maanantai 30. elokuuta 2010

Digitaalinen kauneusleikkaus 2/2

Edellisessä tekstissä kirjoitin siitä, mikä minua cosplay-kuvien muokkaamisessa ärsyttää. Kuten lupailin, pyrin toisessa osassa jakamaan joitain vinkkejä kuvien jälkikäsittelyyn. En itse ole mikään photoshop-velho, joten tämän entryn ei ole tarkoitus olla korkean luokan tutoriaali. Sellaisia voi etsiä vaikka deviantARTista, oma suosikkipaikkani on #photoshop-tutorials.

Ennen kuin mitään voi muokata, tarvitaan tietenkin kuva ja ohjelma. Tavallisissa digipokkareissakin on nykyään usein varsin paljon megapikseleitä ja erilaisia kuvausasetuksia. Ennen kuvaamista kannattaa varmistaa, että kuvat ovat kooltaan ja laadultaan mahdollisimman suuria ja että valotusasetukset ovat edes jotenkuten kohdallaan (= ei puhkipalamisia, hirveän suuria kontrastieroja tai tummia varjoja, elleivät nämä taas ole nimenomaan niitä mitä haetaan). En pohdi kamera-asetuksia sen tarkemmin, laitteissa on kuitenkin paljon poikkeavuuksia ja paremman avun löytää luultavasti kameran omasta ohjekirjasta.

Ohjelmana käytän itse enimmäkseen Adobe Photoshop CS3:a, mutta ilmainen GIMP ajaa periaatteessa saman asian ja vertailen molempia rinnakkain, koska Photoshopin warettaminen on *köh* vähän laitonta. Toki siitä on olemassa 30 päivän kokeiluversio niille, jotka tahtovat kokeilla. Hyvänä muokkausapuna toimii myös piirtopöytä, mutta sitä ei tietenkään voi ladata netistä, joten sellaista tuskin kannattaa hankkia jos ei piirrä koneella muuten ahkerasti.
Kannattaa jättää kuvankäsittelyohjelman kieli englanniksi, vaikka ainakin kummastakin edellämainitusta ohjelmasta on olemassa myös suomenkieliset versiot. Tämä siksi, että suomenkielisiä tutoriaaleja löytyy paljon vähemmän kuin englanninkielisiä ja tutoriaalien kääntäminen voi osoittautua yllättävän hankalaksi. Kokemuksen syvä rintaääni puhuu, olen välillä ihan hukassa suomenkielisen GIMPini kanssa...

Tallenna usein, mutta älä alkuperäisen kuvan päälle. Kannattaa tallentaa itselleen myös suuri versio muokatusta kuvasta (jossa esimerkiksi layereitä ei ole vielä yhdistetty) varastoon, sillä koskaan ei voi tietää, mihin kuvia voi tarvita. Esimerkiksi OTACOOL 2 -projektiin haluttiin mahdollisimman suuriresoluutioisia kuvia ja jos minulla ei olisi ollut muokatuista kuvista isoja versioita tallella, kaikki olisi pitänyt muokata uudestaan.

Mieti, mihin kuva keskittyy. Cosplay-kuvissa huomio suunnataan yleensä luonnollisesti cosplayaajaan. Kannattaa rajata liika tila ja ylimääräiset ihmiset pois, mutta toisaalta kuvasta ei pitäisi tehdä liian ahdasta. Ihmisten kanssa kannattaa katsoa ettei rajaa kuvaa nivelten kohdalta, koska silloin malli näyttää helposti siltä, että katkeaisi - samaan tapaan kuin kasvokuvia ei katkota kaulasta, vaan mukaan otetaan hieman hartioita ja rintaa. Rajaamalla voi myös parantaa sommittelua, jos alkuperäinen ei syystä tai toisesta miellytä.

Alkuperäinen - muokattu. Tiukempi rajaus tuo enemmän huomiota hahmoon ja luo taustalla olevalle tornirakennelmalle jatkuvuutta. Aigisina YumiKoyuki.
Kohdetta voi korostaa myös taustan vahvalla sumentamisella, sillä esimerkiksi conien taustat eivät osu välttämättä aivan yksiin hahmon kanssa. Loistava esimerkki rapakon takaa.

Kannattaa hyödyntää layereita, blending modeja ja läpinäkyvyysasetuksia. Photoshopissa layervalikko näyttää tältä, GIMPin vastaava valikko on tällainen. GIMPissä blending mode = tila. Jotta blending modeista olisi jotain hyötyä, pohjakuvan päälle täytyy lisätä jotain. Esimerkiksi yhdellä värillä täytetty layer tai pohjakuvan kopio. Itse kopioin pohjakuvan yleensä kahdesti niin että minulla on niitä kolme, joista alinta en muokkaa lainkaan. Siten näen eron alkuperäisen ja muokatun kuvan välillä parilla klikkauksella ja niiden vertaileminen on helpompaa. Blending modeista käytän melko paljon overlayta ja soft lightia matalilla läpinäkyvyysasetuksilla (yleensä luokkaa 20 %). Kannattaa leikkiä ja kokeilla, mikä näyttää hyvältä. Jos et pidäkään jostakin muutoksesta, sen voi aina kumota.

