Heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä

Cosplay antaa paljon, mutta se myös ottaa. Liian tiukat deadlinet, allnighterit, sekä sisältä ja ulkoa tulevat ulkonäkö- ja suorituspaineet ovat vain joitain harrastuksen stressitekijöitä. Nämä ovat tietenkin myös itse säädeltävissä; aikatauluttaminen ja paksunahkaiseksi opettelu ovat ihan hyviä taitoja hassujen pukujen ulkopuolellakin, mutta kumman harva sitä silti tekee.

Kummallisesta yhtälöstä huolimatta cosplaykuntaan mahtuu pitkä letka ahdistuneita nuoria ja aikuisia (ei, minulla ei ole tueksi tilastotietoa, kirjoitan sen perusteella mitä olen harrastajilta kuullut :'D). En lähde ruotimaan mistä tämä voisi johtua, koska se tai harrastuksen kamaluudesta valittaminen ei ole tässä pointtina.

Sain itse vuosi sitten masennusdiagnoosin, enkä nyt tarkoita sanoa että syy siihen olisi cosplay koska oireet olivat esiintyneet jo paljon ennen harrastuksen aloittamista, mutta tuskin pitkäaikainen stressi jostain näinkin triviaalista on hyvääkään tehnyt.
Sairaus on myös suuri tekijä siinä, miksi en jaksa aloittaa pukuja saati saada niitä valmiiksi, miksi en uskalla lähestyä ihmisiä coneissa, tai miksi ylipäätään conien suuret väkijoukot ahdistavat siinä määrin, etten hirveästi kiertele ympäri tapahtumarakennuksia.

Pituudeltaan määrittelemätön cosplayloma on tehnyt osin hyvää, osin pahaa. Toisaalta olen helpottunut että voin hyvällä omatunnolla unohtaa viimeisen yön paniikit, mutta toisaalta tekemättömyys vahvistaa saamattomuuden tunnetta - pukujen aloittaminen ja kesken jättäminen sitäkin enemmän. On helppoa sanoa "Nyt otan itseäni niskasta ja teen jotain valmiiksi", mutta paljon suurempi haaste oikeasti toimia sen mukaan.

Toisaalta koen käsityöt oikeasti rentouttavana (ajoittaisista turhautumisen puuskista huolimatta) ja jos jotain saa valmiiksi asti, se on minulle jo mieletön saavutus. Erityisesti, jos voin myös katsoa lopputulosta ja ajatella, että eipäs ole hassumpi.


Noin yleensä en kovin mielelläni ruodi henkilökohtaisia asioitani internetissä, mutta tämä on painanut minua jonkin aikaa ja olen tänään avautuvaisella tuulella. En ole perustamassa mitään ~henkisesti rikkinäisten cosplayaajien~ tukipiiriä, mutta tiedän etten paini tällaisten ongelmien kanssa yksin. Tiedän myös, että ongelmistaan olisi hyvä puhua, vaikka se välillä tuntuukin niin tavattoman vaikealta. Joten: jos samaistut, olet ahdistuneen cosplayaajan ahdistunut kaveri tai muuten vain koet, että sinulla on aiheeseen liittyvä mielipide, anna palaa. Anonyyminä tai nimimerkin kanssa.