Kisaamismietteitä ja itsearviointia

Suomen World Cosplay Summitin karsintojen ilmoittautuminen avattiin eilen (puolet paikoista jo täynnä, onko tämä jonkin sortin ennätys?). Vaikka en itse olekaan osallistumassa, ajattelin että voisin tämän varjolla pohtia vähän omaa suhtautumistani cosplay-kisaamiseen.

Omat kisakokemukseni ovat itse asiassa hyvin vähäiset niin katsomon kuin lavankin puolelta, vaikka olen harrastanut cosplayta sen viisi vuotta. Kyseessä ei kuitenkaan ole kiinnostuksen puute - erityisesti esiintymiseen painottuvia tai esityksen mahdollistavia kisoja (kuten CosplayGaalan yksilö- ja ryhmäkisat, WCS- ja Eurocosplay-karsinnat) seuraan hyvin mielelläni. Usein coneissa järjestettävien kisojen jonot vain ovat niin pitkiä, että käytän aikani mieluummin muuhun kuin paikoillani seisomiseen.

Nuorempana olin pariin otteeseen katsellut vierestä kavereideni kisaamista ja kuullut juttuja kisoihin valmistautumisesta, ja minusta tuntui, että kisaaminen vei omaan makuuni liikaa aikaa. Erityisesti aikaisempina vuosina kun tapahtumia ei ollut näin paljon (tai ne järjestettiin niin kaukana etten voinut lähteä kaikkiin) koin conviikonloput hyvin ainutlaatuisiksi tapahtumiksi, joten halusin nähdä ja kokea kaiken mahdollisen - niin ohjelmasta toiseen juoksemisen, kavereiden kanssa hengaamisen kuin myyntipöytien väenpaljouden. Jos cosplay-ohjelmien jonot eivät olleet kilometriluokkaa, myös ne kuuluivat toki listaan.

Pidän kuitenkin lavasta. En taida olla kovin hyvä näyttelijä, mutta minusta on silti kivaa esiintyä ja viihdyttää yleisöä. Jos koulussa on ollut minkäänlaisia näytelmäprojekteja, minua ei ole tarvinnut kysyä kahdesti mukaan ja mm. Deittiohjelman juontaminen on ollut aina hyvä kokemus (vaikka Biitti onkin yli yhdeksäntuhatta kertaa minua parempi improamaan ja kuuluu ilman mikkiäkin!). Jännitän lavalle astumista ja lavalta poistumista älyttömästi, mutta kumma kyllä yleisön edessä olo ei tunnu niin pahalta - niin kauan, kun alla on tosiaan lava ja voin ottaa itselleni jonkin roolin.

Lavan viehätys ja kokeilunhalu houkuttelivat minut kisaamaan ensimmäisen kerran Tsukiconissa 2007. Cosplayasin Soraa Christmas Townin asussa pelistä Kingdom Hearts II: Final Mix+ ja muistan päivästä lähinnä sen, että olin koko ajan ennen kisaa hirveän jännittynyt (mikä tosin lienee ensimmäisessä kisassa ihan luonnollista). Kisassa järjestettiin esikarsinta, jonka osallistujista tuomarit valitsivat lavalle pääsevät finalistit. Olin itse finalistien joukossa ja vaikken päässytkään tuolloin palkintosijalle, jo se että minun annettiin kaikkien esikarsintalaisten joukosta kävellä lavalle oli minulle iso juttu.

Siellä menee. 

Tulin tuolloin kuitenkin siihen tulokseen, että vaikkei lavalla käyminen ollutkaan niin kamalaa kuin olin luullut, kisaaminen ei ehkä siltikään ollut ihan minun juttuni. Vaikka pidin esiintymisestä, yksilökisan formaatti oli silloin oikeastaan kaikissa kisoissa liukuhihnaluokkaa ja minusta tuntui turhalta mennä pitkän letkan jatkoksi, poseerata hetki lavalla ja kävellä pois. Kyllä minusta oli hauskaa katsoa hienoja pukuja ilman esityksiäkin, mutten uskonut että kukaan haluaisi katsoa minun pukujani enkä tosiaankaan halunnut joutua niiden kuiskuttelujen (tai pahimmissa tapauksissa huutelujen) kohteeksi, joita joskus takarivistä kuulin; "Hyi ruma", "Kato nyt totakin, ei ees bindejä", "Eikä, taas jotain Narutoa/Koohoota/Sarjaa X!"