Värit ja kontrasti ovat etenkin vähän huonommilla kameroilla huonossa valaistuksessa otetuissa kuvissa asia, jota pitää usein hienosäätää. Yksi helppo kikka (jonka muuten opin #photoshop-tutorialsista) on säätöarvojen (GIMP) / levelsien (Photoshop) muokkaaminen.

Yllä Photoshop, alla GIMP.
Photoshopista työkalu löytyy kohdasta Image --> Adjustments --> Levels, GIMPistä Värit --> Säätöarvot. Musta osoitin kannattaa siirtää jonnekin palkin alkuun, valkoistakin voi hieman siirrellä mutta se ei ole aina tarpeellista. Ero työkalun käyttämisessä näkyy tuossa aiemmassa Aigis-kuvassa: vähän kuin joku olisi pyyhkinyt kuvasta pölyt pois. Tämä on myös huomattavasti siistimpi työkalu kuin esimerkiksi Brightness/Contrast, jota useat käyttävät samaan tarkoitukseen.
Kuvan yleisilmettä voi muokata värien avulla myös muuten. Esimerkiksi säätämällä värit kylmiksi (tai heittämällä päälle vaikka sinisen filterin) kuvaan voi saada viileyttä, uneliaisuutta tai vaikkapa pysähtyneisyyden tuntua. Tummentamalla sävyjä voi luoda uhkaavuutta, kirkastamalla pirteyttä. Lirlys esitteli jo hyvä säätötyökalun Photoshopille, GIMPissä vastaavin työkalu taitaa olla Värit --> Väritasapaino. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei esimerkiksi keltaisuutta vähentäessä poista samalla asun keltaisia värejä, jos siitä sellaisia löytyy.

Lopuksi layerit yhdistetään ja kuva pienennetään julkaisukelpoiseksi. Yhdistäminen onnistuu Photoshopissa valitsemalla Layer --> Flatten Image (tai klikkaamalla hiiren oikealla näppäimellä layereitä ja valitsemalla sitten Flatten Image), GIMPissä klikkaamalla layereita hiiren oikealla näppäimellä ja valitsemalla yhdistä kuva.
Itse pienennän kuvani yleensä niin, että määritän pidemmän sivun kooksi 900 tai 800 pikseliä (lyhyemmän sivun koon pitäisi määrittyä automaattisesti sen mukana) riippuen siitä, missä kuva julkaistaan. Photoshopissa Image --> Image Size, GIMPissä Kuva --> Skaalaa kuva.
Tallentaessa passeli tiedostomuoto on vaikkapa JPG, sillä Photoshopissa ja GIMPissä tiedoston koon ja laadun voi vielä määrittää, jolloin kuvasta ei tule automaattisesti hirveän rakeista (toisin kuin esimerkiksi MS Paintin kanssa). Muista laittaa esikatselu päälle! Kokokin kannattaa määrittää sen mukaan, missä kuva julkaistaan: esimerkiksi Cosplay.com ei hyväksy yli 300 mb:n kuvatiedostoja. Jos kuvan laatu kärsii pahasti tiedostokoon pienentämisestä, kannattaa kuvaa yksinkertaisesti kutistaa lisää.
Kaiken tämän voisi tiivistää oikeastaan siihen, että kokeilemalla oppii ja kaikki on kuvakohtaista. Mikä ei toimi yhdessä kuvassa, voi oikeasti toimia toisten kuvien kohdalla vallan mainiosti. Sekä Photoshop että GIMP ovat täynnä erilaisia työkaluja, joten rohkeasti vain leikkimään niillä. Kaikkia efektikokeiluita ei kuitenkaan ole pakko ladata muiden nähtäväksi, samaan tapaan kuin osa kuvistakin jää tietokoneen kansioihin vain omaksi iloksi.

 Mikäli jollakulla on jotakin kysyttävää tai lisättävää, sana on vapaa. Lisävinkit kelpaavat allekirjoittaneelle ja niistä on varmasti hyötyä muillekin, jotka sattuvat tämän tekstin lukemaan. :>

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Digitaalinen kauneusleikkaus 1/2

Lirlys ehtikin jo kirjoittaa cosplaypiireissä paljon keskustellusta aiheesta, eli kuvien jälkikäsittelystä (tunnettu myös nimellä shooppaaminen/photoshoppaaminen), mutta koska itsellänikin on tästä varsin vahvat mielipiteet, halusin avautua myös omasta näkökulmastani. En näemmä taaskaan osaa tiivistää ajatuksiani tarpeeksi, joten keskityn ensimmäisessä osassa siihen mitä saisi/ei saisi tehdä (siis minun mielestäni) ja jatko-osassa yritän antaa enemmän vinkkejä siitä, miten kuvia voi muokata. Suosittelen kyllä ehdottomasti lukemaan nuo Lirlyksenkin entryt, etenkin jälkimmäisessä tekstissä esitelty Selective Color on varsin kätevä työkalu.

