sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä


Cosplay antaa paljon, mutta se myös ottaa. Liian tiukat deadlinet, allnighterit, sekä sisältä ja ulkoa tulevat ulkonäkö- ja suorituspaineet ovat vain joitain harrastuksen stressitekijöitä. Nämä ovat tietenkin myös itse säädeltävissä; aikatauluttaminen ja paksunahkaiseksi opettelu ovat ihan hyviä taitoja hassujen pukujen ulkopuolellakin, mutta kumman harva sitä silti tekee.

Kummallisesta yhtälöstä huolimatta cosplaykuntaan mahtuu pitkä letka ahdistuneita nuoria ja aikuisia (ei, minulla ei ole tueksi tilastotietoa, kirjoitan sen perusteella mitä olen harrastajilta kuullut :'D). En lähde ruotimaan mistä tämä voisi johtua, koska se tai harrastuksen kamaluudesta valittaminen ei ole tässä pointtina.

Sain itse vuosi sitten masennusdiagnoosin, enkä nyt tarkoita sanoa että syy siihen olisi cosplay koska oireet olivat esiintyneet jo paljon ennen harrastuksen aloittamista, mutta tuskin pitkäaikainen stressi jostain näinkin triviaalista on hyvääkään tehnyt.
Sairaus on myös suuri tekijä siinä, miksi en jaksa aloittaa pukuja saati saada niitä valmiiksi, miksi en uskalla lähestyä ihmisiä coneissa, tai miksi ylipäätään conien suuret väkijoukot ahdistavat siinä määrin, etten hirveästi kiertele ympäri tapahtumarakennuksia.

Pituudeltaan määrittelemätön cosplayloma on tehnyt osin hyvää, osin pahaa. Toisaalta olen helpottunut että voin hyvällä omatunnolla unohtaa viimeisen yön paniikit, mutta toisaalta tekemättömyys vahvistaa saamattomuuden tunnetta - pukujen aloittaminen ja kesken jättäminen sitäkin enemmän. On helppoa sanoa "Nyt otan itseäni niskasta ja teen jotain valmiiksi", mutta paljon suurempi haaste oikeasti toimia sen mukaan.

Toisaalta koen käsityöt oikeasti rentouttavana (ajoittaisista turhautumisen puuskista huolimatta) ja jos jotain saa valmiiksi asti, se on minulle jo mieletön saavutus. Erityisesti, jos voin myös katsoa lopputulosta ja ajatella, että eipäs ole hassumpi.


Noin yleensä en kovin mielelläni ruodi henkilökohtaisia asioitani internetissä, mutta tämä on painanut minua jonkin aikaa ja olen tänään avautuvaisella tuulella. En ole perustamassa mitään ~henkisesti rikkinäisten cosplayaajien~ tukipiiriä, mutta tiedän etten paini tällaisten ongelmien kanssa yksin. Tiedän myös, että ongelmistaan olisi hyvä puhua, vaikka se välillä tuntuukin niin tavattoman vaikealta. Joten: jos samaistut, olet ahdistuneen cosplayaajan ahdistunut kaveri tai muuten vain koet, että sinulla on aiheeseen liittyvä mielipide, anna palaa. Anonyyminä tai nimimerkin kanssa.

6 kommenttia:

  1. Kaikilla on tottakai joskus rankkaa, oli cosplayaaja tai ei. Vielä kaiken lisäksi kun iso osa harrastajista on nuoria niin paineita ja stressiä luova harrastus tottakai vain helpottaa vaikeuksien laukeamista.

    Varsinkin kun rakasta harrastusta yrittää muokata sopimaan kotoa muuton, uusien ihmissuhteiden, rahaongelmien, korkeamman asteen opintojen tai kenties ihan työelämään astumisenkin joukkoon. Cosplaysta kun tulee jossain vaiheessa arkea, mutta kun se ei sitten välttämättä enää sovikaan niin helposti mukaan kun arjen käsitys ja muoto muuttuvat.

    Olen ainakin itse huomannut, että tässä kahdenkympin tienoilla harrastus jotenkin hetkeksi pitkäaikaisiltakin cossaajilta lopahtaa. Eikä siinä ole mitään vikaa! Itsekin koen enemmän kuin tarpeelliseksi oman aktiivisuuden vähentämisen cosplayn suhteen. Ehkä sille on aikaa sitten kun valmistun ja en saa töitä ja elän työttömyystuilla vailla suuntaa mihin mennä. Kuka tietää!