Vuonna 2009 tein kuitenkin siihen mennessä haastavimman pukuni - Final Fantasy VII: Advent Childrenin Vincent Valentinen neljänteen Traconiin ja aloin mielessäni leikitellä kisaamisen mahdollisuudella uudestaan. En halunnut kisata vielä Traconissa, koska stressasin ensimmäistä Deittiohjelman juontoani, mutta kun alkukeväästä kuulin puheita ensimmäisestä CosplayGaalasta, päätin pitkän juu-ei-pähkäilyn jälkeen korjata puvun ja ilmoittauduin yksilökisaan.

Esiintymistä enemmän jännitin tällä kertaa tuomaristoa. Saan harvoin rakentavaa kritiikkiä, mutta toisaalta pelkään vastaanottaa sitä, vaikka tiedänkin sen olevan vain hyväksi. Lähinnä minua inhottaa kuulla virheistä jotka tiedän itsekin tehneeni, muun palautteen nielemisessä ei ole niin suuria vaikeuksia kunhan se esitetään asiallisesti.
Tuomaristosta jäi kuitenkin hirveän hyvä mieli ja esiintyminenkään ei jännittänyt niin pahasti, vaikka lavalle nousu ja sieltä poistuminen tuottivat kenkien takia pieniä vaikeuksia enkä jälkitärinöissäni kuullut juontajan kysymystä. Kai rauhassa kehittyminen kuitenkin kannatti, sillä yksilökisasta napsahti ensimmäinen palkinto.

Yksilökisan kärkikolmikko.

 09-Gaalan jälkeen en ole kisannut, koska en ole joko jaksanut tai olen ajatellut ettei siinä ole puvun yksinkertaisuuden takia mitään järkeä (tai Orpheuksen tapauksessa en vain saanut pukua valmiiksi). En oikeastaan ole kisatessani (cosplay- tai muissa kisoissa) hakenut koskaan voittoa vaan enemmänkin yleisön viihdyttämistä, enkä usko että olisin onnistunut tässä tavoitteessa viimeaikaisilla yksinkertaisemmilla puvuillani. Samasta syystä en ole osallistunut cosplay-näytöksiinkään.

Lisäksi minulta puuttuu ehkä kisaamiseen tarvittava tietynlainen kunnianhimo. Näen itseni keskinkertaisena. Joku voisi sanoa tähän "Höpö höpö, olethan saanut ykköspalkinnonkin", mutta kun ei yksi kisavoitto tee minusta automaattisesti mitenkään loistavaa cosplayaajaa.
En voi hyvällä tahdollakaan väittää olevani perfektionisti, sillä menen helposti siitä mistä aita on matalin ja teen erityisesti kiireessä helposti virheitä, joita en välttämättä ehdi tai jaksa korjata. Yritän pyrkiä omilla taidoillani parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, mutta yritys ei aina riitä, etenkään itse asettamieni liian tiukkojen aikataulujen kanssa. Cosplayn päämerkitys minulle on kuitenkin hauskanpito, joten en jaksa piiskata itseäni liikaa, vaikken olisikaan täydellisen tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä en ole kokenut olevani tarpeeksi omistautunut nousemaan lavalle niin usein. En ole ikinä ymmärtänyt sitä asennetta, että on "pakko" lähteä kisaamaan (tai esiintymään) vain siksi, että on laittanut hassun puvun päälleen.

Joskus olen kokenut tämän ongelmaksi kisojen osallistujakategorioiden kanssa - en ole nähnyt itseäni aloittelijaksi, mutten myöskään kokeneeksi (saati "proksi"), joten en ole kuulunut mihinkään ja osallistuminen on jäänyt. Voronan ehdottamat kolme kategoriaa mukaan edes johonkin kisaan, pliis!