Tahtoisin erityisesti tämän entryn kanssa painottaa, että mielipiteet ovat omiani enkä missään nimessä yritä käännyttää ketään ajattelemaan samalla lailla. Yritän pitäytyä tuomitsevasta tekstistä, mutta pahoittelen jo etukäteen siltä varalta, että kirjoitus menisi ranttaamisen puolelle.

Päällimmäisin asia, mikä minua kuvien photoshoppaamisessa häiritsee tiivistyy hyvin tähän vastaani tulleeseen entryyn. Tiedostan, että nyt ollaan internetissä ja kuvien leviämistä ei voi täällä estää, mutta minusta tuollainen kuvien "parantelu" on hirveän epäkunnioittavaa kuvien kohteena olleille ihmisille, niin ulkonäkökeskeistä kuin tämä harrastus onkin.
Jotkut muokkaavat kuvansa tuohon tapaan itse, enkä aio puuttua siihen vielä sen enempää, koska kukin taaplaa tyylillään jne. Itse en kuitenkaan halua, että minusta otettuja kuvia lähdetään muokkaamaan noin paljon ilman lupaani. Kyllä minä tiedän, että olen muodoiltani pyöreä ja että minulla on kasvoissani enemmän luomia kuin yhdelläkään cosplayaamallani hahmolla, mutta siltä minä näytän! Ja vaikka cosplayatessa onkin tarkoitus näyttää hahmolta, haluan saavuttaa sen puvun ja maskeerauksen avulla - en digitaalisesti. En koskaan tahdo joutua sellaiseen tilanteeseen, että joku katsoo jotain cosplaykuvaani netissä, näkee minut sen jälkeen livenä ja toteaa itsekseen, ettei tuo asu sittenkään ollut niin hieno tai kantaja niin kaunis kuin kuvissa. Haluan wow-faktorin pysyvän suurempana nimenomaan silloin, kun asua pääsee tarkastelemaan lähempää.

Toisaalta olen sitä mieltä, että ennen kuvan julkaisemista sitä myös pitää muokata. Vähintään kuvan koon ja kenties pieni väritasapainon säätö riittää, sillä on äärimmäisen rasittavaa selata esimerkiksi deviantARTista sellaisia kuvia, jotka täyteen resoluutioonsa ladattuina täyttävät koko näytön. Hirveän suurta kuvaa on vaikeampi hahmottaa ja pikselit tiivistyvät kutistettaessa, jolloin kuva näyttää terävämmältä.
Kannattaa myös vähän katsoa, millaisia kuvia nettiin lataa - kymmenen samasta tai vain hiukan erilaisesta kuvakulmasta otettua kuvaa näyttää auttamatta tylsältä ja laittaa katsojan ajattelemaan, ovatko kaikki tosiaan tarpeellisia. Hyvin rakeisia kuvia ja huonossa valaistuksessa otettuja kuvia kannattaa ehdottomasti välttää, koska huono kuva saa hyvänkin puvun näyttämään huonolta. Kaikilla ei ole varaa superjärkkäreihin, mutta tavallisella digipokkarillakin voi ottaa ihan hyviä kuvia, jos käyttää vähän mielikuvitusta ja jälkikäsittelee niitä sopivasti. Ei kuitenkaan liikaa! Hyvän muokkauksen ei pitäisi pompata silmille, ellei se ole toivottu efekti.

Vähän erilainen Hetalia-kuva. Vasemmalla alkuperäinen, oikealla muokattu - kuvan säätöarvoja on hienosäädetty, siihen on lisätty kehykset ja sen kokoa on pienennetty, ei sen kummempaa. Kamerana Canon Digital IXUS 40, mallina Pablo.

Värienkin kanssa kannattaa kuitenkin muistaa, että liika on liikaa. Pahimpana esimerkkinä toimii varmaankin kontrastin liiallinen lisääminen, josta Lirlyskin puhui omissa entryissään. Mieleni tekee kirkua aina, kun näen kuvan, joka näyttää tältä:
"Hihhei, kukaan ei erota kasvonpiirteitäni koska olen niin puhkipalanut. 8D"
...
Oikeasti, näyttääkö tuo jonkun mielestä muka hyvältä?

Tietyissä kuvissa - jos ympäristön on esimerkiksi tarkoitus olla hyvin valoisa - suuri kontrastikin voi toimia, mutta sen kanssa kannattaa olla varovainen. Kaikkea voi kokeilla, mutta yleensä hyvä nyrkkisääntö on, ettei mikään saisi palaa puhki.
Toinen inhokkini on epämääräinen hehku, jonka huono muokkaus voi saada aikaan. Esimerkkiä voi katsoa hiukan ylemmän kuvan käsistä. Vielä ärsyttävämmältä photoshop-hehku näyttää esimerkiksi mallien kasvoissa tai hiuksissa. Photoshopin layereillä ja niiden asetuksilla saa toki leikkiä, mutta esimerkiksi kuvan päälle lätkäisty Hard Light -efekti ei yksinkertaisesti näytä sellaisenaan hyvältä.

