Eläytymisen jalo taito (tai sen puute)

Minun piti tehdä jokin hieno entry Cosplayviikosta, mutta öh, eipä minulla ole siitä hirveästi sanottavaa. Cosplay alkaa tässä vaiheessa vuotta tunkea allekirjoittaneella korvista ulos, joten en omasta puolestani jaksanut tiedottamisen ja piknikin organisoinnin lisäksi panostaa enää pukuiluun, vaikka jonkin photoshootin järjestäminen pyörikin mielessä. Roihuvuoren piknikillä tosin oli vähäisestä asukirjosta huolimatta ihan mukavaa, joten kiitokset kaikille osallistuneille! Cosplayviikon sijaan ajattelin kirjoittaa eräästä toisesta aiheesta, josta minun on pidempään pitänyt tehdä entry.

Rimppu puhui eräässä merkinnässään siitä, miten on paljon hauskempaa cosplayata hahmoja jotka eivät vain katso coolisti kaukaisuuteen, vaan jotka oikeasti elehtivät ja ovat ehkä vähän höpsöjä. Olen itse samoilla linjoilla, sillä monesti kuvistakin tulee paljon eeppisempiä, jos kuvattavat saavat luvan kanssa riehua ja tehdä tyhmiä ilmeitä. Tunnetta voi toki kuvata kaukaisuuteen katsomisellakin, mutta se on paljon vaikeampaa ja ainakin itse tunnun kärsivän tyhjän naaman syndroomasta, eli katson kyllä kaukaisuuteen, mutten näytä yhtään miltään.

  :|

Tulin jo kauan sitten tulokseen, että minun kannattaisi valita itselleni - jos vain mahdollista - sellaisia hahmoja, jotka hymyilevät edes jonkin verran, koska minulla on myös päinvastainen ongelma: pokka ei tahdo pitää millään. Demonstroidaanpa vähän lisää:

Jonkun Soran kanssa repeily ei ehkä haittaa niin paljoa koska no, Sora on Sora, mutta eräisiin toisiin hahmoihin yhdistettynä se näyttää lähinnä dorkalta. Erityisesti, jos nauru pyrkii pintaan noin joka kymmenes sekunti. Uu jea, osaan olla aika in character...

Ilmeiden lisäksi minulla on ongelmia poseeraamisen kanssa. Vaikka kuinka harjoittelisin kotona etukäteen, osaan olla kameran edessä joko hirveän tönkkö tai vaihtoehtoisesti vedän ihan överiksi. En voi sille mitään, aina jos huomaan että minua osoitellaan linssillä teen tosi nätin naaman ja se siitä kuvasta. Meinasin koota tähän hienon kollaasin kaikista derp-naamoistani, mutta päätin säästää silmiänne ja valitsin vain ~kauneimman~. Kaappicosplay!Zexion dos not approve.

Kävin viime kevättalven aikana Suomenkielisen työväenopiston järjestämän näytelmäkurssin ja pakko myöntää, että se on antanut lisää varmuutta eläytymiseen ja poseeraamiseen. Ongelmani on nimittäin tainnut pitkään olla nimenomaan se, etten ole _uskaltanut_ tehdä kotona opeteltuja poseerauksia julkisesti, koska olen pelännyt, että ne näyttävät sittenkin muiden silmissä ihan typeriltä. Tämä on harmi, sillä usein puvusta jää loppujen lopuksi käteen vain valokuvia ja vaikka tyhmille ilmeille on hauska nauraa, ei niitä kehtaa hirveästi esitellä portfolioissa.

Kuvaajillakin on melko suuri vastuu kuvien onnistumisen kannalta. Muutama vuosi sitten kuvaajakontaktini olivat lähinnä pari kaveria, joilla oli tavallinen digipokkari - nyt verkostoni on kasvanut ja olen erittäin kiitollinen siitä, että he onnistuvat ninjataidoillaan saamaan minusta myös parempia puolia esille, vaikka teenkin kuvatessa kaikenlaista typerää. Olen tosin silti edelleen sitä mieltä, että parhaat kuvat minusta saa silloin, kun en edes tajua olevani kuvattavana.

 Persona 3:n Ryoji ei ehkä ole edustavin asuni, mutta tämä on siitä huolimatta yksi lempikuviani koskaan.

Jos joku onnistuu photoshootissa nappaamaan edes sen yhden hyvän kuvan, reissu on ollut vaivan arvoinen.

 Kuvaajakrediitit: Sneep, Fictionary, Lirlys, Aidu ja Aiden

"Mua täällä uhkaa suuri Harmagedon don don..."

"...Onneks' vain kerran vuodessa on
Ropecon con con!" 

 Päätin olla vaihteeksi runollinen ja aloittaa ropeconraporttini lainaamalla tapahtuman tunnuslaulua, jossa piilee viisauden sana. Niin paljon kuin Ropeconista pidänkin, yksi kerta vuoden sisään on minulle ihan tarpeeksi.

Pahoittelen jo etukäteen entryn heikkoa cosplay-sisältöä, sillä vaikka pukeutuminen liittyykin vahvasti roolipelaamisen tiettyihin osa-alueisiin, ei tapahtumassa ymmärrettävistä syistä näkynyt paljoa varsinaista cosplayta. Jonkin verran kyllä, mutta taso ei ollut erityisen ihmeellinen.

Paljon mm. upeita fantasia-aiheisia asuja sen sijaan bongasin, mutta voisin taas pyöritellä pienen ikuisuuden sitä, mikä loppujen lopuksi on cosplayta ja mikä ei. Tiivistän sen nyt oman näkemykseni mukaan pikaisesti siihen, että jos puvun kantaja on tarkoittanut sen cosplayksi ja esittää jotakin tiettyä hahmoa, se on cosplayta. Itse olen hiukan vastahakoinen mieltämään lauantain asuani cosplayksi. Kyllä, kyseessä on hahmo, mutta puku on tehty alun perin larppiin, joten näen sen enemmän larppiasuna enkä välttämättä nimenomaan cosplaynä harrastuksien yhtäläisyyksistä huolimatta.

Olen menneiden vuosien jäljiltä muutenkin hieman varpaillani, jos puhutaan cosplaysta ja Ropeconista samassa lauseessa. Olen kyllä sen verran paksunahkainen etten anna muutaman kommentin pilata koko viikonloppua, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteivät ne latista tunnelmaa yhtään. Avauduin Rewen aihetta käsittelevän kirjoituksen kommentteihin jo tarpeeksi, joten en kehtaa toistella itseäni sen enempää - ymmärrän kyllä joidenkin vanhempien kävijöiden huolen tapahtumansa laadusta, mutta sen voisi ilmaista asiallisemminkin... Onnekseni vältyin tänä vuonna kommenteilta, vaikka toisaalta ei minua olisi ulkoapäin arvannutkaan "animuteiniksi".

Paikkana Espoon Dipoli on mukavan lähellä ja pääsen sinne helposti seutuliikenteen bussilla. Rakennus toimii conpaikkanakin varsin kivasti, vaikka pakko myöntää, etten vielä viidennelläkään kerralla aina hahmottanut kaikkien salien sijainteja. Onneksi opasteita oli kuitenkin paljon (myös Dipolin ulkopuolella toisille tapahtuman rakennuksille tietä näyttämässä!), joten en eksynyt kovin pahasti kertaakaan.

Lähdin coniin perjantaina Lefrinin ja Lirlyksen kanssa. Tähtäsimme saapumisen neljäksi, sillä minulla ja Lefrinillä alkoi narikkatyövuoro viideltä ja halusimme viedä tavarat majoitukseen ja hakea staffipaidat sekä badget ilman hoppua. Olen maininnut jossain aiemminkin, että Ropeconilla on minusta ehdottomasti suomalaisten tapahtumien hienoimmat staffipaidat ja olen edelleen samaa mieltä.

Narikassa työskentely oli ilo. Vaikka valtaosa perjantaista kuluikin tiskin takana myöhäisen saapumisen takia, asiakkaiden laukkujen edestakaisin juokseminen ei ollut mitenkään epämiellyttävä tehtävä enkä onnekseni kertaakaan törmännyt yhteenkään nyrpeään tai erityisen happamaan henkilöön. Uskalsin jopa hymyillä ja jutella useampien kanssa ja moni antoi meille tippiä, jolla kävimme myöhemmin Lefrinin kanssa hakemassa lähikaupasta narikkatyöntekijöille syötävää ja juotavaa.

En ole ollut narikkalaisena muissa coneissa, mutten muista törmänneeni vastaavaan tippikäytäntöön toisaalla. En ole muutenkaan ehtinyt toimia vänkärinä kovin monessa tapahtumassa, mutta olen kuullut kavereilta kauhujuttuja huonosta opastuksesta, epäinhimillisistä työajoista/tehtävistä ja henkilökohtaisista kokemuksistani esimerkiksi Kirjamessujen nakkikoneiluun verrattuna Ropecon vie työnantajana voiton kirkkaasti. Työohjeet olivat selkeät, kahdeksan tunnin työaika hujahti todella nopeasti, työvastaava oli helposti lähestyttävä ja asiakkaiden lisäksi muidenkin työntekijöiden kanssa juttu luisti hyvin. Tuntui, että työntekijöinä meistä oikeasti välitettiin ja meitä arvostettiin, emmekä olleet vain ilmaista ja kasvotonta työvoimaa, joka ei vaadi minkäänlaista huoltoa. Iso plussa muuten italialaisille työtovereillemme! On aina hienoa tavata coneissa ulkomaalaisia vieraita, mutta vielä hienompaa on, että he kielimuurista huolimatta uskaltautuivat auttamaan conin järjestämisessä.

Oikeastaan ainoa hieman negatiivisemmaksi jäänyt asia oli järkyttävä sotku, kun saavuimme sunnuntain aamuvuoroon. Miksi ihmeessä roskia pitää jättää tiskin päälle, kun roskis on noin kahdenkymmenen senttimetrin päässä teipattuna tiskiin kiinni? Miksi ihmeessä sipsit pitää levitellä pitkin lattiaa ja _jättää_ siihen? No, sainpahan jotain tekemistä kun siivosin asiakkaiden puutteessa, mutta olisi silti ollut huomattavasti mukavampaa tulla töihin niin, ettei olisi tarvinnut varoa mihin kätensä laskee.

Myös Ropeconin ruokapuoli oli hoidettu tänäkin vuonna kiitettävästi. Heti pääovien ulkopuolelta sai makkaraperunoita, lörtsyjä ja muuta lämmintä ruokaa kellon ympäri kohtuuhintaan, parkkipaikan toisella puolella sijaitsi snägäri (jonka ruokia tosin en itse ole koskaan kokeillut) ja ihan siinä vieressä Alepa, jota ilmeisesti infotaan aina conin tullessa täydentämään varastoja tai sitten osaavat itse varautua, en osaa sanoa. Joka tapauksessa leipähyllystä sai tuoretta pullaa lauantai-iltanakin, samaa en voi sanoa läheskään kaikista kaupoista, joista olen muissa coneissa yrittänyt metsästää ruokaa.

Ohjelmakartasta minulla sen sijaan on huonompaa sanottavaa. Ohjelman sisällössä tai kirjossa minulla ei ole moittimista, mutta Ropeconin sivujen ohjelmakartta on oikeasti vain iso lista tekstiä, josta on kovin vaikea hahmottaa esimerkiksi ohjelmien päällekkäisyyksiä. Ohjelmalehtisen kartta on niin ikään ihan yhtä hankala. Lajitteleminen tyypin mukaan toimii kyllä kuvauksissa ja se on varmasti helppo sellaisille kävijöille, joita kiinnostaa vain tietynlainen ohjelma, mutta itse haluaisin nähdä vähän kaikenlaista. On siis hieman turhauttavaa hyppiä eri kategorioiden välillä ja yrittää hahmottaa, koska tapahtuu mitäkin ja missä ja tarkan suunnittelun jälkeen huomata, ettei tiettyyn puheohjelmaan voi sittenkään mennä kun samaan aikaan menee tosi jännä työpaja.

Päällekkäisyyksiä ei tietenkään voi välttää, mutta itse pidän enemmän muiden conien käyttämästä taulukkosysteemistä, josta päällekkäisyydet näkee heti eikä vasta kovan alleviivaamisen jälkeen. Minun piti ottaa erillinen paperi, johon listasin kiinnostavat ohjelmat enkä sittenkään saanut sitä kellonaikojen mukaiseen järjestykseen, joka olisi helpottanut aikatauluttamista huomattavasti. Ja sitten se paperi vielä unohtui lauantaina majoituspaikkaan. Olisi siis kiva, että ohjelmalehtisessä itsessään olisi jotain tilaa muistiinpanoille, jos ohjelmakartan rakennetta ei voida tai haluta muuttaa.

 Jaksoin alleviivata pari ohjelmaa, sitten luovutin.

