perjantai 23. heinäkuuta 2010

Ei romua vaan aarteita

Uskaltaisin väittää, että ainakin lähes kaikki cosplayerit ovat roinamagneetteja. Henkilökohtaisesti en ole törmännyt vielä yhteenkään harrastajaan, joka hirveän mielellään heittäisi tavaraa pois - verukkeena tietenkin se, että mysteerijuttua x voi ihan hyvin vielä joskus tarvita johonkin pukuun. Kun varastoa kuitenkin on kerännyt sen muutaman vuoden, voi oikeasti joutua miettimään, kuinka ja missä kaiken säilyttäisi. Muuten käy helposti näin:

Ehhehheh, järjestelin vähän...
Luen hirveän mielelläni juttuja muiden ihmisten tarvikkeista ja työtiloista, joten ajattelin esitellä vähän omaakin varastoani. Kuten aina, kuvat saa klikattua isommiksi.

 Aloitetaan tärkeimmästä. Kankaat olen joutunut survomaan useampaan paikkaan. En sentään ole tuhlannut rahojani kaikkeen mitä en välttämättä tarvitse, mutta äiti on ommellut etenkin nuorempana paljon ja olen perinyt jäljelle jääneen kangasvuoren. Kuviokankaat ja vähemmän hyödyllisiksi luokittelemani kankaat makaavat kellarissa, tärkeimmät taas tämän laatikon sisällä:
Sain boksin enoltani, kun olin vaahtosammuttimen kokoinen (*köh* enkä siis suinkaan tehnyt tätä merkintää vain siksi, että pääsisin esittelemään sitä 'D). Kaikki tiettyyn pukuun tarkoitetut kankaat ovat aina yhdessä muovipussissa, loput irrallaan ja kaikki luonnollisesti siististi viikattuina. Muuten laatikko toimii kivasti esimerkiksi jakkarana ja yöpöytänä. Perunanenä!Link on kaunein.

 Loput kankaat olen lajitellut seuraavasti:
 Vasemmalta oikealle, ylhäältä alas: metallinvärisessä tynnyrissä tilkut ja pienemmät palat hyviä kankaita, tekonahat nurkassa rullalla (vieressä myös kaavapaperia ja ruskeaa kartonkia). Vihreässä tynnyrissä säilytän isoja paloja "huonoja" kankaita, kuten lakanaa, joitain aivan järkyttävän värisiä kankaita ja sellaisia, missä on huono tekstuuri. Hyödynnän niitä lähinnä kokeilukappaleissa. Sängyn alla on kaksi vetolaatikkoa, joista vasemmassa säilytän pörrökankaita muovipusseissa ja oikealla kaikkia valkoisia kankaitani, koska olen hamstrannut niitä varsin paljon periaatteella "Mustaa ja valkoista tarvitsee aina!"
Alin kuva on vaatekaappini lattia. Pussista löytyy "erikoiskankaita", eli fleecea, tylliä, mokkia, tukikankaita ynnä muuta jännää.

Proppeja varten minulla on oma kaappi, joka näkyy tuossa oikealla. Ylimmällä hyllyllä säilytän pääasiassa pienempään tilaan meneviä valmiita proppeja ja joitain kosmetiikkajuttuja, kuten piilolinssejä. Keskellä vasemmalla on peruukkilaatikko, joka tosin alkaa vyöryä yli äyräidensä (laatikon ulkopuoliset peruukit eivät ole minun vaan kavereiden). Oikealla säilytin ennen pelkkiä peruukkijuttuja, mutta tahdoin hyödyntää tilan paremmin, joten siirsin sinne myös proppimateriaaleja kuten kuvassa näkyvät kipsinauhat, IKEAsta sesongin jälkeen hamstratut joulupallot ja rikkinäiset kuulokkeet. Hei, kyllä minä vielä joskus sen pakollisen Vocaloid-puvun teen...!
Alhaalla vasemmalla säilytän loppuja kosmetiikkatarpeita, eli maskeerausvälineitä, hiuspinnejä, joitain koruja ja niin edelleen. Laukun ostin joskus kirpputorilta. Ja lopuksi alhaalla oikealla pidän loppuja pienempiä satunnaisromujani, esimerkiksi koulun kierrätyspöydältä napattuja peltipurkkeja ja sähköjohdoille tarkoitettua suojamuovia.

Pitkäkestoisempia, erissä ostettavia materiaaleja säilytän erillisessä näpertelylaatikossa. Ylemmässä kuvassa sen päällä näkyy myös vanha kerniliina, joka on ollut meillä siitä asti kun muistan askarrelleeni. Onhan se jo aika nuhjuinen, mutta toimii hyvin suojana esimerkiksi copic-värjäyksiä tehdessä.
Ylimmässä lokerossa pidän sulkia, toisiksi ylimmässä maaleja. En kovin mielelläni käytä askartelukauppojen akryylimaaleja, jotka lupauksistaan huolimatta ovat toisinaan vesiliukoisia, vaan hamstraan eräästä Tallinnan taidekaupasta aina mukaani paljon kunnon tuubeja (tai pyydän äitiä tuomaan niitä, koska lähden harvemmin mukaan). Värit ovat sekä laadukkaampia että halvempia, mutta se huono puoli niissä on, että korkit ovat aika heikkoa tekoa.
Kolmannessa lokerossa säilytän enimmäkseen massoja ja niiden muokkaamiseen käytettäviä tarvikkeita, kuten puutikkuja. Yksi kaverilta saatu nauhapussikin on näemmä eksynyt sinne, vaikka muut nauhat ja nyörit pidän viimeisessä lokerossa.

Vetoketjuja, neppareita, nappeja, sirkkoja, solkia ja muita ompelujuttuja säilytän vielä erillisessä laatikossa, mutten muistanut ottaa siitä kuvaa.
Loput tarvikkeet - kuten myös valmiit puvut ja propit - olen piilottanut vähän sinne tänne. Erilaiset laatikot syövät hyvin pikkutavaraa, pahvit ja kartongit mahtuvat hyllyjen ja seinien väleihin ja gesso, liimat sekä peruukkipää ovat löytäneet kotinsa vaatekaapistani.

Ja sitten pitäisi tunkea vielä valmiit puvut johonkin! Säilytän omassa kaapissani pienempiä vaatekappaleita, kuten housuja ja paitoja, jotka on helpompi silittää. Samaan tilaan menee myös vyöteline, jonka vöistä näin sivumennen sanoen valtaosan olen bongannut UFF:n euron päiviltä. Kävin hyllyt pari kuukautta takaperin läpi ja heitin julmasti menemään joitain vanhempia pukuja tai niiden osia, joissa oli pahoja ompeluvirheitä, noloja materiaaliratkaisuja tai jotka muuten vain näyttivät järkyttäviltä ja jotka eivät kelvanneet enää edes kokeilupaloiksi. Mitä ihmettä olin ajatellut niitä tehdessäni... Hankalammat ja isommat vaatteet, kuten viitat ja takit ovat vallanneet tilaa äidin reviiriltä, koska minulla ei ole omaa vaatetankoa.

Kirpputorien ja kierrätyskeskusten kiertäminen lienee jokaiselle tuttua. Itse tykkään niiden lisäksi käydä läpi outlet- ja ystävämyyntejä, eli eri yritysten järjestämiä myyntejä, joissa tavaraa saa kivoilla polkuhinnoilla. Luonnollisesti suurin osa tuotteista on ylijäämää tai kakkosluokkaa, mutta ei sitä useimmiten edes erota. Ystävämyyntejä järjestetään keväisin ja syksyihin enkä ole ihan varma mitkä kaikki nimikkeet niitä pitävät, mutta kirjo on varsin laaja ja etsimällä löytää paljon erilaisia kankaita, vaatteita ja pikkutilpehööriä kuten koruja, hiuspinnejä ja tuurilla proppeihin kelpaavaa tavaraa.
Oikeat löydöt ovat kyllä muutenkin vähän tuurista kiinni. Marimekosta tulee kenties ensimmäisenä mieleen unikkokuvio ja muut ihastuttavat tai vihastuttavat kuosit, mutta ostin kaikki viereisen kuvan kankaat sieltä. Alempi musta on muistaakseni gabardiinia, punainen pellavaa ja kahden muun nimiä en valitettavasti muista, mutta hyvänlaatuisia ovat kuitenkin. Kaikki 5 e/metri. Toisaalta viimeksi käydessäni Marimekko oli täynnä kuviokankaita, enkä löytänyt mitään.  
Useimmiten mukaan tarttuu kuitenkin jotain, vaikkei se olisikaan sitä mitä lähdin etsimään. Esimerkiksi juuri niitä pinnejä, hiuspantoja ja muuta peruukkihuoltoon kelpaavaa tavaraa hintaan 1-5 euroa, normaalihinta usein 3-7 euroa. Kuvan kengät ostin Luhdan outlet-myynnistä ja maksoin lestivirheen takia niistä huiman euron. Päällystän ne uudestaan ja saan kivasti Hunter x Hunterin Gonille uudet kengät vanhojen (ja sangen järkyttävien) shoecovereideni tilalle.