Eräs kaverini kysyi minulta kerran, että jos minä olen keskinkertainen niin mikä hän sitten on. En osannut vastata, sillä en määrittele itseäni keskinkertaiseksi muihin vaan itseeni nähden. En voi sanoa olevani täysin surkea, koska turha itsensä alentaminen on lähinnä ärsyttävää. Tiedän, että osaan välttää pahimmat aloittelijavirheet ja uskaltaisin sanoa kehittyneenikin cosplayssa jos vanhimpia ja uudempia pukujani vertaa keskenään, mutten oikeastaan ole vieläkään kovin hyvä esimerkiksi ompelemaan (joka kuitenkin on monissa tekemissäni asuissa varsin keskeinen asia) ja minulla on paljon opittavaa niin perusasioissa kuin niissä lukuisissa materiaaleissa ja tekniikoissa, joita en ole ehtinyt edes kokeilla. Oppiminenhan ei pääty koskaan, joten jatkan kulkuani keskinkertaisena.

En tarkoita keskinkertaisuutta tässä yhteydessä negatiivisena asiana, sillä se ei kuitenkaan estä minulta kisaamisen mahdollisuutta jos sille päälle satun. Minulla ei ole aikomuksia ryhtyä "veteraanikisaajaksi", mutta toivoisin löytäväni itseni jatkossa edes yleisön puolelta - ja ehkä jopa järjestäjistä - hieman useammin. :>

Kuvaajakrediitit: Reetta, Hanna Hyttinen

Motiiveista

Tähän mennessä olen onnistunut pitäytymään suunnitelmassani tulevien pukujen deadlinettomuudesta. Ehkä liiankin hyvin - en ole vieläkään ostanut lisää tekonahkaa Orpheukseen, mutta annettakoon se minulle anteeksi. Elämässäni on nyt vähän muutakin kuin cosplayta ja stressaan niistä asioista ihan tarpeeksi. En tahdo, että rakkaasta harrastuksesta tulee pakkopullaa.

En ole nakittanut itseäni yhteenkään cosplayryhmään tai lyönyt yhdellekään puvulle tavoitetapahtumaa. Oikeastaan en ole lyönyt varsinaisesti yhtäkään ensi vuoden pukua lukkoon, koska en tahdo sitoa itseäni liikaa. Teen keskeneräiset puvut loppuun ja katson sitten, miltä tuntuu - tosin myönnettäköön, että CosplayGaalaan osallistuminen houkuttaisi taas pitkän kisatauon jälkeen (siis olettaen, että tapahtumaa ylipäätään järjestetään taas ensi talvena) jolloin kisapuku menisi muiden edelle, mutta sekin riippuu lähinnä siitä, onnistunko löytämään kankaat tulevalta Tallinnanreissulta.

Tästä huolimatta mahdollisten cosplayattavien hahmojen lista kasvaa kasvamistaan. No, sen siitä saa kun ei osaa pitää näppejään erossa populaarikulttuurin tuotteista. Olen aika myöhässä suurimpaan osaan "isommista" fandomeista, koska jaksan hyvin harvoin seurata sarjoja silloin kun ne julkaistaan ensi kertaa (pidän enemmän maratoonaamisesta) ja äidin vastahakoisuus videopelejä kohtaan piti huolen siitä, että koskin mm. Final Fantasyihin ensimmäistä kertaa vasta lukion alussa. Vaan eipä sillä, nuorempana tykkäsin muutenkin enemmän katsoa muiden pelaamista kuin pelata itse.

Tästä päästäänkin muutamaan viimeisinpään jännyyteen, jotka pukurintamalla kuumottelisivat, mutta joita melko varmasti - koskaan ei saa sanoa ei koskaan - en ole vielä ihan lähivuosina tekemässä. Yritän olla spoilaamatta, mutten lupaa että onnistuisin välttämään sitä lainkaan (etenkään kun yksi listan hahmoista on välipomo). Ei siis kannata jatkaa lukemista, jos ei tahdo tietää tagaamistani sarjoista tai peleistä mitään.

Ensinnäkin Last Exile. Olen kuullut siitä vähän juttua eri tahoilta viimeiset pari vuotta ja se päätyi listalleni viimeistään siinä vaiheessa, kun kyselin huvikseni Aniki-foorumeiden hahmonhakuketjussa hahmoa, johon sopisin kasvoiltani ja ruumiinrakenteeltani jonkun ulkopuolisen mielestä. Minulle ehdotettiin Lavieta ja sulkeissa myös Clausia, koska etsin ensisijaisesti tyttöä/naista.

No, miksipä ei! Intoni kasvoi kun tajusin, että Clausille minulla olisi jo peruukki ja Lavien kanssa voisi mahdollisesti käyttää samaa tukkaa kuin GrimGrimoiren Margaritan asussa (vaikka Lavien kuontalo näyttääkin ainakin tuossa viereisessä kuvassa paljon ohuemmalta), joten otin itseäni viimein niskasta ja aloitin katseluoperaation. Ensimmäinen reaktio oli "Ai oho, nääkö on jotain päähenkilöitä", mutta mitäpä siitä jos hahmot ovat kivoja. Ja tähän mennessä olen kyllä pitänyt näkemästäni, vaikka olenkin vasta jaksossa 13. Toisaalta pidän Clausin tasaisemmasta luonteesta, mutta samaistun Lavieen enemmän. Minullakaan tuskin olisi pokkaa lähteä toteuttamaan vaarallista tehtävää vain siksi, että lupasin kuolevalle tuntemattomalle miehelle niin, oli lastina kuinka söpö pikkutyttö tahansa.
Muutkin hahmot ja maailma vaikuttavat kiinnostavilta ja oppisin niistä mielelläni lisää, joten katsominen jatkuu vaikka maratoonaamaan en juuri nyt ehdi. Lisäksi ne lentohaalarit ovat aika siistejä. Lavien casuaaliasu ei ainakaan toistaiseksi hotsita ihan järjettömästi, mutta tätä voisin oikeasti harkita vakavammin.

Osasyy siihen, etten ole ehtinyt katsoa animea on se, että olen liimautunut pelikonsolien ääreen. GameStopista tarttui jokunen aika sitten mukaan Final Fantasy III:n DS-remake, jota olen tahkonnut ahkerasti bussimatkoilla. Pelin juoni ja hahmot eivät ehkä ole siitä syvällisimmästä päästä, mutta taisteleminen on ihanan simppeliä, maailmankarttaa on kiva tutkia (ja hahmojen leveloiminen menee nätisti siinä sivussa) ja erityisesti työluokat ovat varastaneet sydämeni. En aina jaksa edes välittää, mitä luokkia minun oikeasti kannattaisi partyssani pitää, sillä haluan vain kokeilla kaikkea! Ja mikä parasta, työasuissa on pieniä eroja sen mukaan kuka niitä käyttää, itse luokkia on 23 erilaista ja lähes kaikki ovat sellaisia, joita voisi olla ihan vänkää cosplayata. Kivasti saisi samalle peruukille enemmän käyttöä.
Kaikki päähenkilöt ovat hirveän söpöjä ja pukuiltavan näköisiä, mutta eniten olen tykästynyt Ingukseen ja Refiaan (Arcin ulkomuoto miellyttää myös, mutta yritän tyrkyttää sitä hahmoa Lefrinille).

Luneth, Arc, Ingus ja Refia. En yleensä edes pidä hirveästi chibeistä, mutta katsokaa nyt niitä! ;3;

Eniten olen kallistunut ehkäpä Inguksen puoleen, koska pidän erityisen paljon sekä Inguksen freelancer- että red mage -univormuista (maagi näkyy ylemmässä kuvassa, freelancer alemmassa). Jälkimmäinen ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään joka minut tuntee, mutta freelancerin kanssa saisi mm. työstää silmukkapanssaria.