Jälkikäsittelen omia kuviani yleensä siis hyvin vähän, olin sitten kuvaaja tai malli. Jos minua valokuvannut tahtoo muokata kuviani, annan hänen muokata ja joskus pyydänkin muokkausta, jos satun olemaan laiskalla päällä enkä ala nillittää, vaikka kuvaan olisi tehty enemmän muutoksia kuin mitä itse olisin tehnyt. Näyttäähän se vähän kummalliselta, jos osaa kuvista on muokattu enemmän kuin toisia, mutta olen asian kanssa sinut niin kauan kun en näytä täysin vieraalta ja muokkaus on luonnollinen. Esimerkiksi ihon tasoittamista en vastusta, jos se ei saa minua näyttämään kumiselta. En kuitenkaan halua missään nimessä, että esimerkiksi kehoni muotoja aletaan muokata, koska no...

LAAMA.
Photoshopista löytyy eräs työkalu, jolla kuvaa voi venytellä eri tavoin. Joka ikinen kerta kun huomaan jonkun käyttäneen sitä, mieleeni hiipii tuo yllä näkyvä kuva (jonka muokkasin joskus sokerihumalassa) ja mietin, miksi ihmeessä kukaan haluaisi näyttää tuolta. Kehon muokkaamisella voi olla myös muita karuja seurauksia, kuten se, että anatomia rikkoutuu eikkä vartalo enää yksinkertaisesti näytä toimivalta.

Tähän mennessä olen puhunut lähinnä cosplayaajan, eli henkilön muokkaamisesta. Puku on minulle cosplayssa pääasia, joten en mielelläni muokkaa sitä ollenkaan. Tietysti kuvan väritasapainon mukana itse puvunkin väri muuttuu jonkin verran, mutta siihen se useimmiten jää. Sanon useimmiten, koska tähänkin sääntöön on poikkeuksensa. Jos esimerkiksi olosuhteet ovat olleet huonot ja se ainokainen hakaneula nyt sattui vilkkumaan sieltä vaikkei muuten näkyisi, sen piilottaminen on ihan okei. Esimerkin aika!

Alkuperäinen - muokattu.

Muokkasin pukua poistamalla gauntletista lumikökön, koska se häiritsi sisäistä harmoniaani. Muuten kuvaa on muokattu vain säätämällä värejä, jolloin kuvan yleisilme on muuttunut hiukan ja pakkasen aiheuttama puna on poistettu kasvoista. Rajasin kuvasta myös kiipeilytelineen pois (siksi alkuperäinen on noin kaksi pikseliä korkeampi, muokatussa kuvassa ei ole oikeasti kehyksiä).
 Sen sijaan en ole koskaan ymmärtänyt, miksi joitain pukujen osia tai jopa kokonaisia pukuja pitää piirtää päälleen, koska useimmiten se näyttää vain tyhmältä. Ymmärrän, jos tahtoo esimerkiksi kuvamanipulaation avulla kokeilla sopisiko joksikin hahmoksi, mutta se ei minusta ole enää cosplayta eikä sitä pitäisi siksi kutsuakaan.

 Kuvaajakrediitit: Saana, Kepa, Lirlys

edit 6.10.13: Poistin pienen pätkän tekstiä, koska koin ettei se ollut kovin hyvää journalismia.

lauantai 7. elokuuta 2010

Eläytymisen jalo taito (tai sen puute)

Minun piti tehdä jokin hieno entry Cosplayviikosta, mutta öh, eipä minulla ole siitä hirveästi sanottavaa. Cosplay alkaa tässä vaiheessa vuotta tunkea allekirjoittaneella korvista ulos, joten en omasta puolestani jaksanut tiedottamisen ja piknikin organisoinnin lisäksi panostaa enää pukuiluun, vaikka jonkin photoshootin järjestäminen pyörikin mielessä. Roihuvuoren piknikillä tosin oli vähäisestä asukirjosta huolimatta ihan mukavaa, joten kiitokset kaikille osallistuneille! Cosplayviikon sijaan ajattelin kirjoittaa eräästä toisesta aiheesta, josta minun on pidempään pitänyt tehdä entry.

Rimppu puhui eräässä merkinnässään siitä, miten on paljon hauskempaa cosplayata hahmoja jotka eivät vain katso coolisti kaukaisuuteen, vaan jotka oikeasti elehtivät ja ovat ehkä vähän höpsöjä. Olen itse samoilla linjoilla, sillä monesti kuvistakin tulee paljon eeppisempiä, jos kuvattavat saavat luvan kanssa riehua ja tehdä tyhmiä ilmeitä. Tunnetta voi toki kuvata kaukaisuuteen katsomisellakin, mutta se on paljon vaikeampaa ja ainakin itse tunnun kärsivän tyhjän naaman syndroomasta, eli katson kyllä kaukaisuuteen, mutten näytä yhtään miltään.

