lauantai 26. tammikuuta 2013

Kallovihko

Minusta on kiva antaa lahjoja. Minusta on myös kiva tehdä niitä annettavaksi itse. Harmi vaan, että olen muille menevissä jutuissa vielä tavallistakin itsekriittisempi - jos ei ole jotain hyvää ideaa, ei kannata edes aloittaa.

Kun tekee joululahjat itse, saa tehtyä juuri sellaisen kuin haluaa, eikä ainakaan tarvitse miettiä, että onkohan sillä jo tällainen - mutta silloin aikaakin on hyvin rajallisesti vuodenlopun deadlinejen ja muiden joulukiireiden keskellä. Siksi vaihdankin isompia joululahjoja yleensä vain muutaman tärkeimmän ihmisen kanssa.

Viime jouluna innostuin pitkästä aikaa kirjansidonnasta, joten askartelin lahjaksi piirustuslehtiön.


Piirsin ensin tietokoneella mallista luonnoksia peurankallosta, jäljensin mallin paperille ja piirsin sen yli kuulakärkikynällä kansipahvin päällä niin, että kuva jäi pahviin painaumana. Sen jälkeen tökin reikiä fiilispohjalta viivojen mukaan. Tein ensimmäisestä kuvasta liian pienen, joten kerran piti aloittaa alusta.


Paperit piti leikata käsin, ja vaikka muka mittasin kaikki saman kokoisiksi, lopputulos oli silti toivottua epätasaisempi. Käytin sidonnassa coptic stitchia, mikä lieneekään suomeksi, tätä tutoriaalia seuraten.

Erityisesti peurankallon kirjominen oli yllättävän mukavaa puuhaa (vaikka sormia vähän pakottikin suojista huolimatta), joten saa nähdä, josko tätä innostuisi tekemään enemmänkin.

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen! :3 Pitäisi kai itsekkin joskus kokeilla. Oliko tuon tekeminen kovin vaikeaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis! Eipä oikeastaan, eka kokeilu tosiaan meni mönkään mutta se johtuu lähinnä siitä, etten tehnyt ensimmäistä suunnitelmaa kunnolla. Kyllä tuossa jälkimmäisessäkin piti esimerkiksi pistojen järjestystä vähän miettiä, mutta jos vähän meni pieleen niin purkaminen oli onneksi helppoa.

      Poista