Ohjelmasta kävin perjantaina katsomassa vain Alan Wake -luennon. En ole pelannut peliä itse, mutta lähdin Lefrinin seuraksi ja onhan se aina jännä katsella/kuunnella making ofeja, etenkin kun kyseessä on suomalainen tuote. Paketti oli mielenkiintoinen, sillä sekä huumori että informatiivisuus olivat siinä mukavassa tasapainossa keskenään. Pitää katsoa, josko minulle jossain välissä tarjoutuisi mahdollisuus pelatakin sitä, sen verran jänskältä vaikutti.

Lauantaina minulla ei ollut työvuoroa, joten heitin Sauronin puvun niskaan. Asu on pääasiassa koottu vaatekaapista, mutta sentään osittain kotitekoisista kappaleista; housut ovat tonttu!Sorasta, viitan ja silmän tein aikoinaan larppia varten ja alemman kaavun äiti on tehnyt minulle joskus alakouluun kirjan ja ruusun päivään, mutta tuunailin sitä hiukan conia edeltävänä iltana repimällä ja polttamalla helmoja. Larpissa paitakin oli itsetehty, mutta nyt en jaksanut etsiä sitä vaan käytin tehdastekoista. Sukkahousujakaan en luonnollisesti kutonut itse. Ei puhuta kengistä, onnistuin kadottamaan saappaani ja jouduin nappaamaan kaapista toiset, jotka edes kaukaisesti toimivat (no, ainakin ne olivat katu-uskottavammat kuin marimekkokuvioiset tennistossut...).

Silmä itse on tehty perinteikkäästi metodilla ilmapallo ja paperimassaa. Gessosin kuoren, heitin pohjalle vanhat punaisen ja mustan spraymaalin jämät ja maalasin loput useammalla kerroksella akryylimaalia. Pupillin kohdalla on reikä ja mustaa tukikangasta, joten silmästä näkee edes vähän ulos, mutta ei sisään.

Sormuskin minulla oli - se on pronssia ja sain sen syntymäpäivälahjaksi ehkä kymmenisen vuotta sitten. Voisin avautua Tolkien-faniudestani vähän lisää, mutta se ei ehkä ole kovin olennaista tämän entryn kannalta, joten antaapa olla.

Takaisin coniin. Aamuohjelmassa olisi ollut mm. kiinnostavia esitelmiä kidutuksesta sekä viktoriaanisesta kauhusta (jotka menivät kaikeksi pahaksi päällekäin), mutta aamu-unisuuden takia emme kumpaankaan ehtineet. Ritarisormustyöpaja oli jo täynnä kun ehdimme ilmoittautumispisteelle ja arpivahapajaan tai ruumispajaan emme lopulta jaksaneet raahautua, niin paljon kuin olisikin kiinnostanut. Vampyyrihampaat sen sijaan käväisimme tekemässä. Itse en jaksanut omiani kovin kummoisesti muotoilla, sen verran että pysyvät suussa ja muistuttavat edes vähän hampaita. Teen ne jossain välissä kunnolla loppuun.

Satunnaisen pyörimisen ja idlaamisen lisäksi kävimme etsimässä kavereita Visual Gay's random fightin yleisöstä ja jäimme hetkeksi katsomaan ohjelmaa. Vetäjien show'sta olen aina pitänyt, mutta nyt esimerkkitaistelut olivat ehtineen mennä jo kauan sitten enkä jaksanut lämmetä kauheasti halihyökkäyksille tai panovitseille. Ehdin tosin käydä nolaamassa itsenikin, kun ei siellä ollut muita vapaaehtoisia eeppistä Ghost Busters -ryhmää vastaan. Olisi vain ehkä pitänyt miettiä niitä liikkeitä vähän paremmin etukäteen ja tajuta, ettei rajoitettu näkyvyys ollut varsinaisesti eduksi...

Illemmalla käväisimme Lefrinin kanssa kuuntelemassa Rooleja ja pelaamista verkossa -esitelmää, mutta kumpaakin väsytti todella paljon ja auditorioon nukahtaminen olisi ollut sekä hirveän noloa että epäkohteliasta puhujia kohtaan, joten poistuimme paikalta puolivälissä. Kävimme virkistäytymässä ulkona photoshootin merkeissä ja suuntasimme sieltä vaatteidenvaihdon jälkeen hartaasti odotettuihin tanssiasiin.

Dipolin kiviaitaus on toiminut taustana yhdelle jos toisellekin puvulle.

Ropeconin tanssiaiset toimivat niin, että ensin tulee setti historiallisia tansseja, sen jälkeen väliohjelmana Pornopolkkaa, toinen setti, Polkkaa ja niin eespäin. Minun on useampana vuonna pitänyt käydä tanssiharjoituksissa, jotta voisin osallistua muihinkin tansseihin kuin Pornopolkkaan, mutta se on aina jäänyt (paitsi kerran, mutta silloin minulla ei ollut tanssiparia enää varsinaisiin tanssiasiin). Historiallisia tansseja on joka tapauksessa hauska katsoa, etenkin jos tanssijoilla on päällään asianmukaiset puvut.

Etenkin illan kolmas Pornopolkka on yleensä varsin eeppinen, koska biisistä on miksattu _pitkä_ versio. Siinä ehtii oikeasti tulla kunnolla hiki, mutta hauskaa se siitä huolimatta on. Oli ihanaa huomata myös, miten oma energia tarttui muihin - lauloin pitkässä versiossa mukana minkä hengästymiseltäni jaksoin ja huomasin, että eräs mies alkoi aina kohdalleni tullessa laulaa myös. :D

Ja vielä selkeyden vuoksi, tässä on videota tämän vuoden Pornopolkasta. Kaoottista ehkä, muttei oikeasti mitään asiatonta.

Olin ostanut aiemmin Kaubamajasta Munchkinin peruspaketin, koska minun on pitänyt ostaa se viimeiset neljä vuotta enkä ole ikinä muistanut tai pystynyt. Tanssiaisten jälkeen lähdimme pelaamaan sitä, koska täytyyhän tiettyjä perinteitä noudattaa. En muuten perusta hirveästi korttiroolipeleistä, mutta Munchkin on yksinkertaisesti kaunis kaikkine selkäänpuukottamisineen. Aikomus oli käydä kuuntelemassa vielä Grimmin satuja, mutta peli pitkittyi ja painuimme sen jälkeen Lefrinin kanssa nukkumaan, koska meillä alkoi aamuvuoro viideltä.

Sain omasta puolestani unta ehkä puolitoista tuntia, mutta eipä se mitään. Valvoimme narikkaa Lefrinin kanssa kaksin yhdeksään asti eikä hommaa ollut onneksi paljoa ennen puolta yhdeksää, jolloin ihmiset olivat alkaneet heräillä. Sotkusta kitisin jo aiemmin, joten ei siitä sen enempää. Muutama conkävijä piti meille seuraa ja aamu kului hyvin jv-radiopuheluita kuunnellen (niin mikä se "älä apinoi radioverkossa" -sääntö taas olikaan... ''D). Iso kiitos jv-Emmalle, joka haki nälkäisille ja nuutuneille narikkalaisille staffihuoneesta vähän nuudeleita, teetä ja muuta hyvää!

Vuorosta päästyämme valtasimme hetkeksi nurkan ja siirryimme kymmeneltä kuuntelemaan Tekstiilit ja käsityötekniikat -luentoa. Luento oli hyvin kiinnostava ja hyödyllinen cosplaynkin kannalta, mutta siinä vaiheessa olo alkoi olla hieman kehno ja univelka vain pahensi tilannetta, enkä pystynyt keskittymään niin hyvin kuin olisin halunnut. Yritin tehdä muistiinpanoja, mutta olin niin väsynyt etten saa niistä enää mitään selvää. Puhuja kuitenkin osasi asiansa ja onnistuimme sinnittelemään loppuun asti, koska aihe oikeasti kiinnosti.

Tarkoituksena oli käydä katsomassa vielä CSI vs. Tosielämän rikostutkinta ja ehkä pelata hieman livetetristä, mutta allekirjoittaneen vointi vain paheni, joten lähdin kotia kohti (kiitos Lefrinille ja kumppaneille, joilta sain kyydin). Flunssanpoikanenhan sieltä tarttui mukaan, olen näemmä tekemässä Ropeconissa sairastumisestakin perinnettä ahkerasta käsienpesusta huolimatta. Mutta mitään en kadu, kaiken kaikkiaan olen conkokemukseen erittäin tyytyväinen ja se oli hieno päätös kesän tapahtumille.

Kuvaajakrediitit: Lefrin