  :|

Tulin jo kauan sitten tulokseen, että minun kannattaisi valita itselleni - jos vain mahdollista - sellaisia hahmoja, jotka hymyilevät edes jonkin verran, koska minulla on myös päinvastainen ongelma: pokka ei tahdo pitää millään. Demonstroidaanpa vähän lisää:

Jonkun Soran kanssa repeily ei ehkä haittaa niin paljoa koska no, Sora on Sora, mutta eräisiin toisiin hahmoihin yhdistettynä se näyttää lähinnä dorkalta. Erityisesti, jos nauru pyrkii pintaan noin joka kymmenes sekunti. Uu jea, osaan olla aika in character...

Ilmeiden lisäksi minulla on ongelmia poseeraamisen kanssa. Vaikka kuinka harjoittelisin kotona etukäteen, osaan olla kameran edessä joko hirveän tönkkö tai vaihtoehtoisesti vedän ihan överiksi. En voi sille mitään, aina jos huomaan että minua osoitellaan linssillä teen tosi nätin naaman ja se siitä kuvasta. Meinasin koota tähän hienon kollaasin kaikista derp-naamoistani, mutta päätin säästää silmiänne ja valitsin vain ~kauneimman~. Kaappicosplay!Zexion dos not approve.

Kävin viime kevättalven aikana Suomenkielisen työväenopiston järjestämän näytelmäkurssin ja pakko myöntää, että se on antanut lisää varmuutta eläytymiseen ja poseeraamiseen. Ongelmani on nimittäin tainnut pitkään olla nimenomaan se, etten ole _uskaltanut_ tehdä kotona opeteltuja poseerauksia julkisesti, koska olen pelännyt, että ne näyttävät sittenkin muiden silmissä ihan typeriltä. Tämä on harmi, sillä usein puvusta jää loppujen lopuksi käteen vain valokuvia ja vaikka tyhmille ilmeille on hauska nauraa, ei niitä kehtaa hirveästi esitellä portfolioissa.

Kuvaajillakin on melko suuri vastuu kuvien onnistumisen kannalta. Muutama vuosi sitten kuvaajakontaktini olivat lähinnä pari kaveria, joilla oli tavallinen digipokkari - nyt verkostoni on kasvanut ja olen erittäin kiitollinen siitä, että he onnistuvat ninjataidoillaan saamaan minusta myös parempia puolia esille, vaikka teenkin kuvatessa kaikenlaista typerää. Olen tosin silti edelleen sitä mieltä, että parhaat kuvat minusta saa silloin, kun en edes tajua olevani kuvattavana.

 Persona 3:n Ryoji ei ehkä ole edustavin asuni, mutta tämä on siitä huolimatta yksi lempikuviani koskaan.
Jos joku onnistuu photoshootissa nappaamaan edes sen yhden hyvän kuvan, reissu on ollut vaivan arvoinen.

 Kuvaajakrediitit: Sneep, Fictionary, Lirlys, Aidu ja Aiden

maanantai 2. elokuuta 2010

"Mua täällä uhkaa suuri Harmagedon don don..."


"...Onneks' vain kerran vuodessa on
Ropecon con con!" 
 Päätin olla vaihteeksi runollinen ja aloittaa ropeconraporttini lainaamalla tapahtuman tunnuslaulua, jossa piilee viisauden sana. Niin paljon kuin Ropeconista pidänkin, yksi kerta vuoden sisään on minulle ihan tarpeeksi.

Pahoittelen jo etukäteen entryn heikkoa cosplay-sisältöä, sillä vaikka pukeutuminen liittyykin vahvasti roolipelaamisen tiettyihin osa-alueisiin, ei tapahtumassa ymmärrettävistä syistä näkynyt paljoa varsinaista cosplayta. Jonkin verran kyllä, mutta taso ei ollut erityisen ihmeellinen.
Paljon mm. upeita fantasia-aiheisia asuja sen sijaan bongasin, mutta voisin taas pyöritellä pienen ikuisuuden sitä, mikä loppujen lopuksi on cosplayta ja mikä ei. Tiivistän sen nyt oman näkemykseni mukaan pikaisesti siihen, että jos puvun kantaja on tarkoittanut sen cosplayksi ja esittää jotakin tiettyä hahmoa, se on cosplayta. Itse olen hiukan vastahakoinen mieltämään lauantain asuani cosplayksi. Kyllä, kyseessä on hahmo, mutta puku on tehty alun perin larppiin, joten näen sen enemmän larppiasuna enkä välttämättä nimenomaan cosplaynä harrastuksien yhtäläisyyksistä huolimatta.

Olen menneiden vuosien jäljiltä muutenkin hieman varpaillani, jos puhutaan cosplaysta ja Ropeconista samassa lauseessa. Olen kyllä sen verran paksunahkainen etten anna muutaman kommentin pilata koko viikonloppua, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteivät ne latista tunnelmaa yhtään. Avauduin Rewen aihetta käsittelevän kirjoituksen kommentteihin jo tarpeeksi, joten en kehtaa toistella itseäni sen enempää - ymmärrän kyllä joidenkin vanhempien kävijöiden huolen tapahtumansa laadusta, mutta sen voisi ilmaista asiallisemminkin... Onnekseni vältyin tänä vuonna kommenteilta, vaikka toisaalta ei minua olisi ulkoapäin arvannutkaan "animuteiniksi".

