieltä, että parhaat kuvat minusta saa silloin, kun en edes tajua olevani kuvattavana.

 Persona 3:n Ryoji ei ehkä ole edustavin asuni, mutta tämä on siitä huolimatta yksi lempikuviani koskaan.

Jos joku onnistuu photoshootissa nappaamaan edes sen yhden hyvän kuvan, reissu on ollut vaivan arvoinen.

 Kuvaajakrediitit: Sneep, Fictionary, Lirlys, Aidu ja Aiden

"Mua täällä uhkaa suuri Harmagedon don don..."

"...Onneks' vain kerran vuodessa on
Ropecon con con!" 

 Päätin olla vaihteeksi runollinen ja aloittaa ropeconraporttini lainaamalla tapahtuman tunnuslaulua, jossa piilee viisauden sana. Niin paljon kuin Ropeconista pidänkin, yksi kerta vuoden sisään on minulle ihan tarpeeksi.

Pahoittelen jo etukäteen entryn heikkoa cosplay-sisältöä, sillä vaikka pukeutuminen liittyykin vahvasti roolipelaamisen tiettyihin osa-alueisiin, ei tapahtumassa ymmärrettävistä syistä näkynyt paljoa varsinaista cosplayta. Jonkin verran kyllä, mutta taso ei ollut erityisen ihmeellinen.

Paljon mm. upeita fantasia-aiheisia asuja sen sijaan bongasin, mutta voisin taas pyöritellä pienen ikuisuuden sitä, mikä loppujen lopuksi on cosplayta ja mikä ei. Tiivistän sen nyt oman näkemykseni mukaan pikaisesti siihen, että jos puvun kantaja on tarkoittanut sen cosplayksi ja esittää jotakin tiettyä hahmoa, se on cosplayta. Itse olen hiukan vastahakoinen mieltämään lauantain asuani cosplayksi. Kyllä, kyseessä on hahmo, mutta puku on tehty alun perin larppiin, joten näen sen enemmän larppiasuna enkä välttämättä nimenomaan cosplaynä harrastuksien yhtäläisyyksistä huolimatta.

Olen menneiden vuosien jäljiltä muutenkin hieman varpaillani, jos puhutaan cosplaysta ja Ropeconista samassa lauseessa. Olen kyllä sen verran paksunahkainen etten anna muutaman kommentin pilata koko viikonloppua, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteivät ne latista tunnelmaa yhtään. Avauduin Rewen aihetta käsittelevän kirjoituksen kommentteihin jo tarpeeksi, joten en kehtaa toistella itseäni sen enempää - ymmärrän kyllä joidenkin vanhempien kävijöiden huolen tapahtumansa laadusta, mutta sen voisi ilmaista asiallisemminkin... Onnekseni vältyin tänä vuonna kommenteilta, vaikka toisaalta ei minua olisi ulkoapäin arvannutkaan "animuteiniksi".

Paikkana Espoon Dipoli on mukavan lähellä ja pääsen sinne helposti seutuliikenteen bussilla. Rakennus toimii conpaikkanakin varsin kivasti, vaikka pakko myöntää, etten vielä viidennelläkään kerralla aina hahmottanut kaikkien salien sijainteja. Onneksi opasteita oli kuitenkin paljon (myös Dipolin ulkopuolella toisille tapahtuman rakennuksille tietä näyttämässä!), joten en eksynyt kovin pahasti kertaakaan.

Lähdin coniin perjantaina Lefrinin ja Lirlyksen kanssa. Tähtäsimme saapumisen neljäksi, sillä minulla ja Lefrinillä alkoi narikkatyövuoro viideltä ja halusimme viedä tavarat majoitukseen ja hakea staffipaidat sekä badget ilman hoppua. Olen maininnut jossain aiemminkin, että Ropeconilla on minusta ehdottomasti suomalaisten tapahtumien hienoimmat staffipaidat ja olen edelleen samaa mieltä.

Narikassa työskentely oli ilo. Vaikka valtaosa perjantaista kuluikin tiskin takana myöhäisen saapumisen takia, asiakkaiden laukkujen edestakaisin juokseminen ei ollut mitenkään epämiellyttävä tehtävä enkä onnekseni kertaakaan törmännyt yhteenkään nyrpeään tai erityisen happamaan henkilöön. Uskalsin jopa hymyillä ja jutella useampien kanssa ja moni antoi meille tippiä, jolla kävimme myöhemmin Lefrinin kanssa hakemassa lähikaupasta narikkatyöntekijöille syötävää ja juotavaa.

En ole ollut narikkalaisena muissa coneissa, mutten muista törmänneeni vastaavaan tippikäytäntöön toisaalla. En ole muutenkaan ehtinyt toimia vänkärinä kovin monessa tapahtumassa, mutta olen kuullut kavereilta kauhujuttuja huonosta opastuksesta, epäinhimillisistä työajoista/tehtävistä ja henkilökohtaisista kokemuksistani esimerkiksi Kirjamessujen nakkikoneiluun verrattuna Ropecon vie työnantajana voiton kirkkaasti. Työohjeet olivat selkeät, kahdeksan tunnin työaika hujahti todella nopeasti, työvastaava oli helposti lähestyttävä ja asiakkaiden lisäksi muidenkin työntekijöiden kanssa juttu luisti hyvin. Tuntui, että työntekijöinä meistä oikeasti välitettiin ja meitä arvostettiin, emmekä olleet vain ilmaista ja kasvotonta työvoimaa, joka ei vaadi minkäänlaista huoltoa. Iso plussa muuten italialaisille työtovereillemme! On aina hienoa tavata coneissa ulkomaalaisia vieraita, mutta vielä hienompaa on, että he kielimuurista huolimatta uskaltautuivat auttamaan conin järjestämisessä.

Oikeastaan ainoa hieman negatiivisemmaksi jäänyt asia oli järkyttävä sotku, kun saavuimme sunnuntain aamuvuoroon. Miksi ihmeessä roskia pitää jättää tiskin päälle, kun roskis on noin kahdenkymmenen senttimetrin päässä teipattuna tiskiin kiinni? Miksi ihmeessä sipsit pitää levitellä pitkin lattiaa ja _jättää_ siihen? No, sainpahan jotain tekemistä kun siivosin asiakkaiden puutteessa, mutta olisi silti ollut huomattavasti mukavampaa tulla töihin niin, ettei olisi tarvinnut varoa mihin kätensä laskee.

Myös Ropeconin ruokapuoli oli hoidettu tänäkin vuonna kiitettävästi. Heti pääovien ulkopuolelta sai makkaraperunoita, lörtsyjä ja muuta lämmintä ruokaa kellon ympäri kohtuuhintaan, parkkipaikan toisella puolella sijaitsi snägäri (jonka ruokia tosin en itse ole koskaan kokeillut) ja ihan siinä vieressä Alepa, jota ilmeisesti infotaan aina conin tullessa täydentämään varastoja tai sitten osaavat itse varautua, en osaa sanoa. Joka tapauksessa leipähyllystä sai tuoretta pullaa lauantai-iltanakin, samaa en voi sanoa läheskään kaikista kaupoista, joista olen muissa coneissa yrittänyt metsästää ruokaa.

Ohjelmakartasta minulla sen sijaan on huonompaa sanottavaa. Ohjelman sisällössä tai kirjossa minulla ei ole moittimista, mutta Ropeconin sivujen ohjelmakartta on oikeasti vain iso lista tekstiä, josta on kovin vaikea hahmottaa esimerkiksi ohjelmien päällekkäisyyksiä. Ohjelmalehtisen kartta on niin ikään ihan yhtä hankala. Lajitteleminen tyypin mukaan toimii kyllä kuvauksissa ja se on varmasti helppo sellaisille kävijöille, joita kiinnostaa vain tietynlainen ohjelma, mutta itse haluaisin nähdä vähän kaikenlaista. On siis hieman turhauttavaa hyppiä eri kategorioiden välillä ja yrittää hahmottaa, koska tapahtuu mitäkin ja missä ja tarkan suunnittelun jälkeen huomata, ettei tiettyyn puheohjelmaan voi sittenkään mennä kun samaan aikaan menee tosi jännä työpaja.

Päällekkäisyyksiä ei tietenkään voi välttää, mutta itse pidän enemmän muiden conien käyttämästä taulukkosysteemistä, josta päällekkäisyydet näkee heti eikä vasta kovan alleviivaamisen jälkeen. Minun piti ottaa erillinen paperi, johon listasin kiinnostavat ohjelmat enkä sittenkään saanut sitä kellonaikojen mukaiseen järjestykseen, joka olisi helpottanut aikatauluttamista huomattavasti. Ja sitten se paperi vielä unohtui lauantaina majoituspaikkaan. Olisi siis kiva, että ohjelmalehtisessä itsessään olisi jotain tilaa muistiinpanoille, jos ohjelmakartan rakennetta ei voida tai haluta muuttaa.

 Jaksoin alleviivata pari ohjelmaa, sitten luovutin.

Ohjelmasta kävin perjantaina katsomassa vain Alan Wake -luennon. En ole pelannut peliä itse, mutta lähdin Lefrinin seuraksi ja onhan se aina jännä katsella/kuunnella making ofeja, etenkin kun kyseessä on suomalainen tuote. Paketti oli mielenkiintoinen, sillä sekä huumori että informatiivisuus olivat siinä mukavassa tasapainossa keskenään. Pitää katsoa, josko minulle jossain välissä tarjoutuisi mahdollisuus pelatakin sitä, sen verran jänskältä vaikutti.

Lauantaina minulla ei ollut työvuoroa, joten heitin Sauronin puvun niskaan. Asu on pääasiassa koottu vaatekaapista, mutta sentään osittain kotitekoisista kappaleista; housut ovat tonttu!Sorasta, viitan ja silmän tein aikoinaan larppia varten ja alemman kaavun äiti on tehnyt minulle joskus alakouluun kirjan ja ruusun päivään, mutta tuunailin sitä hiukan conia edeltävänä iltana repimällä ja polttamalla helmoja. Larpissa paitakin oli itsetehty, mutta nyt en jaksanut etsiä sitä vaan käytin tehdastekoista. Sukkahousujakaan en luonnollisesti kutonut itse. Ei puhuta kengistä, onnistuin kadottamaan saappaani ja jouduin nappaamaan kaapista toiset, jotka edes kaukaisesti toimivat (no, ainakin ne olivat katu-uskottavammat kuin marimekkokuvioiset tennistossut...).

Silmä itse on tehty perinteikkäästi metodilla ilmapallo ja paperimassaa. Gessosin kuoren, heitin pohjalle vanhat punaisen ja mustan spraymaalin jämät ja maalasin loput useammalla kerroksella akryylimaalia. Pupillin kohdalla on reikä ja mustaa tukikangasta, joten silmästä näkee edes vähän ulos, mutta ei sisään.

Sormuskin minulla oli - se on pronssia ja sain sen syntymäpäivälahjaksi ehkä kymmenisen vuotta sitten. Voisin avautua Tolkien-faniudestani vähän lisää, mutta se ei ehkä ole kovin olennaista tämän entryn kannalta, joten antaapa olla.

Takaisin coniin. Aamuohjelmassa olisi ollut mm. kiinnostavia esitelmiä kidutuksesta sekä viktoriaanisesta kauhusta (jotka menivät kaikeksi pahaksi päällekäin), mutta aamu-unisuuden takia emme kumpaankaan ehtineet. Ritarisormustyöpaja oli jo täynnä kun ehdimme ilmoittautumispisteelle ja arpivahapajaan tai ruumispajaan emme lopulta jaksaneet raahautua, niin paljon kuin olisikin kiinnostanut. Vampyyrihampaat sen sijaan käväisimme tekemässä. Itse en jaksanut omiani kovin kummoisesti muotoilla, sen verran että pysyvät suussa ja muistuttavat edes vähän hampaita. Teen ne jossain välissä kunnolla loppuun.

Satunnaisen pyörimisen ja idlaamisen lisäksi kävimme etsimässä kavereita Visual Gay's random fightin yleisöstä ja jäimme hetkeksi katsomaan ohjelmaa. Vetäjien show'sta olen aina pitänyt, mutta nyt esimerkkitaistelut olivat ehtineen mennä jo kauan sitten enkä jaksanut lämmetä kauheasti halihyökkäyksille tai panovitseille. Ehdin tosin käydä nolaamassa itsenikin, kun ei siellä ollut muita vapaaehtoisia eeppistä Ghost Busters -ryhmää vastaan. Olisi vain ehkä pitänyt miettiä niitä liikkeitä vähän paremmin etukäteen ja tajuta, ettei rajoitettu näkyvyys ollut varsinaisesti eduksi...

Illemmalla käväisimme Lefrinin kanssa kuuntelemassa Rooleja ja pelaamista verkossa -esitelmää, mutta kumpaakin väsytti todella paljon ja auditorioon nukahtaminen olisi ollut sekä hirveän noloa että epäkohteliasta puhujia kohtaan, joten poistuimme paikalta puolivälissä. Kävimme virkistäytymässä ulkona photoshootin merkeissä ja suuntasimme sieltä vaatteidenvaihdon jälkeen hartaasti odotettuihin tanssiasiin.

