maanantai 26. joulukuuta 2011

Månprisma, förvandla mig!

Monen muun tavoin olen innostunut kovasti WorldCosplaysta ja tein sinne itsekin tunnuksen.

Ilmeeni, kun WorldCosplay ja suomalaisten joukkoliittyminen sivustolle.

Uudelle cosplay-sivustolle liittyminen tarkoittaa tietenkin jäätävää kuvaspämmäämistä. Minusta on kuitenkin vähän tylsää iskeä täysin samat kuvat joka sivustolle, enkä muutenkaan kehdannut julkaista vanhempia kuviani sellaisenaan (koska en aikoinani ole muokannut niitä edes sen vertaa, että olisin laittanut kokoa pienemmäksi), joten päätin antaa joillekin kuville pientä make-overia. Eihän se tietenkään tee vanhoista asuista sen parempia, mutta hauskaa oli! Eikä vähiten siitä syystä, että kuvankäsittelyohjelmani kieli oli tuntemattomasta syystä vaihtunut espanjaksi ja sen sijaan, että olisin jaksanut selvittää miten se vaihdetaan takaisin, aloin kokeilla eri toimintoja sokkona.

 Yleensä muokkaan kuvistani korkeintaan kokoa, kontrastia ja vähän värejä, joten halusin kokeilla jotakin erilaista. Muokkasin kaikki kuvat joko hakien tietoisesti jotakin tunnelmaa, tai tavalla jota en yleensä käytä. Tajusin vähän liian myöhään, että kannettavani näyttö taitaa olla aika kirkas, joten toivottavasti nämä nyt eivät näytä ihan pöljiltä oikein kalibroiduilla näytöillä...
Alkuperäinen kuva vasemmalla, muokattu oikealla.

Hauenkua (Utawarerumono) - puku 2007 / kuva 2008 
Yritin ensin lähteä terävöittämään kuvaa, mutta eihän siitä mitään tullut kun alkuperäinen kuva on otettu zoomaamalla lähemmäs. Lähdin siis hakemaan vanhan valokuvan fiilistä: muokkasin värejä sinisemmiksi ja iskin päälle tuommoisen varjofiltterin, jonka oikeaa nimeä en muista.

Sora (Kingdom Hearts) - puku 2007 / kuva 2008 
Hain tähänkin kuvaan vähän nostalgista tunnelmaa. Yleensä editoin kuvat terävämmiksi ja tummemmiksi, joten tein tästä värien avulla pehmeämmän. Iskin päälle myös oranssin ja sinisen filtterin eri asetuksilla tuomaan kuvaan sävyä.

Sora (Kingdom Hearts II: Final Mix+) - puku 2007 / kuva 2008 
En yleensä blurraa kuviani lainkaan, joten halusin kokeilla. En kyllä taida hirveästi pitää lopputuloksesta... Tein ympäristöstä myös vahvemman värisen kontrastiksi pukujen mustavalkoisuudelle.

Waka (Okami) - 2008 
Muokkaan yleensä varjot kylmiksi, joten kokeilin lähteä tämän kuvan kanssa päinvastaiseen suuntaan ja teinkin siitä lämpimämmän. Itse asiassa uskaltaisin sanoa, että tykkään lopputuloksesta. :D

Hal "Otacon" Emmerich (Metal Gear Solid: The Twin Snakes) - 2009
Jos edellistä kuvaa yritin saada lämpimäksi, niin tähän hain viileyttä muuallekin kuin varjoihin (ja leikkimällä muillakin sävyillä, kuin sillä tavanomaisella sinisellä).


Roxas (Kingdom Hearts II) - 2007 
Tämä oli viimeisiä kuvia joita muokkasin, joten se päätyi jo lievän perseilyn uhriksi. Vaaleanpunainen liukuväri, ok mitä.

Envy (Fullmetal Alchemist) - 2009 
Ja tämänkin kuvan kanssa annoin sävyjen mennä överiksi. Heittelin päälle lisäksi vähän jotain terävöintityökalua ja valkoisen liukuvärin matalalla läpinäkyvyydellä.
--

En enää tässä vaiheessa kehtaa toivottaa hyvää joulua, joten toivotan hyviä välipäiviä! Ja koska tähän merkintään on selvästi hyvä lopettaa tämä vuosi, toivotan jo nyt myös hyvää uutta vuotta!

ps. Jos olet tulossa Frostbiteen etkä keksi sunnuntaille tekemistä, tule Biitin, Unitan ja minun järjestämään Cosplayesityspajaan! Työpajailmoittautumiset ovat käynnissä nyt, joten vielä ehtii. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti