Rimppu puhui eräässä merkinnässään siitä, miten on paljon hauskempaa cosplayata hahmoja jotka eivät vain katso coolisti kaukaisuuteen, vaan jotka oikeasti elehtivät ja ovat ehkä vähän höpsöjä. Olen itse samoilla linjoilla, sillä monesti kuvistakin tulee paljon eeppisempiä, jos kuvattavat saavat luvan kanssa riehua ja tehdä tyhmiä ilmeitä. Tunnetta voi toki kuvata kaukaisuuteen katsomisellakin, mutta se on paljon vaikeampaa ja ainakin itse tunnun kärsivän tyhjän naaman syndroomasta, eli katson kyllä kaukaisuuteen, mutten näytä yhtään miltään.
:|
Tulin jo kauan sitten tulokseen, että minun kannattaisi valita itselleni - jos vain mahdollista - sellaisia hahmoja, jotka hymyilevät edes jonkin verran, koska minulla on myös päinvastainen ongelma: pokka ei tahdo pitää millään. Demonstroidaanpa vähän lisää:
Kävin viime kevättalven aikana Suomenkielisen työväenopiston järjestämän näytelmäkurssin ja pakko myöntää, että se on antanut lisää varmuutta eläytymiseen ja poseeraamiseen. Ongelmani on nimittäin tainnut pitkään olla nimenomaan se, etten ole _uskaltanut_ tehdä kotona opeteltuja poseerauksia julkisesti, koska olen pelännyt, että ne näyttävät sittenkin muiden silmissä ihan typeriltä. Tämä on harmi, sillä usein puvusta jää loppujen lopuksi käteen vain valokuvia ja vaikka tyhmille ilmeille on hauska nauraa, ei niitä kehtaa hirveästi esitellä portfolioissa.
Kuvaajillakin on melko suuri vastuu kuvien onnistumisen kannalta. Muutama vuosi sitten kuvaajakontaktini olivat lähinnä pari kaveria, joilla oli tavallinen digipokkari - nyt verkostoni on kasvanut ja olen erittäin kiitollinen siitä, että he onnistuvat ninjataidoillaan saamaan minusta myös parempia puolia esille, vaikka teenkin kuvatessa kaikenlaista typerää. Olen tosin silti edelleen sitä mieltä, että parhaat kuvat minusta saa silloin, kun en edes tajua olevani kuvattavana.
Persona 3:n Ryoji ei ehkä ole edustavin asuni, mutta tämä on siitä huolimatta yksi lempikuviani koskaan.
Jos joku onnistuu photoshootissa nappaamaan edes sen yhden hyvän kuvan, reissu on ollut vaivan arvoinen.Kuvaajakrediitit: Sneep, Fictionary, Lirlys, Aidu ja Aiden
Allekirjoitan kyllä täysillä että on paljon helpompaa poseerata kun saa vähän revitellä. Ei se kaikille sovi, mutta itse ainakin kuulun perusilmeeltäni enemmän "8DDDDD" - kuin "B<"-luokkaan. :''D Itse olen todennut, että omalla kohdalla parhaiten vakavaan poseeraukseen auttaa se, että ottaa pari naama poskessa kuvaa tai tekee muuten jotain pöljää kameran edessä hetken ja sitten yrittää taas poseerata kunnolla.
VastaaPoista...ei se aina auta, mutta varsin usein ainakin vakavien ja wtflol-kuvien määrä on tasaisempi.
Ja nyt alkaa oikeasti kutkutella kunnon HERPDERP-merkinnän tekeminen. Koska tällä kuminaamalla on saatu aikaiseksi varsin eeppisiä photoshootkuvia. Ehkäpä joskus repäisen ja näytän koko maailmalle kuinka helppoa itseni nolaaminen minulle loppujen lopuksi on. BD
Ja ikuista rakkautta tuolle Vinski giffille. Ikuista rakkautta.
Itse taidan kuulua aivan päinvastaiseen koulukuntaan, en tunne itseäni yhtään sinuiksi hymyilevien ja hassuttelevien hahmojen kanssa. Itselleni tunteen tuominen blankkoon "katson kauas"-ilmeeseen on paljon helpompaa kuin tunteen tuominen hymyyn, toisaalta imho parhaimmat naamat miusta saa kun virnuilen epäilyttävästi. Ottaa siitä nyt sitten selvää. :'D Komppailen kyllä tuota, että parhaat kuvat oikeasti saa kun kuvattava ei huomaa. Se on huomattu sekä kameran edessä että takaa, ja näinkin pienellä kokemuksella.
VastaaPoistaLisää herpderp-kuvia kehiin!
biittiä kompaten kyllä nyt heräsi tarve postata kunnon DERP!!!-kollaasi! en oikein osaa sanoa kumpaan porukkaan itse kuulun, kyllä niitä vakava-ilmeisiä hahmoja tuntuu olevan huomattavasti enemmän kuin hassuttelevia, mutta kyllä silti tuntuu joka paikasta löytyvän teh ugleh face -irtaimistoa. mutta noh niin, kun sattuu olemaan näinkin järkyttävän henkeäsalpaavan kaunis kuin minä, niin eiköhän ne vakavat/lempeästi hymyilevät hahmot ole enemmän se minun juttu. kyllä voi väliin crackailla eikä sitä valitettavasti minusta pois saa. B)
VastaaPoistaIlmeet ja poseeras on totisesti haastava osio kuvattavalle, erityisesti jos kuvaaja on ennastaan tuntematon. Tästä siis conikuvaamiseen, eli siihen että joku random pomppaa paikalle kameransa kanssa. Eihän siinä ole mitään vikaa, että näitä kuvia otetaan, mutta silloin kuvattava on varmasti aivan pihalla siitä millaisen kuvan kuvaaja sitten ottaa. Näyttääkö ilme yhtään fiksulta siinä valaistuksessa, onko taustalla se suuri kaljamahainen ukko, jonka pää näyttää itse kuvassa osuvan kuvattavan hienoon proppiin..?