Dipolin kiviaitaus on toiminut taustana yhdelle jos toisellekin puvulle.

Ropeconin tanssiaiset toimivat niin, että ensin tulee setti historiallisia tansseja, sen jälkeen väliohjelmana Pornopolkkaa, toinen setti, Polkkaa ja niin eespäin. Minun on useampana vuonna pitänyt käydä tanssiharjoituksissa, jotta voisin osallistua muihinkin tansseihin kuin Pornopolkkaan, mutta se on aina jäänyt (paitsi kerran, mutta silloin minulla ei ollut tanssiparia enää varsinaisiin tanssiasiin). Historiallisia tansseja on joka tapauksessa hauska katsoa, etenkin jos tanssijoilla on päällään asianmukaiset puvut.

Etenkin illan kolmas Pornopolkka on yleensä varsin eeppinen, koska biisistä on miksattu _pitkä_ versio. Siinä ehtii oikeasti tulla kunnolla hiki, mutta hauskaa se siitä huolimatta on. Oli ihanaa huomata myös, miten oma energia tarttui muihin - lauloin pitkässä versiossa mukana minkä hengästymiseltäni jaksoin ja huomasin, että eräs mies alkoi aina kohdalleni tullessa laulaa myös. :D

Ja vielä selkeyden vuoksi, tässä on videota tämän vuoden Pornopolkasta. Kaoottista ehkä, muttei oikeasti mitään asiatonta.

Olin ostanut aiemmin Kaubamajasta Munchkinin peruspaketin, koska minun on pitänyt ostaa se viimeiset neljä vuotta enkä ole ikinä muistanut tai pystynyt. Tanssiaisten jälkeen lähdimme pelaamaan sitä, koska täytyyhän tiettyjä perinteitä noudattaa. En muuten perusta hirveästi korttiroolipeleistä, mutta Munchkin on yksinkertaisesti kaunis kaikkine selkäänpuukottamisineen. Aikomus oli käydä kuuntelemassa vielä Grimmin satuja, mutta peli pitkittyi ja painuimme sen jälkeen Lefrinin kanssa nukkumaan, koska meillä alkoi aamuvuoro viideltä.

Sain omasta puolestani unta ehkä puolitoista tuntia, mutta eipä se mitään. Valvoimme narikkaa Lefrinin kanssa kaksin yhdeksään asti eikä hommaa ollut onneksi paljoa ennen puolta yhdeksää, jolloin ihmiset olivat alkaneet heräillä. Sotkusta kitisin jo aiemmin, joten ei siitä sen enempää. Muutama conkävijä piti meille seuraa ja aamu kului hyvin jv-radiopuheluita kuunnellen (niin mikä se "älä apinoi radioverkossa" -sääntö taas olikaan... ''D). Iso kiitos jv-Emmalle, joka haki nälkäisille ja nuutuneille narikkalaisille staffihuoneesta vähän nuudeleita, teetä ja muuta hyvää!

Vuorosta päästyämme valtasimme hetkeksi nurkan ja siirryimme kymmeneltä kuuntelemaan Tekstiilit ja käsityötekniikat -luentoa. Luento oli hyvin kiinnostava ja hyödyllinen cosplaynkin kannalta, mutta siinä vaiheessa olo alkoi olla hieman kehno ja univelka vain pahensi tilannetta, enkä pystynyt keskittymään niin hyvin kuin olisin halunnut. Yritin tehdä muistiinpanoja, mutta olin niin väsynyt etten saa niistä enää mitään selvää. Puhuja kuitenkin osasi asiansa ja onnistuimme sinnittelemään loppuun asti, koska aihe oikeasti kiinnosti.

Tarkoituksena oli käydä katsomassa vielä CSI vs. Tosielämän rikostutkinta ja ehkä pelata hieman livetetristä, mutta allekirjoittaneen vointi vain paheni, joten lähdin kotia kohti (kiitos Lefrinille ja kumppaneille, joilta sain kyydin). Flunssanpoikanenhan sieltä tarttui mukaan, olen näemmä tekemässä Ropeconissa sairastumisestakin perinnettä ahkerasta käsienpesusta huolimatta. Mutta mitään en kadu, kaiken kaikkiaan olen conkokemukseen erittäin tyytyväinen ja se oli hieno päätös kesän tapahtumille.

Kuvaajakrediitit: Lefrin