Paikkana Espoon Dipoli on mukavan lähellä ja pääsen sinne helposti seutuliikenteen bussilla. Rakennus toimii conpaikkanakin varsin kivasti, vaikka pakko myöntää, etten vielä viidennelläkään kerralla aina hahmottanut kaikkien salien sijainteja. Onneksi opasteita oli kuitenkin paljon (myös Dipolin ulkopuolella toisille tapahtuman rakennuksille tietä näyttämässä!), joten en eksynyt kovin pahasti kertaakaan.
Lähdin coniin perjantaina Lefrinin ja Lirlyksen kanssa. Tähtäsimme saapumisen neljäksi, sillä minulla ja Lefrinillä alkoi narikkatyövuoro viideltä ja halusimme viedä tavarat majoitukseen ja hakea staffipaidat sekä badget ilman hoppua. Olen maininnut jossain aiemminkin, että Ropeconilla on minusta ehdottomasti suomalaisten tapahtumien hienoimmat staffipaidat ja olen edelleen samaa mieltä.


Narikassa työskentely oli ilo. Vaikka valtaosa perjantaista kuluikin tiskin takana myöhäisen saapumisen takia, asiakkaiden laukkujen edestakaisin juokseminen ei ollut mitenkään epämiellyttävä tehtävä enkä onnekseni kertaakaan törmännyt yhteenkään nyrpeään tai erityisen happamaan henkilöön. Uskalsin jopa hymyillä ja jutella useampien kanssa ja moni antoi meille tippiä, jolla kävimme myöhemmin Lefrinin kanssa hakemassa lähikaupasta narikkatyöntekijöille syötävää ja juotavaa.

En ole ollut narikkalaisena muissa coneissa, mutten muista törmänneeni vastaavaan tippikäytäntöön toisaalla. En ole muutenkaan ehtinyt toimia vänkärinä kovin monessa tapahtumassa, mutta olen kuullut kavereilta kauhujuttuja huonosta opastuksesta, epäinhimillisistä työajoista/tehtävistä ja henkilökohtaisista kokemuksistani esimerkiksi Kirjamessujen nakkikoneiluun verrattuna Ropecon vie työnantajana voiton kirkkaasti. Työohjeet olivat selkeät, kahdeksan tunnin työaika hujahti todella nopeasti, työvastaava oli helposti lähestyttävä ja asiakkaiden lisäksi muidenkin työntekijöiden kanssa juttu luisti hyvin. Tuntui, että työntekijöinä meistä oikeasti välitettiin ja meitä arvostettiin, emmekä olleet vain ilmaista ja kasvotonta työvoimaa, joka ei vaadi minkäänlaista huoltoa. Iso plussa muuten italialaisille työtovereillemme! On aina hienoa tavata coneissa ulkomaalaisia vieraita, mutta vielä hienompaa on, että he kielimuurista huolimatta uskaltautuivat auttamaan conin järjestämisessä.
Oikeastaan ainoa hieman negatiivisemmaksi jäänyt asia oli järkyttävä sotku, kun saavuimme sunnuntain aamuvuoroon. Miksi ihmeessä roskia pitää jättää tiskin päälle, kun roskis on noin kahdenkymmenen senttimetrin päässä teipattuna tiskiin kiinni? Miksi ihmeessä sipsit pitää levitellä pitkin lattiaa ja _jättää_ siihen? No, sainpahan jotain tekemistä kun siivosin asiakkaiden puutteessa, mutta olisi silti ollut huomattavasti mukavampaa tulla töihin niin, ettei olisi tarvinnut varoa mihin kätensä laskee.
Myös Ropeconin ruokapuoli oli hoidettu tänäkin vuonna kiitettävästi. Heti pääovien ulkopuolelta sai makkaraperunoita, lörtsyjä ja muuta lämmintä ruokaa kellon ympäri kohtuuhintaan, parkkipaikan toisella puolella sijaitsi snägäri (jonka ruokia tosin en itse ole koskaan kokeillut) ja ihan siinä vieressä Alepa, jota ilmeisesti infotaan aina conin tullessa täydentämään varastoja tai sitten osaavat itse varautua, en osaa sanoa. Joka tapauksessa leipähyllystä sai tuoretta pullaa lauantai-iltanakin, samaa en voi sanoa läheskään kaikista kaupoista, joista olen muissa coneissa yrittänyt metsästää ruokaa.

