maanantai 17. tammikuuta 2011

Ensi kesänä...

Vuosi otti ja vaihtui ja minä elän cosplaypuolella edelleen hiljaiseloa. Löydän jatkuvasti toinen toistaan kuumottelevampia hahmoja, mutta lupasin itselleni etten haukkaisi taas liian suurta palaa, joten en kehtaa edes kirjoitella niistä toistaiseksi mitään. Olen onnistunut pitämään pukusuunnitelmani melko avoimina, joten en uskalla listata vielä tulevan tapahtumakauden asuja - tapahtumia sen sijaan voisin alkaa jo pohtia.

Näillä näkymin kevään ensimmäinen tapahtuma on minulle Tampere Kuplii (luultavasti lauantaina 9.4., en usko että olen paikalla enempää kuin yhden päivän). En ole käynyt tapahtumassa aikaisempina vuosina, koska yleensä kevääni ovat olleet tarpeeksi täynnä ilman lisäohjelmaakin eikä minua ole yksinkertaisesti kiinnostanut tarpeeksi. Tänä vuonna eräs kaverini (jota en kovin usein näe) on kuitenkin menossa myymään sinne sarjakuvia ja houkutteli minua mukaan, joten mikäs siinä.

Toukokuussa seuraa hyvin todennäköisesti Bakacon. Tapahtuma oli viime vuonna ihan leppoisa, vaikka stressasinkin omaa tehtävääni vähän turhan paljon. Oikeastaan ainoa syy siihen, miksi lähtö ei ole täysin varmistunut on kyyti - en haluaisi taas ajaa Pieksämäelle, mutta junalippujen hinta vähän kirvelee opiskelija-alennuksellakin.

Kesäkuun Desuconin olen merkinnyt kalenteriin punaisella, sillä sinne haluan ehdottomasti tänäkin vuonna. En ole tilannut vielä lippuani, sillä ajattelin hakeutua vänkärihommiin silläkin uhalla, että Eurocosplay-karsinnat pidettäisiin siellä taas ja niihinkin osallistuminen houkuttaisi. Kismittää vieläkin, että viime vuonna suunnitelmat menivät niin pahasti mönkään.

Heinäkuun tapahtumista Nekocon olisi houkutellut kovasti, sillä tapahtumasta on hyviä muistoja, mutta perhetutun häät menevät viikonlopun kanssa päällekkäin ja osallistun niihin. Minua yritettiin nakittaa loppukuukauden ajaksi koiravahdiksi, joten Finncon-Animeconkin on lievä kysymysmerkki, mutta olemme harkinneet kaveriporukalla taas pitkästä aikaa taidekujailua ja ajattelimme tähdätä sitä tuonne.
Myös Ropecon järjestetään näemmä aivan heinäkuun lopussa ja sinne on pakko päästä tänäkin vuonna.

Elokuun ohjelmasta en osaa sanoa vielä mitään, mutta syyskuun Tracon kuuluu myös niihin tapahtumiin, joita odottelen suuremmalla innolla. Erityisesti, jos Tracon ottaa WCS-karsinnat ohjelmaansa.

Lyhyellä matikalla nopeasti laskettuna voisin tehdä noin yhdeksän uutta pukua, mutta veikkaan vähän, että menen suurimpaan osaan tapahtumista joko kierrätyspuvuilla tai ilman cosplayta. En kuitenkaan manaa itseäni vielä saamattomuuden suohon! Aika näyttää, mitä kaikkea sitä jaksaa tehdä ja olla tekemättä. Voi hyvinkin olla, että pääsykokeisiin valmistautuminen ajaa minut tekemään kaikkea muuta kuin mitä pitäisi, eli tässä tapauksessa hassuja pukuja. Joka tapauksessa varsinainen tapahtumakalenteri näyttää omalla kohdallani ihan inhimilliseltä.