Myynneissä käynti vaatii muutenkin vähän taktikointia. Usein parhaat viedään päältä, mutta juuri ennen sulkemisaikaa halpaa tavaraa voi saada vielä halvemmalla - esimerkiksi erään toisen kangasliikkeen (jonka nimeä en muista, anteeksi, mutta se sijaitsi Helsingin Kalliossa) varastomyynnistä sain viime minuuteilla kassillisen kankaita hintaan 20 snt. Eikä muuten ollut mitään lakanaa tai sikaa säkissä, sain itse valita kankaat isommasta laarista ja nappasin mukaan mm. jonkinlaista luonnonvalkoista kudoskangasta ja sinistä organzaa. Eivätkä ne olleet mitään pikkutilkkujakaan, vaan ihan kunnon paloja joista sai jopa tehtyä jotain.

Roskisdyykkaustakin on hyvä harrastaa, jos tarvitsee vaikka pahvia. Erään propin bongasin sattumalta ojasta ja se on aika täydellinen, jahka joskus saan taas tehtyä jonkin Silent Hill -aiheisen cosplayn:
Ta-daa! Ei tuota varmaan mihinkään coniin saa raskaan tekonsa vuoksi viedä, mutta on se älyhieno vaikka jotain photoshootia ajatellen.

Lisäksi kokoelmiini kuuluu mm. rikkinäinen sateenvarjo (jolle on ollut jo käyttöä ja jolle on myös lisää suunnitelmia tulevaisuudessa!), auton tuulilasinpyyhkijä, vanhoja piirtoalustoja, vanhoja piirustuksia ja koulukirjoja joista teen paperimassaa, hyödynnettyjä ilmaistuotteita (esim. avainnauhoista irti leikattuja solkia ja renkaita) ynnä muuta mukavaa. Ai siis miten niin olen kauhea hamsteri?

Toisaalta säilytettäviä asioita pitää priorisoida jonkin verran ja vanhasta romusta on pakko luopua, jos säilytystila ei yksinkertaisesti riitä. Vanhasta jousipatjastani olisin saanut hirveästi kivaa metalliromua ja vaahtomuovia, mutta kun ei se mahtunut mihinkään (rungosta sentään nappasin jalat ja pari lankkua talteen, hys hys).
Odotan vain kauhulla sitä päivää, kun muutan pois kotoa.

7 kommenttia:

  1. Hiii paras entry! Niin hauska nähdä muiden työtiloja ja rojuvuoria. Äitini ei ole vuosiin uskaltanut heittää mitään roskiin meillä käydessään, vaan kysyy joka kerta että onko se roska tarpeellinen, jopa jogurttipurkkien kansista.
    Mutta vähän niinhän siinä aina käy, että kun heittää jotain menemään niin parin kuukauden päästä sitä sitten alkaa kaipaamaan johonkin projektiin.

    Kiitos tuosta Marimekko-vinkkauksesta, kammoan heidän kuosejaan mutta pitää joku kerta käydä katsomassa olisiko jotain järkevääkin.

