keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hyvää uuttavuotta pieneltä materialistilta

Toivottavasti teillä kaikilla oli hyvä joulu ja vuodenvaihde. Täällä loma on sujunut rauhallisissa merkeissä. Kiitos teille jotka kommentoitte tuohon edelliseen merkintään, olisin halunnut vastata kaikille jotakin älykästä ja henkevää, mutten ihan sittenkään taida olla niin valmis puhumaan näistä asioista, kuin kuvittelin olevani. :')

Täyttökuvana vuoden 2012 paras hetki.

Muutaman kuukauden päästä Kukkii se perunakin täyttää kolme vuotta. Minua vähän hämmentää, että olen jaksanut kirjoitella näinkin pitkään ja miten yo-kirjoituksiin valmistautumisena käyntiin lähtenyt projekti on paisunut lähtöpisteestään (vaikka myönnettäköön, ettei päivitystahti olekaan sieltä aktiivisimmasta päästä). Vielä enemmän hämmentää kyllä lukijamäärä, vajaa sata kun on minulle tämänkokoisessa skenessä hirveän iso luku. Hienoa kuitenkin, ettette ole ainakaan vielä hypänneet kyydistä.

Minulla on blogin suhteen kuitenkin lievä identiteettikriisi. Alkuperäinen tarkoitus oli kirjoitella cosplayseikkailuista ja erityisesti jakaa work in progress -kuvia, mutten ole lunastanut sitä lupausta. Harrastus on minulle edelleen tärkeä, mutta prioriteettilistalla on tällä hetkellä niin paljon muuta. Kirjoitin kai joskus, etten edes ole kovin hyvä analysoivammassa tekstissä, mutta kyllä tämä aika pitkälti on itsetutkiskeluksi mennyt.

Tämä ei ole anteeksipyyntö. Tietysti minua vähän harmittaa etten pysty tuottamaan juuri nyt sellaista sisältöä kuin haluaisin, mutta tämä on kuitenkin minun blogini. Kirjoitan mieluummin siten että se tuntuu hyvältä, ainakin vielä tässä elämäntilanteessa. Vaikka olen usein sanonut, miten tärkeää osaa cosplay on elämässäni näytellyt, en kai vieläkään ihan oikeasti tajua sitä. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin onnistunut avaamaan sellaisia tunnesolmuja, joita en tiennyt itselläni edes olevan, ja osaan nähdä sen vain positiivisena asiana.

Kirjoittelu siis jatkuu, mutta todennäköisesti vähintään yhtä henkilökohtaisella tasolla. Jos et jaksa lukea tällaista kornia liirumlaarumia ja käytät aikasi mieluummin ihan "kunnollisten" cosplayjuttujen lukemiseen, lupaan etten kanna kaunaa. En tosiaan yritä kirjoittaa tätä syyllistävästi, en vain halua että kukaan erehtyy lukemaan tätä koska olen joskus antanut erilaista mainosta. 'D

Se kuitenkin siitä, tämä merkintä on nyt jo paisunut pidemmäksi kuin oli tarkoitus. Minun piti vain toivottaa hyvät lomat kaikille ja hehkuttaa yhdestä pienestä jutusta, jonka paras lefrin toi minulle Japanista kun tarpeeksi kerjäsin pyysin oikein nätisti. Oon nyt sulle kai varpaani velkaa, vai miten se meni?

ADSAFCGv  hjuqahbshvzbhvqeuqyuy= "jsk

ODIN SPHEREN ARTBOOK ;_____; Se on niin kaunis! Webcamlaatu ei tee tälle yhtään oikeutta, mutta katsokaa nyt:

Yksityiskohtia Gwendolynin alusvaatteista ja panssareista!

Oi Cornelius, oi Velvet ;_; hnnngh

Kovakantinen kirja sisältää tosiaan 63 sivullista taidetta: tarkat referenssikuvat päähahmoista, taustoja, vihollisia ja npc-hahmoja, konsepteja (pidän ihan hirveästi myös luonnoksiksi jääneistä, ehkä enemmän pohjoismais-vivahteisista hahmodesigneista, erityisesti Mercedeksestä) ja nuo A4-kokoiset maalaukset. *___* Koko herkku on tietysti löytynyt netistä skanneina jo pitkään, mutta on se ihan eri asia pitää tuota kirjaa käsissä -  saati ihailla sitä omassa hyllyssä.

Ai mikä tunnelmanmuutos tekstissä. :'D Ehkä tämä nyt ei mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta mitäs tuosta. Pukusuunnitelmista en taaskaan sano mitään, mutta tapahtumista olen ainakin varmasti tulossa Desucon Frostbiteen, jossa meillä on Annun kanssa taidekujapöytä sunnuntaille. Kupliiseen on ollut vähän puhetta mahdollisesta sarjakuvaprojektista, mutta siitä ehkä lisää kun aihe on ajankohtaisempi (ja varmempi).

1 kommentti: