maanantai 6. kesäkuuta 2011

Vähäpukuinen vänkärikesä

Kesä ja loma ovat nyt virallisesti alkaneet, ja sehän meinaa sitä, että pukujen tekemiseen löytyvää aikaa pitäisi olla vaikka muille jakaa. No, aikaa saattaa löytyä, mutta into lepää jälleen kerran vähän huterammalla pohjalla. Mikä siinä on, etteivät ne hetkelliset innonpuuskat jaksa kantaa pidemmälle sitten millään?

Olen näillä näkymin osallistumassa varmasti Desuconiin, Ropeconiin ja Traconiin, joista kaikissa olen työvoimana. Finncon-Animecon on edelleen lievä kysymysmerkki, mutta jos olen menossa sinne, osallistuisin vaihtelun vuoksi peruskävijänä. Tykkään vänkäröinnistä, mutta se laskee jo valmiiksi vuoristoradalla poukkoilevaa cosplay-intoa entisestään, kun en jaksaisi hankaloittaa työtäni ja yksinkertaisessakin puvussa on oma vaivansa. Varoittelen siis jo etukäteen, että tämä vuosi saattaa jäädä cosplayn puolesta välivuodeksi, tai ainakin uusien pukujen määrä on omalla kohdallani ennätyksellisen alhainen. Blogi ei kuitenkaan hiljene, sillä tapahtumia riittää ja minulla on kansioideni uumenissa luonnosteltuna useampikin kirjoitus, jotka haluaisin vielä julkaista.

Jo viime vuonna päätin tämän kesän deadlinettomasta cosplaykalenterista ja harkitsin kovasti myös pukumäärän vähentämistä. Näyttää vähän siltä, että nuo päätökset kulkisivat käsi kädessä, mikä on minun kohdallani ihan hyvä juttu, sillä näin ehdin ottaa harrastukseen vähän etäisyyttä ja tarkastella sitä laajemmasta näkökulmasta; miksi ja kenelle minä tätä teen ja mitä minä siitä hyödyn. Hengähdystauon jälkeen jaksaakin taas paremmin tarttua keskeneräisiin projekteihin, sillä en aio aloittaa uusia pukuja ennen kuin olen saanut vanhat valmiiksi.

Aikaisemmin minua hävetti ihan kauheasti tämä saamattomuus, mutta nyt olen alkanut hyväksyä, että on vähän tyhmää yrittää vääntää uutta pukua joka tapahtumaan vain siksi, että olen menneinä vuosina tehnyt niin. Jos ei innosta niin ei innosta, enkä minä ainakaan pakottamalla saa intoani takaisin.

Hyvää kesää kaikille! Ja muistakaa te ahkerammatkin puvuntekijät ottaa välillä rennommin!

Ps.

Gaudeamus igitur, baby! ♥

kuvaajakrediitit: Islienne

2 kommenttia:

  1. Luin tekstin otsikon "vähäpukeinen vänkärikesä" ja olin ihan fiiliksissä, mutta damn, mikä pettymys! :,D

    Mullakin on ollut cosplayinto aika matalalla Musiikkimessujen jälkeen, mutta sovittuja pukuja ei kehtaa jättää tekemättäkään. Onneksi joku sentään osaa mennä omilla ehdoillaan. :>

    Ja hei, paljosti onnea lakin johdosta!

    VastaaPoista
  2. Vorona, hahaa, ovela otsikkoansani siis toimii. >:D Pahoittelen, ei ihan vielä ole tulossa pukulistoille mitään bikinibeibeä. Katsotaan parin vuoden päästä uudestaan.

    Ymmärrän hyvin. Itseänikin inhottaa ja harmittaa älyttömästi, jos jokin parin/ryhmän kanssa sovittu puku jää tekemättä tai kesken. Siksi olen yrittänyt olla sopimatta mitään, vaikka isommalla porukalla tämä homma onkin paljon hauskempaa.

    Kiitos! *u*

    VastaaPoista