tiistai 23. marraskuuta 2010

Suunnitelmat uusiksi

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tähän väliin raporttia WCS-karsinnoista, mutta koska kaikki ovat varmaan kuulleet hyvin vähäisestä osallistujamäärästä ja Musiikkimessujen lavasta jo kyllästymiseen asti, jätän pidemmän ruotimisen sikseen. Nopeaa tiivistelmää vain sen verran, että kavereita oli kyllä kiva nähdä, mutta omalta kohdaltani suunnilleen kaikki mikä saattoi mennä pieleen myös meni (mm. herätyskellon patterit olivat kuolleet yön aikana, laitoin lounasleidin mekon päälle kiireessä väärin päin ja mukaan ottamani "hiuslakka" olikin muotovaahtoa). Onneksi en ollut kisaamassa.

No, saimme ainakin kauniita kuvia. Angel Starr feat. This Boyfriend, That Boyfriend & The Other Boyfriend - kiitos Lirlys, YumiKoyuki ja Ewwu + kuvaaja Lefrin ja kuvausohjaaja AG.


Mainostelen hiukan myöhässä, mutta jos ette jostain syystä ole jo käyneet lukemassa Biitin WCS-karsinnan mietteitä, suosittelen kovasti. Pakko myöntää, että minuakin alkoi vähän hävettää tuo jokin aikaa sitten kirjoittamani kisaamispohdinta, koska niinhän se on, että jos ihmiset ajattelevat valmiiksi etteivät ole lavan arvoisia eivätkä siksi halua osallistua, niin tulee näitä neljän parin kisoja ja sitähän kukaan tuskin tahtoo.
Juttelimme tämänvuotisten messujen jälkeen Lefrinin kanssa ja olimme kumpikin hiukan turhautuneita kisaavien parien määrään, joten... ensi vuonna...!

Vaan se siitä, jatketaan hei-olen-(juuri-ja-juuri)-elossa-täyttömerkinnän kirjoittamista. Muistaako joku vielä, miten ihan vasta kovasti uhosin, että tekisin työpöydällä olevat asut valmiiksi ennen uusien aloittamista? No. Tuota. Heh heh. Cosplay-suunnitelmat on tehty rikottaviksi, vai miten se meni? Olen tässä katsellut ensi kesän tapahtumalistaa ja olen sentään pysynyt vielä deadlinettomassa päätöksessäni, mutta minun tekisi ihan hirveästi mieli tehdä eräs simppelimpi puku, jota voisin käyttää vaikka kaikissa tapahtumissa, jos en jaksaisi tehdä mitään muuta valmiiksi.

Koska. Vaikka en yleensä jaksa menettää yöuniani sen takia, että minulla ei ole samanlaista ruumiinrakennetta valitsemieni hahmojen kanssa, olen pitkään yrittänyt löytää itselleni sitä "täydellistä" hahmoa ihan senkin vuoksi, että yleensä tuppaan valitsemaan pukuiltavat siitä toisesta ääripäästä ja kaikkea on kiva kokeilla.
Luulen, että olen viimein löytänyt tämän hahmon.


Tykkäätteks' photoshop-skillzzeistäni.

Olen maininnut aiemminkin, etten yleensä jaksa katsoa sarjoja heti kun ne ilmestyvät, mutta Kuragehimeä kehuttiin niin monessa blogissa, että uteliaisuuteni voitti. Ihastuin hahmokaartiin ja erityisesti Tsukimiin saman tien. Puku ei olisi mitenkään liian haastava (ellen päädy tekemään jotain kimonovariaatiota, mutta tuskinpa), saisin käyttää silmälaseja ja minulla on hienoja visioita Sea Life -photoshootista.
Ehkä minä tällaisen simppelimmän puvun kautta saisin kalasteltua muutakin cosplay-intoani takaisin. :3

4 kommenttia:

  1. Aaaaaaaaa, Tsukimi! ♥

    Hyväksyn ankarasti.

    VastaaPoista
  2. Heti paljastelemassa asioita, yhyy ;o

    Muistan ainiaan kauniin hiuslakan. Mutta, Tsukimi! Tuun vähän möyhentämään poskia sitten, joo.<3 (TAI YRITTÄMÄÄN MEIKATA eikunsiis)

    VastaaPoista
  3. Uuu beibe, odotinkin tuon kuvan näkemistä. Komeita uroksia siellä lounasleidin jaloissa pyörii. <3

    Ja hei jee, kiitos mainostuksesta, ilo olla kansankiihottajana~

    VastaaPoista
  4. Elina: Hyväksyntä hyväksytään, hih~ *w*

    Lefrin: Ihan vähän vaan? :c EIIH minun posket, kaikki niitä vaan hipeltää ;_;

    Biitti: Kyl! Miehisistä miehisimpiä! Ja olkaatten hyvät.

    VastaaPoista