VastaaPoistaOn myös äärimmäisen vaikea rentoutua ja heittäytyä, kun joku noin vain tulee olkaa naputtamaan. Siinä toimitaan lähinnä refleksillä ja otetaan pose joka ensimmäisenä tulee mieleen. Lisäksi useimmat conikuvaajat ovat vain harrastelijoita, jolloin tulee näitä perus nilkat poikki kuvia.
Kun valokuvaajan ja kuvattavan välille on syntynyt luottamussuhde, kuvista tulee aidompia, elerikkaampia ja uskaltavampia. Myös helpommin repeilyttää, mutta sitä ei usein random conikuvaajien kohdalla niin tapahdu. Siinä seistään tuppisuuna ja leikitään eleetöntä kiiltokuvapaperinpalaa.
Kannattaa tosiaan kokeilla monenmoista ja mitä parempi jos pääsee välissä itsekin katsomaan niitä kuvia. Sitä parempi on, jos kuvaajakaveri osaa ohjata kuvattavan asentoa yms edustavammaksi tms. sillä siitähän tulee heti sellainen olo, ettei toinen anna perseen paistaa rumasti kameraan. :DD
Random turhaa paskaa minäkin taas aloin jauhamaan, nom nom.
Mulla vaihtelee nämä vakavat ja hymyilevät hahmot, mutta jotenkin varmemmaksi contapahtumissa olen tuntenut itseni jos hahmo ei ole täysin sitä HAPPYHAPPYJOYJOY-luokitusta. Sellaiset pervo!hymyilevät hahmot myös luonnistuvat kovinkin helposti, I wonder why. Heheh... Lähinnä ehkä se hymyily ei luonnistu niin sponttanisti, jos ei ole ic fiilis. Pikkupoika-hahmoilla se onnistuu melko hyvin. Mutta sitten kun olen kuitenkin vähän pidempi ihminen niin vaaka aina toisinaan kallistuu siihen toiseen suuntaan, eli pitkiin hahmoihin joista harvemmat ovat yli-iloluontoisia. :/
Biitti, jeh. Meilläkin ollaan kuvatessa usein vähän ensin säädetty ja haettu ja sitten vasta onnistuttu ottamaan ne vähän paremmat kuvat, mutta varsin monesti kuvien sykli on juurikin laatua reps-reps-reps-joku ihan okei-reps-reps-reps-whoa epic-reps-reps jne. Etenkin loppuvaiheessa, kun kukaan ei oikeasti jaksa enää keskittyä. 'D
VastaaPoistaKuminaamat voittoon! Vinskigif rakastaa takaisin.
lefrin, hienoa että meitä on moneksi! :D Voit sitten ottaa cosplayryhmissä sen cooleimman hahmon ja jättää meikäläiselle sen porukan idiootin. Tosin niin se on tainnut tähän asti mennäkin…
Virnunaamasi kyllä on hieno! Samoin vihainen naamasi. Tosin olen edelleen myös sitä mieltä, että kumpikin on samaan aikaan myös pelottava. :c Mutta hyvällä tavalla, koska ilmeet ovat cosplaykuvissa aina jees.
Tyhjällä kauaskatseisella naamallakaan en itse asiassa tarkoita pelkkää kauas katsomista, vaan nimenomaan sitä, ettei katseessa ole _minkäänlaista_ tunnetta. Joillain hahmoilla sekin tietysti voi toimia, mutta kauas voi katsoa niinkin, ettei naama näytä pahvitaululta. Itse en oikein sitä ilmeikkyyttä hallitse. 'D
YumiKoyuki, kansa selvästi rakastaa derp-naamoja! :'D Näinpä, kyllä se kuvaaminenkin on paljon hauskempaa, jos ei koko aikaa tarvitse olla ihan niin vakava.
Rewe, conikuvissa on tosiaan useita huonohkoja puolia, kuvaajan ja kuvattavan välisen luottamuksen puute ehkä pahimpia. En käytä coneissa napattuja satunnaisotoksia enää oikeastaan missään, kavereiden kanssa järjestetyistä photoshooteista kun saa lähes poikkeuksetta parempia (ellei kyseessä ole esimerkiksi jokin cosplaykisan lavalta napattu super eeppinen kuva, mutta kun itse en pahemmin kisoihin osallistu niin ei minua kukaan coneissa kuvaakaan... 'D).
Kaverikuvaajissa on tosiaan sekin hyvä puoli, että he uskaltavat sanoa, jos ilme näyttää dorkalta, pään asento luo viehättävän kaksoisleuan tai peruukki on huonosti, jolloin virheet voi saman tien korjata eikä tarvitse myöhemmin itkeä, että näyttää joka kuvassa siltä kuin olisi suu täynnä puuroa.