Ohjelmakartasta minulla sen sijaan on huonompaa sanottavaa. Ohjelman sisällössä tai kirjossa minulla ei ole moittimista, mutta Ropeconin sivujen ohjelmakartta on oikeasti vain iso lista tekstiä, josta on kovin vaikea hahmottaa esimerkiksi ohjelmien päällekkäisyyksiä. Ohjelmalehtisen kartta on niin ikään ihan yhtä hankala. Lajitteleminen tyypin mukaan toimii kyllä kuvauksissa ja se on varmasti helppo sellaisille kävijöille, joita kiinnostaa vain tietynlainen ohjelma, mutta itse haluaisin nähdä vähän kaikenlaista. On siis hieman turhauttavaa hyppiä eri kategorioiden välillä ja yrittää hahmottaa, koska tapahtuu mitäkin ja missä ja tarkan suunnittelun jälkeen huomata, ettei tiettyyn puheohjelmaan voi sittenkään mennä kun samaan aikaan menee tosi jännä työpaja.

Päällekkäisyyksiä ei tietenkään voi välttää, mutta itse pidän enemmän muiden conien käyttämästä taulukkosysteemistä, josta päällekkäisyydet näkee heti eikä vasta kovan alleviivaamisen jälkeen. Minun piti ottaa erillinen paperi, johon listasin kiinnostavat ohjelmat enkä sittenkään saanut sitä kellonaikojen mukaiseen järjestykseen, joka olisi helpottanut aikatauluttamista huomattavasti. Ja sitten se paperi vielä unohtui lauantaina majoituspaikkaan. Olisi siis kiva, että ohjelmalehtisessä itsessään olisi jotain tilaa muistiinpanoille, jos ohjelmakartan rakennetta ei voida tai haluta muuttaa.

 Jaksoin alleviivata pari ohjelmaa, sitten luovutin.

Ohjelmasta kävin perjantaina katsomassa vain Alan Wake -luennon. En ole pelannut peliä itse, mutta lähdin Lefrinin seuraksi ja onhan se aina jännä katsella/kuunnella making ofeja, etenkin kun kyseessä on suomalainen tuote. Paketti oli mielenkiintoinen, sillä sekä huumori että informatiivisuus olivat siinä mukavassa tasapainossa keskenään. Pitää katsoa, josko minulle jossain välissä tarjoutuisi mahdollisuus pelatakin sitä, sen verran jänskältä vaikutti.

Lauantaina minulla ei ollut työvuoroa, joten heitin Sauronin puvun niskaan. Asu on pääasiassa koottu vaatekaapista, mutta sentään osittain kotitekoisista kappaleista; housut ovat tonttu!Sorasta, viitan ja silmän tein aikoinaan larppia varten ja alemman kaavun äiti on tehnyt minulle joskus alakouluun kirjan ja ruusun päivään, mutta tuunailin sitä hiukan conia edeltävänä iltana repimällä ja polttamalla helmoja. Larpissa paitakin oli itsetehty, mutta nyt en jaksanut etsiä sitä vaan käytin tehdastekoista. Sukkahousujakaan en luonnollisesti kutonut itse. Ei puhuta kengistä, onnistuin kadottamaan saappaani ja jouduin nappaamaan kaapista toiset, jotka edes kaukaisesti toimivat (no, ainakin ne olivat katu-uskottavammat kuin marimekkokuvioiset tennistossut...).

Silmä itse on tehty perinteikkäästi metodilla ilmapallo ja paperimassaa. Gessosin kuoren, heitin pohjalle vanhat punaisen ja mustan spraymaalin jämät ja maalasin loput useammalla kerroksella akryylimaalia. Pupillin kohdalla on reikä ja mustaa tukikangasta, joten silmästä näkee edes vähän ulos, mutta ei sisään.
Sormuskin minulla oli - se on pronssia ja sain sen syntymäpäivälahjaksi ehkä kymmenisen vuotta sitten. Voisin avautua Tolkien-faniudestani vähän lisää, mutta se ei ehkä ole kovin olennaista tämän entryn kannalta, joten antaapa olla.

Takaisin coniin. Aamuohjelmassa olisi ollut mm. kiinnostavia esitelmiä kidutuksesta sekä viktoriaanisesta kauhusta (jotka menivät kaikeksi pahaksi päällekäin), mutta aamu-unisuuden takia emme kumpaankaan ehtineet. Ritarisormustyöpaja oli jo täynnä kun ehdimme ilmoittautumispisteelle ja arpivahapajaan tai ruumispajaan emme lopulta jaksaneet raahautua, niin paljon kuin olisikin kiinnostanut. Vampyyrihampaat sen sijaan käväisimme tekemässä. Itse en jaksanut omiani kovin kummoisesti muotoilla, sen verran että pysyvät suussa ja muistuttavat edes vähän hampaita. Teen ne jossain välissä kunnolla loppuun.

Satunnaisen pyörimisen ja idlaamisen lisäksi kävimme etsimässä kavereita Visual Gay's random fightin yleisöstä ja jäimme hetkeksi katsomaan ohjelmaa. Vetäjien show'sta olen aina pitänyt, mutta nyt esimerkkitaistelut olivat ehtineen mennä jo kauan sitten enkä jaksanut lämmetä kauheasti halihyökkäyksille tai panovitseille. Ehdin tosin käydä nolaamassa itsenikin, kun ei siellä ollut muita vapaaehtoisia eeppistä Ghost Busters -ryhmää vastaan. Olisi vain ehkä pitänyt miettiä niitä liikkeitä vähän paremmin etukäteen ja tajuta, ettei rajoitettu näkyvyys ollut varsinaisesti eduksi...

Illemmalla käväisimme Lefrinin kanssa kuuntelemassa Rooleja ja pelaamista verkossa -esitelmää, mutta kumpaakin väsytti todella paljon ja auditorioon nukahtaminen olisi ollut sekä hirveän noloa että epäkohteliasta puhujia kohtaan, joten poistuimme paikalta puolivälissä. Kävimme virkistäytymässä ulkona photoshootin merkeissä ja suuntasimme sieltä vaatteidenvaihdon jälkeen hartaasti odotettuihin tanssiasiin.

Dipolin kiviaitaus on toiminut taustana yhdelle jos toisellekin puvulle.

Ropeconin tanssiaiset toimivat niin, että ensin tulee setti historiallisia tansseja, sen jälkeen väliohjelmana Pornopolkkaa, toinen setti, Polkkaa ja niin eespäin. Minun on useampana vuonna pitänyt käydä tanssiharjoituksissa, jotta voisin osallistua muihinkin tansseihin kuin Pornopolkkaan, mutta se on aina jäänyt (paitsi kerran, mutta silloin minulla ei ollut tanssiparia enää varsinaisiin tanssiasiin). Historiallisia tansseja on joka tapauksessa hauska katsoa, etenkin jos tanssijoilla on päällään asianmukaiset puvut.
Etenkin illan kolmas Pornopolkka on yleensä varsin eeppinen, koska biisistä on miksattu _pitkä_ versio. Siinä ehtii oikeasti tulla kunnolla hiki, mutta hauskaa se siitä huolimatta on. Oli ihanaa huomata myös, miten oma energia tarttui muihin - lauloin pitkässä versiossa mukana minkä hengästymiseltäni jaksoin ja huomasin, että eräs mies alkoi aina kohdalleni tullessa laulaa myös. :D
Ja vielä selkeyden vuoksi, tässä on videota tämän vuoden Pornopolkasta. Kaoottista ehkä, muttei oikeasti mitään asiatonta.

Olin ostanut aiemmin Kaubamajasta Munchkinin peruspaketin, koska minun on pitänyt ostaa se viimeiset neljä vuotta enkä ole ikinä muistanut tai pystynyt. Tanssiaisten jälkeen lähdimme pelaamaan sitä, koska täytyyhän tiettyjä perinteitä noudattaa. En muuten perusta hirveästi korttiroolipeleistä, mutta Munchkin on yksinkertaisesti kaunis kaikkine selkäänpuukottamisineen. Aikomus oli käydä kuuntelemassa vielä Grimmin satuja, mutta peli pitkittyi ja painuimme sen jälkeen Lefrinin kanssa nukkumaan, koska meillä alkoi aamuvuoro viideltä.

Sain omasta puolestani unta ehkä puolitoista tuntia, mutta eipä se mitään. Valvoimme narikkaa Lefrinin kanssa kaksin yhdeksään asti eikä hommaa ollut onneksi paljoa ennen puolta yhdeksää, jolloin ihmiset olivat alkaneet heräillä. Sotkusta kitisin jo aiemmin, joten ei siitä sen enempää. Muutama conkävijä piti meille seuraa ja aamu kului hyvin jv-radiopuheluita kuunnellen (niin mikä se "älä apinoi radioverkossa" -sääntö taas olikaan... ''D). Iso kiitos jv-Emmalle, joka haki nälkäisille ja nuutuneille narikkalaisille staffihuoneesta vähän nuudeleita, teetä ja muuta hyvää!

Vuorosta päästyämme valtasimme hetkeksi nurkan ja siirryimme kymmeneltä kuuntelemaan Tekstiilit ja käsityötekniikat -luentoa. Luento oli hyvin kiinnostava ja hyödyllinen cosplaynkin kannalta, mutta siinä vaiheessa olo alkoi olla hieman kehno ja univelka vain pahensi tilannetta, enkä pystynyt keskittymään niin hyvin kuin olisin halunnut. Yritin tehdä muistiinpanoja, mutta olin niin väsynyt etten saa niistä enää mitään selvää. Puhuja kuitenkin osasi asiansa ja onnistuimme sinnittelemään loppuun asti, koska aihe oikeasti kiinnosti.

Tarkoituksena oli käydä katsomassa vielä CSI vs. Tosielämän rikostutkinta ja ehkä pelata hieman livetetristä, mutta allekirjoittaneen vointi vain paheni, joten lähdin kotia kohti (kiitos Lefrinille ja kumppaneille, joilta sain kyydin). Flunssanpoikanenhan sieltä tarttui mukaan, olen näemmä tekemässä Ropeconissa sairastumisestakin perinnettä ahkerasta käsienpesusta huolimatta. Mutta mitään en kadu, kaiken kaikkiaan olen conkokemukseen erittäin tyytyväinen ja se oli hieno päätös kesän tapahtumille.

Kuvaajakrediitit: Lefrin