Omat kisakokemukseni ovat itse asiassa hyvin vähäiset niin katsomon kuin lavankin puolelta, vaikka olen harrastanut cosplayta sen viisi vuotta. Kyseessä ei kuitenkaan ole kiinnostuksen puute - erityisesti esiintymiseen painottuvia tai esityksen mahdollistavia kisoja (kuten CosplayGaalan yksilö- ja ryhmäkisat, WCS- ja Eurocosplay-karsinnat) seuraan hyvin mielelläni. Usein coneissa järjestettävien kisojen jonot vain ovat niin pitkiä, että käytän aikani mieluummin muuhun kuin paikoillani seisomiseen.
Nuorempana olin pariin otteeseen katsellut vierestä kavereideni kisaamista ja kuullut juttuja kisoihin valmistautumisesta, ja minusta tuntui, että kisaaminen vei omaan makuuni liikaa aikaa. Erityisesti aikaisempina vuosina kun tapahtumia ei ollut näin paljon (tai ne järjestettiin niin kaukana etten voinut lähteä kaikkiin) koin conviikonloput hyvin ainutlaatuisiksi tapahtumiksi, joten halusin nähdä ja kokea kaiken mahdollisen - niin ohjelmasta toiseen juoksemisen, kavereiden kanssa hengaamisen kuin myyntipöytien väenpaljouden. Jos cosplay-ohjelmien jonot eivät olleet kilometriluokkaa, myös ne kuuluivat toki listaan.
Pidän kuitenkin lavasta. En taida olla kovin hyvä näyttelijä, mutta minusta on silti kivaa esiintyä ja viihdyttää yleisöä. Jos koulussa on ollut minkäänlaisia näytelmäprojekteja, minua ei ole tarvinnut kysyä kahdesti mukaan ja mm. Deittiohjelman juontaminen on ollut aina hyvä kokemus (vaikka Biitti onkin yli yhdeksäntuhatta kertaa minua parempi improamaan ja kuuluu ilman mikkiäkin!). Jännitän lavalle astumista ja lavalta poistumista älyttömästi, mutta kumma kyllä yleisön edessä olo ei tunnu niin pahalta - niin kauan, kun alla on tosiaan lava ja voin ottaa itselleni jonkin roolin.
Lavan viehätys ja kokeilunhalu houkuttelivat minut kisaamaan ensimmäisen kerran Tsukiconissa 2007. Cosplayasin Soraa Christmas Townin asussa pelistä Kingdom Hearts II: Final Mix+ ja muistan päivästä lähinnä sen, että olin koko ajan ennen kisaa hirveän jännittynyt (mikä tosin lienee ensimmäisessä kisassa ihan luonnollista). Kisassa järjestettiin esikarsinta, jonka osallistujista tuomarit valitsivat lavalle pääsevät finalistit. Olin itse finalistien joukossa ja vaikken päässytkään tuolloin palkintosijalle, jo se että minun annettiin kaikkien esikarsintalaisten joukosta kävellä lavalle oli minulle iso juttu.
Siellä menee.
Tulin tuolloin kuitenkin siihen tulokseen, että vaikkei lavalla käyminen ollutkaan niin kamalaa kuin olin luullut, kisaaminen ei ehkä siltikään ollut ihan minun juttuni. Vaikka pidin esiintymisestä, yksilökisan formaatti oli silloin oikeastaan kaikissa kisoissa liukuhihnaluokkaa ja minusta tuntui turhalta mennä pitkän letkan jatkoksi, poseerata hetki lavalla ja kävellä pois. Kyllä minusta oli hauskaa katsoa hienoja pukuja ilman esityksiäkin, mutten uskonut että kukaan haluaisi katsoa minun pukujani enkä tosiaankaan halunnut joutua niiden kuiskuttelujen (tai pahimmissa tapauksissa huutelujen) kohteeksi, joita joskus takarivistä kuulin; "Hyi ruma", "Kato nyt totakin, ei ees bindejä", "Eikä, taas jotain Narutoa/Koohoota/Sarjaa X!"
