maanantai 21. kesäkuuta 2010

Silitysrautaweftit

Jouduin lisäämään peruukkiin kuitua ensimmäisen kerran kuukausi sitten (yhtä jesarilisäkettä kolmen vuoden takaa ei lasketa). Yritin selailla ahkerasti tutoriaaleja, mutta lähes kaikki neuvoivat ompelemaan ja pelkäsin kamalasti, että vain sotkisin kuidut ja/tai tukkisin ompelukoneen. Sitten oli tietysti monien tietämä Katie Bairin no-sew-tutoriaali, mutten osannut suomentaa käytettävän aineen nimeä enkä jaksanut lähteä sitä etsimään.
Sen sijaan löysin kaapista ylimääräisiä tukikangaspaloja ja päätin kokeilla vaihtoehtoismetodia niitä hyödyntämällä. Hommahan peräti toimi, joten yleisön pyynnöstä päätin kyhätä tänne jonkinlaisen tutoriaalinpoikasen.
Pahoittelen etenkin jälkimmäisten kuvien huonohkoa laatua, tuossa vaiheessa alkoi olla huono valo. Kuvat saa klikattua isommiksi.

Tarvikkeet:
- peruukkikuitua
- liimapintaista (tuki)kangasta
- leivinpaperia
- sakset
- silitysrauta ja -lauta
- ompelukone ja lankaa
(- kampa)



Ensin leikkasin liimapintaisesta tukikankaasta kaksi sopivanlevyistä ja -mittaista suikaletta. Asetin silitysraudalle suojaksi palan leivinpaperia, sen päälle ensimmäisen suikaleen (liimapuoli ylöspäin, luonnollisesti) ja sen päälle kuidut. Suljin voileipäni samalla tavalla; toinen suikale (nyt liimapuoli alaspäin, niin että kuidut jäivät suikaleiden väliin) ja toinen leivinpaperi suojaksi. Öh, en osaa selittää fiksummin, mutta tällainen siellä leivinpapereiden välissä pitäisi siis olla.



Sitten vain silittelin kivasti tuosta punaisten katkoviivojen sisältä, eli siitä kohtaa, missä tukikangassuikaleet menevät. Lämpötila ja aika kaiketi vaihtelevat tukikankaasta riippuen, itse heitin raudan täydelle teholle ja yksinkertaisesti pidin rautaa aina yhdessä kohtaa niin kauan, että kuitu ehti sulaa kankaiden väliin (kannattaa siirtää rautaa viimeistään siinä vaiheessa, kun kuitu alkaa kärytä... 'D).
En muuten tiedä, toimiiko tämä heat resistant -peruukeilla. Kai nekin jossain lämpötilassa sulavat...



Weftit olisivat saattaneet ainakin periaatteessa kestää noinkin, mutta päätin vielä varmuuden vuoksi siksakata suikaleiden alareunat.



Tein suikaleistani vähän turhan leveitä (tajusin liian myöhään, että ne näkyvät peruukista jos eivät ole ohuempia), joten leikkelin osan pois. Joo, aika ihkupihku tuo meidän kylppärin lattia...



Ja lopuksi kampasin kuidut nätimmiksi. Laitoin alle leivinpaperin irtohiusten varalle, mutta se olikin aika turha - hiuksia irtosi ehkä yksi tai kaksi. Vertailun vuoksi vasemmalla kammattuja kuituja, oikealla kampaamattomia.
Jos peruukkia muuten värjää, kannattaa tehdä weftit ensin - samalla saa valkoisesta tukikankaasta oikean värisen. Itse en viitsinyt lähteä tuon enempää räpeltämään, peruukkini on sen verran vaalea etteivät nuo näy. Tummaan peruukkiin kannattaa luonnollisesti käyttää mustaa tukikangasta ja sitä rataa, kyllä te tiedätte.

Siinäpä se. Jos on kysyttävää tai kommentoitavaa niin kommentoikaa ihmeessä. Aikaa ei mennyt koivin kauaa neljän tuollaisen tekemiseen, reilu tunti suurin piirtein. Tässä vielä pakollinen ennen-jälkeen kuva peruukista (ja naamarista), itse weftien kiinnitystä en kuvannut.

4 kommenttia:

  1. Oi vitsi, nerokasta! 8D Oon itekin tuskaillut kun en vaan tiedä että mitä hiton ainetta noiden weftien tekemiseen pitäisi oikein käyttää, mut kiva tietää että on tämmöinen mömmötönkin vaihtoehto. Kiinnititkö siis kuidut peruukkiin liimaamalla vai ompelemalla sitten lopuksi?

    Ja tämä entry tuo muuten mieleen vain sen tutun totuuden; kaikki cosplayhin liittyvä tehdään yön pimeinä tunteina huonossa valaistuksessa.

    VastaaPoista
  2. Ihan käsin ompelemalla. Pelkäsin viedä liimatuubia lähellekään peruukkia, kun pelkäsin sotkevani kuidut siihen... Ja ompelu joustaakin enemmän. 8''D

    Haha, en itse asiassa tehnyt noita edes kovin myöhään (kuvat on otettu välillä 18:33-19:54), mutta ehkä ilta oli pilvinen. ''D Weftien ja peruukin yhdistämisajankohdasta taas ei puhuta mitään... *köh*

    VastaaPoista
  3. Aika muikea idea, täytyy sanoa! Eipä ole ikinä tullut mieleen, kiitos kun jaoit. :3

    Aiheeseen tavallaan liittymättä, luin kotisivuiltasi että vedät Traconissa Gwendolynin. (<3) Olen tekemässä samaa, joten mielenkiinnosta utelen (ellei ole valtionsalaisuus), kumpaa pukua olet heittämässä niskaan? Olisi venkaa saada kuva tuplaGwendolyneista. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos kehuista ja olkaapa hyvät. 8D/

    Eipä tuo mikään salaisuus ole, kierrätän taas mekkoa. Suurissa suunnitelmissa oli taisteluasun teko, mutta kun en ylläripylläri osaa aloittaa mitään ajoissa ja nuo muut projektit söivät oletettua enemmän materiaaleja niin siirsin sen ihan suosiolla ensi vuodelle. Taisit jo YumiKoyukin journalista DeviantARTin puolelta lukea, mutta meillä tosiaan on pieni ryhmäkin. Kuvat oisivat kyllä aika vänkiä, että törmäillään sitten conissa. Hih~ *u*

    VastaaPoista