Harkitsin vähän aikaa ihan alkuvuodesta jonkin siistin penkkaripuvun tekemistä, kun kaveri yrittää saada minua uusintakierrokselle karkkirekkoihin (juhlin penkkareita jo viime vuonna, olen paha sluibari joka päätti käydä lukion neljässä vuodessa). Toisaalta minun olisi pitänyt aloittaa jo jos olisin halunnut saada jotain valmiiksi, joten ehkä tyydyn viimevuotisiin muistoihin.


"Rambojen kuningas ja hänen vaimoke >: O," kuten Kepa asian ilmaisi.
SO MANRY. 
 Hienosti päivän (?) varoitusajalla päätimme Lefrinin kanssa että joo näillä mennään, kun aiemmat suunnitelmat olivat kariutuneet siihen oivallukseen, ettei ehkä kannattaisi tehdä mitään liian hienoa kun rekka olisi kuitenkin likainen ja sotkisi puvun.
Okei, myönnetään, oikeasti otin viimevuotiset penkkarit puheeksi ihan vain siksi, että sain siitä ovelan sillan mainosteluun. Vietin viime viikonlopun hyvässä seurassa maratoonaten Metal Gear Solid -pelisarjaa (no joo, minä lähinnä katsoin vierestä kun en ole kovin hyvä missään, mikä ei ole joko vuoropohjaista tai Tetristä). Streamasimme maratonin ja kokemus oli sen verran muikea, että ajattelimme maratoonata jatkossa muitakin pelejä. Perustimme blogin, johon kirjoittelemme jatkossa tiedotuksia tulevista maratoneista, raportteja menneistä ja ehkä jotain muuta mukavaa. Blogi on vielä aika kesken, mutta sitä kuulemma saa jo mainostaa.

Kuvaajakrediitit: Aidu

4 kommenttia:

  1. Olisi tosi kiva nähdä sinuta Tre-Kupliissa! Ja jos Taidekujalle istumista on harkittu myös tälle vuodelle, niin jos mahtuu mukaan, niin olisi kiva osallistua (riippuu ja roikkuu tietenkin, mut kuiteskin).
    Älä suunnittele liian montaa pukua yhdelle vuodelle ,)

    VastaaPoista
  2. Jee~ Kupliva sai peräänsä kysymysmerkin koska tajusin, että olen tuossa vaiheessa luultavasti kuolemassa ennakkotehtävien kanssa, mutta yritän parhaani olla ajoissa että pääsisin sinne. :3

    Hienoa jos kujailu kiinnostaa sinuakin! Saadaan hyvä ja monipuolinen pöytä. *u*

    Ja siis enhän minä ikinä ota itselleni liikaa tekemistä, eeeen. :''D

    VastaaPoista
  3. Ai juu ne ennakkotehtävät, ihan kuin hommaa ei tarpeeksi olisi >_>
    Mihin olet muuten hakemassa?

    Ketäs innokkaita pöytään olisi tulossa? Minulla voisi kerrankin olla jotain myytävääkin, koska 100% varmuudella omaa lehteä jää yli kuitenkin Kupliista ja jos pitkistäkin olisi vaikka jonkinalinen vol. 1 tarjota .D

    Yhdeksän pukua kuulostaa paljolta, perunaiseni <:

    VastaaPoista
  4. Yritän olla vähän hissuksiin noista jatko-opinnoista, joten en kehtaa luetella niitä tässä. ''D Kerron sitten vaikka Kupliissa, jos pääsen sinne.

    Ainakin muutama meitä oli jo, pohdittiin nimittäin että voitaisiin ottaa kaksi vierekkäistä pöytää ja levittäytyä niille jotta mahduttaisiin vähän paremmin. En nimiä nyt muista, pitää varmaan alkaa kohtapuoliin tekemään jotain listaa että saadaan selville, kuka olisi vielä mukana.

    Tarkoitinkin, että voisin tehdä yhdeksän pukua tapahtumien määrän perusteella, en että olisin oikeasti tekemässä yhdeksää pukua. ;D Hyvä jos saan tehtyä edes yhden, cosplay-into on ollut sen verran matalalla kaiken muun stressin takia. :c

    VastaaPoista