lauantai 4. helmikuuta 2012

Myöhäinen ja tynkä Frostbite-raportti

Tässä nähdään taas se, että minun pitäisi kirjoittaa kaikki tapahtumaraportit saman tien ylös. En muista Desucon Frostbitesta enää juuri muuta, kuin että kävin katsomassa parit cosplayohjelmat, pidimme Biitin ja Unitan kanssa oman ohjelmamme ja muuten harrastin syntisesti yleistä hengailua. Kamera oli mukana, mutta yllätys yllätys sitä tuli taas käytettyä turhan laiskasti - ne pari ottamaani kuvaa löytyvät kuitenkin täältä.

Minun ei liene järkeä käydä tapahtumaa kohta kohdalta läpi kun en paljoa osaa kertoa, mutta sen perusteella ettei myöskään negatiivisia juttuja ole juuri jäänyt mieleen uskaltaisin sanoa, että yleisesti ottaen homma pelasi. Paitsi sen oman ohjelmamme kohdalla.

Ohjelmamme oli cosplayesityspaja, jonka harjoituksiin kuului mm. äänenkäyttöä, tilankäyttöä & liikkeitä ja pieniä improharjoituksia. Pyysimme siis tilaa, jossa saisi olla rauhassa uteliaiden katseilta, mahtuisi liikkumaan ja voisimme pitää ääntä. Ainakin itse olin ymmärtänyt kuvien perusteella, että VIP lounge olisi suljettu tila, mutta eihän se ollut mitään sinne päinkään ja tämän tajusimme vasta sunnuntaina ihan vähän ennen oman ohjelmamme alkamista. Onneksi saimme infon ja avuliaan järjestyksenvalvojan avulla nopeasti korvaavan tilan, mutta se tarkoitti sitä, että ohjelma-aikaa piti lyhentää aiotusta kahdesta tunnista tuntiin (eli 45 minuuttiin, kun seuraavan ohjelman piti päästä sisään), jonka takia etenkin alkupään harjoitukset jäivät aika hätäisiksi karsimisesta huolimatta. Vielä kerran pahoittelumme tästä osallistujille. :c

Noin muuten ohjelman pitäminen oli kyllä todella mukavaa ja osallistujat hyvin mukana etenkin loppuvaiheessa, joten kiitos siitä! Haluaisimme kovasti vetää pajan jossain vaiheessa ihan täysimittaisenakin. Ainakaan paikanpäällä kukaan ei kehdannut haukkua meitä pystyyn, joten toivottavasti pajasta löytyi sitä hyötypuoltakin. Jos jotain jäi hampaankoloon, siitä saa kertoa blogin kommenteissa. Tai voitte mennä ahdistelemaan Biittiä tai laittaa meikäläiselle sähköpostia (osoite löytyy tuolta ylhäältä allekirjoittanut-linkin takaa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti