torstai 8. joulukuuta 2011

Jouluaskartelua ja ystävämyyntejä

Ani.mun joulukalentereiden seuraaminen pistää vähän harmittamaan, etten itse jaksanut tehdä suunnittelemaani ryhmäcosplay/asunvalmistus/yleinen vinkki -kalenteria koska olen sairastellut pitkin syksyä, mutta no, suklaa lohduttaa. Ehkä ensi vuonna.

En ole pahemmin jaksanut vääntää mitään asuihinkaan liittyvää jos luonnoksia ei lasketa, mutta cosplayn sijaan olen rauhoittanut hermojani perinteisemmillä käsitöillä. Koska ulkona alkaa viimeinkin olla vähän kylmempää ja minulla on tasan yksi pipo, päätin huovuttaa itselleni korvalaput. Alkuperäinen suunnitelmakuva oli toisin päin, mutta käänsin sen luonnosasteella ylösalaisin ja se näytti paremmalta niin. Ja sitten tajusin että lol Odin Sphere. :--D

Hups, aika epäsymmetriset... mutta eivät nämä kyllä toisaalta ole vielä lähellekään valmiit.

Ystävämyynneistä olen maininnut aiemminkin. Minun on pitänyt jo vaikka kuinka pitkään tehdä niistä ja niiltä tehdyistä löydöistä uusi merkintä, mutta se on aina päässyt unohtumaan.
Oma suosikkini on Helsinki Fashion Housen ystävämyynnit, joita järjestetään suhteellisen usein ja säännöllisesti keväisin ja syksyisin. Saman katon alta löytyy liikkeitä laidasta laitaan, ja vaikka esimerkiksi tietyt merkkivaatteet voivat alennuksista huolimatta olla kalliita, ensimmäisten hintojen ei kannata antaa säikäyttää liikaa. Cosplayaajalle hyödyllisimpiä liikkeitä ovat kenties Nanso, joka myy mm. erilaisia sukkia, sukkahousuja ja legginsejä hyvin edullisesti ja eräs koruja ja kauneustarvikkeita myyvä liike jonka nimeä en nyt onnistu saamaan päähäni, mutta josta olen bongannut mm. ohennussakset parilla eurolla. Samasta paikasta saa myös pinnejä, hiuspantoja, hiusharjoja ynnä muuta pikkutavaraa, jota voi käyttää peruukkien stailaamisessa.

Sirikin halusi kuvaan.

 Muita erikoisuuksia ovat mm. Lankamaailma Nordian liike, josta saa villalankoja ja huovutustarvikkeita. Myös kenkiä ja käsineitä kannattaa pitää silmällä.

Seuraava ystävämyynti järjestetään 24.-25.3.2012 ja vaikka ei cosplayhin mitään erikoista tarvitsisikaan, suosittelen ehdottomasti käymään mikäli suinkaan sattuu tuolloin olemaan Helsingissä, sillä tarjolla on oikeasti vähän kaikkea alusvaatteista juhlapukuihin ja asusteisiin. Itse en koe olevani mikään himoshoppaaja, mutta viimeisemmistä ystävämyynneistä esimerkiksi mukaan tarttuneet nahkakengät maksoivat vain 30 euroa. Ei mikään huono diili.
Parkkitilaa voi olla niukasti, mutta bussillakin pääsee hyvin lähelle ja menneiden kokemuksien mukaan lauantaina alkaa olla väljempää siinä klo 12 jälkeen, sunnuntaina joskus klo 13-14 jälkeen.

3 kommenttia:

  1. Nuo korvan lämmittimet ovat aivan ihanat! Ihana idea ja nätisti toteutettu. Hauska idea myös kääntää ne toisinpäin, ei tosiaan ole silloin niin kovin "perinteinen" .)

    VastaaPoista
  2. Wau tosi hienot korvaläpät! Miten ne on huovutettu?

    VastaaPoista
  3. Sazz: Kiitos kaunis! *u*

    Taru: Kiitos sinullekin! Tähän mennessä olen käyttänyt tasohuovutusta ja neulahuovutusta. :3

    VastaaPoista