    Kolhuja, riittämättömyyden tunteita ja burn outteja sattuu itse kullekin jossain vaiheessa elämää, eikä suurimmalla osalla vain kerran. Yhden harrastuksen ei saa antaa ainakaan ruokkia sitä, vaan oma tasapaino ja omanlaisen tekemisen ilo pitää löytää ja ongelmat suhteuttaa.

    Puvun saaminen valmiiksi just siihen tiettyyn tapahtumaan kun on aika triviaalia siinä vaiheessa, kun niin mielen- kuin kehonterveyskin pettää tai menettää jonkun tärkeän.

    Ihan parasta, että kirjoitit näinkin henkilökohtaisesti. Harrastuksen pitää eritoten olla hauskaa ja sitä ei missään nimessä saa pakottamalla tehdä. Asiat tärkeysjärjestykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman harrastamisen lopahtamisesta tietyssä ikävaiheessa, ja veikkaan että sillä juurikin on tekemistä elämänmuutosten kanssa. Moni alkaa opiskella ja/tai muuttaa pois kotoa, jolloin aikaa ja rahaa on pakko leikata harrastuksista (etenkin, kun tämä ei välttämättä ole harrastus sieltä halvimmasta päästä).

      Alamäet kuuluvat elämään siinä missä ylämäetkin, toivottavasti en nyt antanut sellaista kuvaa että yhyy kaikki on perseestä ja se on cosplayn vika, koska se ei tosiaan ollut tarkoitus. :''D Enemmän kai halusin sanoa tällä viimeinkin suoraan, että nyt on vähän hankala tilanne sen sijaan, että merkintä merkinnän perään selittelisin omaa saamattomuuttani.

      Poista
  2. Kai sitä pitää nostaa kättä ylös masennuksesta, josta lienet lukenutkin. Ihmeparantuminen tapahtui keväästä lähtien ihan pikkuhiljaa, vaikka liioittelematon kaamosmasennus taas yrittää louskaista leukansa kiinni varpaisiini.

    Kun on ottanut vuoden (vähän) rauhallisemmin ilman sen kummallisemmalla kunnianhimolla valmistettuja pukuja, koen olevani kenties valmis iloa tuottaviin vaikeisiinkin haasteisiin.

    Taikasana on ottaa breikki harrastuksesta esimerkiksi kisamielessä (missä tahansa mielessä, jossa se aiheuttaa pienintäkään ahdistusta) ja palata asiaan vasta sitten kun se oikeasti tuntuu hyvältä. Kakkosvaihtoehtona olen pitänyt hiljaa vaikeidenkin pukujen tekemistä pitkin vuotta ja vailla deadlineja, mutta tähän mennessä ei ajatus ole yhtään huvittanut. Ei sen kai tarvitsekaan. Flown kanssa mennään.

    VastaaPoista
  3. "Henkisesti rikkinäiset cosplayaajat"-paneeli ei varmaan olisi pöllömpi ohjelmanumero...?

    Cosplay ei todellakaan vähennä ahdistuksen määrää. Mutta se saattaa muuttaa sen laatua. Ahdistuminen jostain konkreettisesta on aina mukavampaa kuin ahdistua "ei mistään". Toisaalta olisi mukavaa jos joskus osaisi ottaa vähän rennomminkin - itse ainakin olen kasnanut lautaselleni jo hitusen liikaa tekemistä. Mutta oppia kai ikä kaikki...

    Ja vielä me muuten teemme ne Last Exilen Claussin ja Lavien!

    VastaaPoista
  4. Harmillisesti usein cosplay-stressin korvaa jokin muu stressi, etenkin näin suurten elämänmuutosten aikaan... :') Mutta itsessäni olen onneksi huomannut, miten oma "lomani" on vähentänyt mm. ulkonäköahdistusta. Paljon on auttanut myös sen tajuaminen, että teen sitä mitä haluan, siinä tahdissa missä haluan ja _pystyn_ sillä hetkellä.

    Joskus pitäisi taas tehdä porukalla pukuja/käsitöitä (ilman deadlineja/kiirettä), siitä tulee juuri sopivasti patistusta ja kannustusta, sekä ihan sika hyvän olon kun saa tehtyä valmiiksi!

    VastaaPoista
  5. Anteeksi, mutta blogissani olisi haaste
    http://draftblog-nimma.blogspot.fi/2012/12/haaste.html

    VastaaPoista