    VastaaPoista
  2. Olenkin jo odotellut, tekeekö kukaan tällaista postausta, kun on käynyt itsellänikin mielessä. :D Eli tuttu juttu on. "En mä voi heittää tätä heijastinheppaa pois, tästä voi vielä tehdä jotain!" Ja kun se muutto alkaa häämöttää ensi kuussa, niin... Täytyy alkaa pakata ajoissa. 'D (Onneksi voin jättää kaiken haluamani kotiin ja hakea sitten myöhemmin tarvittaessa.)

    Näyttää kyllä jokseenkin järjestelmällisemmältä tuo sinun säilytystapasi, itselläni on tavarat pitkin yläkertaa puolisatunnaisessa järjestyksessä. Eilen jopa onnistuin hävittämään yhden osan lauantain puvustani enkä ole varma, heitinkö sen itse roskiin vai veivätkö kissat sen...

    Täältäkin löytyy muuten rikkinäiset kuulokkeet, juurikin mahd. Vocaloid-pukua ajatellen. 'D (Muuten ei edes kiinnosta, mutta Gakupolla on hauska puku!)

    VastaaPoista
  3. Tässä ei voi muuta kuin nostaa tällä hetkellä olematonta hattua, on kyllä mahtava kokoelma kaikenlaista tavaraa ja hyvin organisoidut tilat. :D Itselläni kun vanhat ja "en halua enää edes nähdä tätä" -puvut on sullottu vaatekaapin pohjalle ja cossitarvikkeet ei mahdu muualle kuin kahdelle pienelle tasolle ja isoksi kasaksi pöydälle.

    VastaaPoista
  4. Hoo, jollakulla on askartelupaskartelu kamatkin ihan järjestyksessä. Sinä senkin. B(

    Miulla eniten tilaa vievät ehdottomasti kankaat ja valmiit cossit. Huoneessani on yhteensä kolme kaappia ja niistä tasan yksi on käyttövaatteita varten, toinen on kankaille (ja joillekkin pukujen osasille) ja henkaritila puvuille. Kenkiä on varsinkin ärsyttävä varastoida, niille piti raivata tässä siivousintoilussa kokonainen uusi hylly että mahtuivat mitenkään järkevästi mihinkään.

    Proppikamat sitten lojuvatkin huoneen nurkassa isona kasana ja erinäiset maalit ja muut työpöydän laatikoissa piilossa. Jännä katsoa että jollakulla oikeasti on noinkin organisoitu järjestys... Minä vaan sullon mihin mahtuu. 8'D

    VastaaPoista
  5. Iris, no nyt tekee mieli kokeilla, saisiko niistä jogurttipurkkien kansista oikeasti tehtyä jotain. ''D
    Ja olepa hyvä. Olen tosiaan tehnyt löytöni juuri ystävämyynneistä (jotka kaiketi järjestetään varastomyymälässä, jos olen oikein ymmärtänyt), joten en osaa yleisesti liikkeiden valikoimasta sanoa mitään.

    Luca, oli pakko laittaa tavarat edes muka-fiksuun järjestykseen kun en enää löytänyt mitään ja se hidasti työskentelyä aikalailla, kun piti joka kerta erikseen etsiä, missä ihmeessä se tietynvärinen kangaspala tai maalipurkki taas vaeltaa. Suosittelen. :>


    Juusto, samanlainen järjestys täälläkin oli vielä noin vuosi takaperin. ''D Sitten oli pakko tehdä asialle jotain.

    Biitti, toistelen itseäni nyt varsin ahkerasti, mutta oli tosiaan pakko organisoida tavarat jotenkin kun kaiken tarpeellisen etsimiseen kului aina niin paljon aikaa. 'D
    Minullekin kyllä kelpaisi useampi vaatekaappi. :c Tänne mahtuisi ihan hyvin, mutta joku muu päätti että kaksi (*köh* erittäin kapeaa) kaappia on näemmä ihan tarpeeksi.

    VastaaPoista
  6. Toi Nintendo-säilytysloota on varmaan upein loota mitä oon koskaan nähnyt. Älä hankkiudu siitä ikinä eroon!

    VastaaPoista
  7. tonkeli, kiitän~ Ei ole kyllä aikomuskaan, sen hyvin tuo hoitaa tehtävänsä. :3

    VastaaPoista