Vuonna 2009 tein kuitenkin siihen mennessä haastavimman pukuni - Final Fantasy VII: Advent Childrenin Vincent Valentinen neljänteen Traconiin ja aloin mielessäni leikitellä kisaamisen mahdollisuudella uudestaan. En halunnut kisata vielä Traconissa, koska stressasin ensimmäistä Deittiohjelman juontoani, mutta kun alkukeväästä kuulin puheita ensimmäisestä CosplayGaalasta, päätin pitkän juu-ei-pähkäilyn jälkeen korjata puvun ja ilmoittauduin yksilökisaan.
Esiintymistä enemmän jännitin tällä kertaa tuomaristoa. Saan harvoin rakentavaa kritiikkiä, mutta toisaalta pelkään vastaanottaa sitä, vaikka tiedänkin sen olevan vain hyväksi. Lähinnä minua inhottaa kuulla virheistä jotka tiedän itsekin tehneeni, muun palautteen nielemisessä ei ole niin suuria vaikeuksia kunhan se esitetään asiallisesti.
Tuomaristosta jäi kuitenkin hirveän hyvä mieli ja esiintyminenkään ei jännittänyt niin pahasti, vaikka lavalle nousu ja sieltä poistuminen tuottivat kenkien takia pieniä vaikeuksia enkä jälkitärinöissäni kuullut juontajan kysymystä. Kai rauhassa kehittyminen kuitenkin kannatti, sillä yksilökisasta napsahti ensimmäinen palkinto.
Yksilökisan kärkikolmikko.
09-Gaalan jälkeen en ole kisannut, koska en ole joko jaksanut tai olen ajatellut ettei siinä ole puvun yksinkertaisuuden takia mitään järkeä (tai Orpheuksen tapauksessa en vain saanut pukua valmiiksi). En oikeastaan ole kisatessani (cosplay- tai muissa kisoissa) hakenut koskaan voittoa vaan enemmänkin yleisön viihdyttämistä, enkä usko että olisin onnistunut tässä tavoitteessa viimeaikaisilla yksinkertaisemmilla puvuillani. Samasta syystä en ole osallistunut cosplay-näytöksiinkään.
Lisäksi minulta puuttuu ehkä kisaamiseen tarvittava tietynlainen kunnianhimo. Näen itseni keskinkertaisena. Joku voisi sanoa tähän "Höpö höpö, olethan saanut ykköspalkinnonkin", mutta kun ei yksi kisavoitto tee minusta automaattisesti mitenkään loistavaa cosplayaajaa.
En voi hyvällä tahdollakaan väittää olevani perfektionisti, sillä menen helposti siitä mistä aita on matalin ja teen erityisesti kiireessä helposti virheitä, joita en välttämättä ehdi tai jaksa korjata. Yritän pyrkiä omilla taidoillani parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, mutta yritys ei aina riitä, etenkään itse asettamieni liian tiukkojen aikataulujen kanssa. Cosplayn päämerkitys minulle on kuitenkin hauskanpito, joten en jaksa piiskata itseäni liikaa, vaikken olisikaan täydellisen tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä en ole kokenut olevani tarpeeksi omistautunut nousemaan lavalle niin usein. En ole ikinä ymmärtänyt sitä asennetta, että on "pakko" lähteä kisaamaan (tai esiintymään) vain siksi, että on laittanut hassun puvun päälleen.
Joskus olen kokenut tämän ongelmaksi kisojen osallistujakategorioiden kanssa - en ole nähnyt itseäni aloittelijaksi, mutten myöskään kokeneeksi (saati "proksi"), joten en ole kuulunut mihinkään ja osallistuminen on jäänyt. Voronan ehdottamat kolme kategoriaa mukaan edes johonkin kisaan, pliis!
Eräs kaverini kysyi minulta kerran, että jos minä olen keskinkertainen niin mikä hän sitten on. En osannut vastata, sillä en määrittele itseäni keskinkertaiseksi muihin vaan itseeni nähden. En voi sanoa olevani täysin surkea, koska turha itsensä alentaminen on lähinnä ärsyttävää. Tiedän, että osaan välttää pahimmat aloittelijavirheet ja uskaltaisin sanoa kehittyneenikin cosplayssa jos vanhimpia ja uudempia pukujani vertaa keskenään, mutten oikeastaan ole vieläkään kovin hyvä esimerkiksi ompelemaan (joka kuitenkin on monissa tekemissäni asuissa varsin keskeinen asia) ja minulla on paljon opittavaa niin perusasioissa kuin niissä lukuisissa materiaaleissa ja tekniikoissa, joita en ole ehtinyt edes kokeilla. Oppiminenhan ei pääty koskaan, joten jatkan kulkuani keskinkertaisena.
En tarkoita keskinkertaisuutta tässä yhteydessä negatiivisena asiana, sillä se ei kuitenkaan estä minulta kisaamisen mahdollisuutta jos sille päälle satun. Minulla ei ole aikomuksia ryhtyä "veteraanikisaajaksi", mutta toivoisin löytäväni itseni jatkossa edes yleisön puolelta - ja ehkä jopa järjestäjistä - hieman useammin. :>
Kuvaajakrediitit: Reetta, Hanna Hyttinen
Kunniaan CosplayGaalan kisamuoto! Ei varmasti ole ihme, jos sanon, että CosplayGaala lämmittää sydäntäni hyvinkin paljon.
VastaaPoistaItsekkin olen ihmetellyt tuota "pakko kisata" -asennetta, joka tuntuu olevan ilmassa välillä. Omat kriteerini lavalle kapuamiseen ovat jo niin korkeat, että ihmetyttää, miten ajatellaan, että sinne lavalle on pakko mennä jo heti ensimmäisen puvun kanssa.
Kyuun syytä, sanotaan. Se on tehnyt kisaamisesta ihmisten mielissä jotain joka "kuuluu" cosplayharrastukseen - tosin sellaisessa varsin perverssissä muodossa, jossa voittamisella tai voittajien tasolla ei ole mitään väliä, vaan tärkeintä on että kaikki saavat osallistua ja homma on edustavaa nuorimpienkin harrastajien vanhemmille.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJoo kuuluu, ainakin tilasta riippuen ;DDDDDDD Ja höps, ei nyt sentään yhdeksäntuhatta! Ja improaminen ei ole taitolaji, se on vain nolaamiskynnyksen korkeus. Tai mataluus.
VastaaPoistaVarsin kiva aihe tämä, kun itsekin on tässä tullut pohdittua paljon kisaamista ja siihen liittyviä asioita, kuten myös oman tason asettamista. Tulevana conivuotena kun pitäisi kisata semmoinen pari kertaa kun nyt hyvään makuun Traconissa pääsin. (tällä kertaa tosin toivottavasti muussakin kuin vain kokeilumielessä)
Tuo pakkokisaus asenne on kyllä itseänikin hämmentänyt varsin paljon. Allekirjoittaneella on aina sellainen fiilis että "ei kannata" mennä kisaamaan, koska... no, miksi lähteä kisaan jos ei aio hankkia sillä muuta kuin ilmaisen pääsylipun? Toisaalta ihan hyvä, että ihmiset uskaltautuvat kisaan koska joillakin se kehittää itseluottamusta ja halua parantua lajissa. Että missähän re raja sitten loppujen lopuksi menee...
Fukka: Juuri ensimmäisellä puvulla kisaaminen minuakin kai eniten kummastuttaa. Ymmärrän, jos tahtoo osallistua ensimmäisellä puvulla vaikkapa näytökseen, mutta kisaamaan...? Ellei sitten osaa oikeasti jo ennen ensimmäistä varsinaista cosplayasuaan ommella (ja ehkä tehdä proppeja), mutta aika harva osaa. :/
VastaaPoistaTsubasa: En tiedä kenen syytä, mutta harmi se on joka tapauksessa. Onneksi meillä on edes ne pari kisaa, joissa homma otetaan vakavammin.
Biitti: Nimenomaan. Paranisikohan taso sillä, että kisaajat eivät pääsisi enää ilmaiseksi sisään? On nimittäin aika monesti tullut kuultua tuota "joo en mä muuten, mutku ei tarvinnu maksaa" -asennetta.
Ainakin Desuconissahan kisaajat ja näytösläiset joutuivat maksamaan itsensä sisään, Eurocosplay-karsintojen taso oli eeppinen (tosin no, sitä sopii ehkä odottaakin niin isolta kisalta) ja näytöksestäkin noin yleisesti ottaen pidin kovasti.