Ja kun nyt FF-linjalle lähdettiin, niin pysytään täällä vielä hetki. Minulla on nimittäin tähän saakka ollut yhdeksännen pelin mentävä aukko sivistyksessäni. Olen kuunnellut pelin soundtrackia haltioissani jo pitkään ja kuullut peliä kehuttavan, mutta minulla ei ole ollut mahdollisuutta hankkia sitä omaksi eikä kellään kaverilla lainata. Tähän tuli onneksi muutos reilu viikko sitten. Peliä on takana nyt ensimmäisen levyn verran ja olen kovin ihastunut; taustat ovat hirveän nättejä, kaupungeissa on oikeasti tilan tuntua ja musiikkia ehdinkin jo kehua. Hahmot vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta kukaan ei innostanut varsinaisesti cosplayaamaan (no, ehkä Viviä lukuun ottamatta) ennen erästä välianimaatiota.

Hei beibe, meille vai teille?

AAAAA äiti äiti mä haluuuun! Voitte kuvitella ilmeeni, kun tämä komistus pärähti TV-ruudulle. Katselin jo pomon kahta... eh... sukulaista vähän sillä silmällä, mutta Black Waltz No. 3 iski sen verran lujaa, että pääsi suoraan varmempaan pukulistaani. Noin luonteen puolestahan hahmossa ei hirvästi riitä syvyyttä ("I exist only to kill I exist only to kill I exist only to kill" jne.), mutta hitot siitä kun on noin hieno design! Ja pääsette nauramaan minulle, kun edellisen entryn rantin jälkeen menen ja feilaan noiden siipien kanssa oikein komeasti. 'D

Jokunen pelitunti tästä eteenpäin sain partyyni Freyan, jonka konspetikuvia myönnän katselleeni jo kauan ennen pelin pelaamistakin cosplayta ajatellen. Nyt kun olen oikeasti tutustunutkin hahmoon vähän paremmin, puvuntekosyyhy vain kasvaa...

Mutta! Jottei koko entry menisi (taas) pelkäksi spekuloinniksi ja luetteloksi hahmoista jotka haluaisin tehdä mutta en vielä, palataan siihen mistä minun alun alkaenkin piti kirjoittaa, kun tekstiäni luonnostelin. Nimittäin työpöydällä istuviin pukuihin, koska olen tainnut mainita niistä kaikista jotain, mutten ole perustellut yhdenkään valitsemista sen tarkemmin. Kaikkiin pukuihin on olemassa materiaalit ja suurinta osaa on aloitettukin jonkin verran.

Orpheus (Shin Megami Tensei: Persona 3), Mamiina (Simoun), Gwendolyn (Odin Sphere) ja Gon Freecss (Hunter x Hunter)

Megatenit ovat jälleen niitä pelejä, joiden fandomiin olen päässyt mukaan ihan vasta (enkä niistäkään ole pelannut kuin muutamaa Personaa). Muistan katsoneeni Tilt TV:n arvostelun kaiketi silloin kun Persona 3 ilmestyi, mutta pääsin kokeilemaan sitä ensi kerran vasta viime syksynä, kun asia tuli puheeksi erään kaverin kanssa ja sain pelin häneltä lainaan. Kummallinen yhdistelmä mösönmättämistä ja deittipelaamista onnistui pian koukuttamaan. Ehdin pelata päätarinan kahdesti ja Aigisinkin tarinan kerran (versio oli tosiaan FES) läpi, ennen kuin maltoin luovuttaa pelin takaisin omistajalleen.

Idea Orpheuksen cosplayaamiseen tuli muistaakseni jutellessani vuoronperään YumiKoyukin ja Lirlyksen kanssa. Olin miettinyt huvikseni miten Orpheuksen saisi tehtyä, koska se näytti minusta yhdeltä niistä "mahdottomista" puvuista, mutta kun Yumi oli tekemässä Aigista, Lirlyksellä oli jo protagonistin asu, ryhmät ovat aina niin hirveän kivoja ja minä olen joskus vähän tyhmä näiden asuvalintojeni kanssa, päädyin lyömään puvun lukkoon. Ei selvästikään pitäisi miettiä liikaa hankalien asujen toteutusmahdollisuuksia, muuten ne päätyy tekemään oikeasti. :I
Eikä puvun tekoa mitenkään hirveästi helpota se, että Orpheuksesta löytyy kyllä kuvia, mutta suunnilleen kaikki ovat erilaisia (äl oo äl). Omia hermojani säästääkseni otin pääreferenssiksi ensimmäisen kuvan, vaikka ulkomuoto ei vastaakaan ihan sitä, joka näkyy itse pelissä.

Valmistumisensa puolesta asu on ihan hyvällä mallilla. Harppu on edistynyt hiukan viime näkemästä, nyt pohjaranka on täysin kasassa eikä mikään osa lerpata enää rumasti. Etenemistä olen raportoinut aiemminkin, joten ei siitä sen enempää.

Mamiina oli tarkoitus tehdä viimeisimpään Desuconiin Voronan järjestämän ryhmän jatkoksi, mutten ehtinytkään tehdä asua kun minulla oli kädet täynnä Orpheusta. Olen edelleen tästä kovin harmissani, koska Simoun on älyttömän hieno sarja ja eeppinen ryhmä olisi ollut eeppinen.

Minun piti itse asiassa tehdä alun perin Limone, mutta tarkemman pohdiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että hahmo olisi ollut minulle vähän turhan nuori (ellen olisi tehnyt vanhempaa versiota, mutta sitten en olisi enää sopinut ryhmään niin hyvin). Tykästyin Mamiinan tarinaan ja kehitykseen jaksojen kuluessa kovasti ja pukukin näytti kivalta tehdä, joten päädyin vaihtamaan hahmoa viimeistään tajutessani olevani oikean mittainen - character sheetin mukaan Mamiina olisi 160 cm pitkä, minä olen pituudeltani 162 cm. Kerrankin pätkyydestä on jotain hyötyä. Ja jos minä jonkun asun takia menen voittamaan lävistyskammoni, niin minähän myös teen sen puvun loppuun.

Lisäksi leikittelen ajatuksella, että askartelisin pienen Simounin, jota voisi roikottaa siiman avulla hahmojen taustalla valokuvissa.

Seuraava on osittain copypastea LiveJournalistani, mutta kovin moni tämän blogin lukijoista on tuskin nähnyt alkuperäistä kirjoitusta, joten ehkei se haittaa. Olen aina pitänyt hirveästi tarinoista, joissa samat asiat/tapahtumat käydään läpi useammasta eri näkökulmasta, kuin myös jumaltarustoista ja kaikenlaisista fantasiajutuista. Kun nämä yhdistetään ja lisätään päälle laittoman nätit 2D-grafiikat, mielenkiintoiset hahmot ja hyvä musiikki, ei varmaankaan ole mikään ihme, että uskallan sanoa Odin Sphereä yhdeksi lempipeleistäni sen itseään toistavasta taistelusysteemistä huolimatta.

 Antaisin varpaani, jos saisin pelin taidekirjan hyllyyni. ;_;

 En muista tarkkaan, koska pelasin peliä ensimmäisen kerran, mutta se oli aika pian Eurooppajulkaisun jälkeen. Sain pelattua Gwendolynin kirjan melko nopeasti läpi ja ihastuin hahmoon kovasti - mitä oli tämä, naishahmo, jolla oli sekä vahva luonne että hieno asukokonaisuus! Ensimmäisen kirjan loppu on kenties älyttömän juustoinen, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten olisi ollut pelkkää hymyä viimeisen parvekekohtauksen aikana. Muiden kirjojen pelaamisessa meni hieman pidempään, mutta jokainen antoi edellistenkin kirjojen hahmoihin uusia ulottuvuuksia ja erityisesti Mercedes nousi lempihahmokseni kehityksensä ansiosta.

Suurempia perusteluita hahmon cosplayattavaksi valitsemisesta tarvitsee tuskin kertoa. Tosin kun edellisestäkin hahmosta mainitsin pituuden, niin taidekirjan mukaan Gwendolyn on varreltaan 163 cm. Toinen pätkä. :D Mainostin peliä vähän kavereille ja aloimme koota ryhmää, joka ei viime Traconiin valitettavasti ihan onnistunut, mutta toivottavasti saisimme koottua ihmiset tulevaisuudessa edes photoshoottiin. Olemme nimittäin miettineet kuvauspaikkoja jo valmiiksi ja suuri osa ryhmäläisistä on vähintään aloittanut pukujensa teon. Minullakin olisi suurin osa materiaaleista valmiina ja keihään varsi hiottuna.

Paineet ovat korkealla kun eräs on ehtinyt tehdä Gwendolynin valkyrie-asun jo mielettömän hyvin ja minulla on toinenkin kaveri jolla on sama puku työn alla, mutta minkäs teen. Tiedän, että ihmiset tulevat vertailemaan pukuja keskenään (teenhän sitä itsekin), mutta onneksi minulla ei ole mitään tarvetta olla suurin/parhain/kaunein. En tahdo hylätä pitkään suunniteltua asua vain muiden mielipiteiden takia, joten tavoitteeni on tehdä puku niin hyvin kuin siihen itse pystyn, ihan sama vaikka jollain muulla olisi hienompi.

Hunter x Hunter on pitkään kuulunut lempisarjoihini. Pidän sekä animesta että mangasta, erityisesti jälkimmäisestä. Jos Limone oli turhan nuori niin ehkä myös Gon on, enkä varmaan olisi hahmoa edes ajatellut cosplayaavani, jos J-rakun porukka ei olisi ollut järjestämässä - yllätys yllätys - ryhmää. Heiltä puuttui päähenkilö ja jotenkin minä päädyin mukaan.

Mitä enemmän olen kuitenkin ajatusta pyöritellyt, sitä enemmän olen halunnut tehdä asun loppuun. Olisi hirveän kivaa ottaa kaikenlaisia kalliokiipeilykuvia ja "tilannekuvia" muiden päähenkilöiden kanssa, koska hahmojen ryhmähenki on sarjassa yksi asia, josta pidän kovasti.

Olen itse asiassa jo käyttänyt pukua kerran ilman takkia (viimevuoden Mangapäivänä), mutta takin lisäksi pitäisi muokata uusi peruukki ja tehdä uudet bootcoverit, koska en ole vanhoihin tyytyväinen.

Tähän loppuun voisin vielä heittää linkin tapahtumakalenteriini, josta löytyy myös pidempi lista kuumottelevista hahmoista, mikäli se jotakuta kiinnostaa. Lista ei ole varsinaisesti järjestyksessä (muuten kuin tapahtumien päivämäärien osalta), välillä olen laittanut uusimman tuttavuuden ylimmäs, välillä olen korjaillut järjestystä niin, että ylimpänä on se puku jota eniten huvittaisi työstää. Olen yrittänyt niputtaa saman lähdeteoksen tai sarjan hahmot allekkain, mutta ihan kaikkia kutkuttelevia pukuja en ole listalle edes lisännyt, koska pitäähän sitä jotain ~mysteeriäkin~ olla.

Olen muuten addiktoitunut listaamaan muitakin asioita, kuin tapahtumia. Minusta on aivan ihanaa järjestellä omia listojani, verrata niitä muiden listoihin ja mahdollisesti löytää kavereiden listoilta asioita, jotka itseänikin voisivat kiinnostaa. Joten jos jollakulla on tunnusta vaikka MyAnimeListissä tai videopelaajille tarkoitetussa The Backloggeryssa, minua saa vapaasti pyytää kaveriksi. Tunnukseni on kummallakin sivustolla Wemppa, suorat linkit profiileihin löytyvät blogin allekirjoittanut-lehden takaa jos niitä ei jaksa etsiä.

Ps. En tiedä kuinka moni lukijoista seuraa Anikin foorumeita, mutta mikäli ei ole jo niin tehnyt, suosittelisin erityisesti kanssapukuilijoita tutustumaan tähän keskusteluun liittyen suomalaiseen cosplay-yhteisöön. Omasta puolestani kannatan ideaa Cosplay.fi-sivustosta täysillä, mutta se vaatisi enemmän kiinnostuneita, ennen kuin mitään olisi oikeasti järkevää lähteä toteuttamaan.